Uutispalsta

6.9.2010
Kaikkonen haluaa turvata oikoradan Z-liikenteen
Lue lisää » 6.9.2010
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa
Lue lisää » 1.9.2010
Kaikkonen Järvenpäässä
Lue lisää »

Pikakysely

Miten uskot Mari Kiviniemen pärjäävän pääministerinä?

Kävijälaskuri

63822

Komissaarit grillattavina

Perjantai 15.1.2010 klo 15:27 - Antti Kaikkonen


Surua ja huolta on kyllä mielessä Haitin tilanteen johdosta. Köyhä ja pieni maa on aivan kohtuuttoman tilanteen alla. Maanjäristyksen johdosta kuolonuhreja on ainakin kymmeniä tuhansia, kotinsa menettäneitä ja loukkaantuneita ainakin satoja tuhansia. Tarkkoja lukuja ei edes tiedetä.

Maailmanyhteisöllä ei vieläkään ole valmiutta reagoida riittävän nopeasti tällaisiin katastrofeihin. Itse olen ehdottanut EU:lle "ympäristöjoukkoja", jotka olisivat jatkuvassa valmiudessa lähtemään apuun, kun EU:ssa tai maailmalla esimerkiksi erilaisten luonnonkatastrofien takia tarvitaan pikaista apua. Haitin maanjäristys ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen suuronnettomuus tällä maapallolla. Nyt sinne apua virtaa, mutta olemme jo myöhässä.

Mutta sitten noihin muihin asioihin. Euroopan parlamenttihan parhaillaan grillaa komissaariehdokkaita. Käytännössä komissaarit joutuvat osoittamaan osaamistaan parlamentin valiokunnille, joiden kuulemistilaisuuksissa testataan onko ehdokkaissa ainesta.

Olimme seuraamassa kauppakomissaariehdokas Almunian ja kehitysasioista vastaavan komissaariehdokas Jelevan tenttiä. Almunia hoiti homman suvereenisti, mutta Jelevalla oli suuria vaikeuksia. Hän ei suostunut vastaamaan kysymyksiin mm. liittyen hänen osakkuuteensa eräässä konsulttifirmassa. Henki salissa oli kyllä sellainen, että bulgarialainen Jeleva menee vaihtoon. Saammepa nähdä.

Olli Rehn pärjäsi yleisen arvion mukaan hyvin, ja hän saanee pitää salkkunsa. Ainoa riski on, että hän joutuu jonkinlaisen poliittisen pelin pelinappulaksi, mutta se tuntuisi kyllä aika erikoiselta ja epäreilulta. Tosin sellaisiakin asioita politiikassa sattuu...

Kävimme myös läpi Islannin tilannetta. Islanti on joutunut taloudellisesti erittäin ahtaalle talouskriisin vuoksi. Erityisen polttava on ns. Icesave -tapaus. Kyse on englantilaisten ja hollantilaisten pankkien saatavista Islannilta, jonka maksuhalut ja -mahdollisuudet ovat vähäiset. Ehkä viisainta olisi neuvotella Islannin kanssa kohtuullisempi velkataakka.

Islannin lisäksi talousvaikeuksia on EU:n sisälläkin. Kreikka on suomeksi sanottuna konkurssin partaalla, eikä esimerksi Italialla tai muutamilla entisillä Itä-Euroopan maillakaan hääviltä näytä. Näistä voi tulla vielä yhteisiä eurooppalaisia ongelmia.

Palattuani Brysselistä osallistuin Keskustan piirien puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien neuvottelupäiville. Puolue on valmis puheenjohtajakisaan, vain ehdokkaat puuttuvat. Esimerkiksi Anu Vehviläinen ja Kimmo Tiilikainen ovat jo ehtineet kieltäytyä. Harmi, sillä molemmat olisivat olleet hyviä ehdokkaita. Huomenna näyttää Ylen Ykkösaamussa olevan haastateltavana Paula Lehtomäki. Mitä tekee Paula? Eiköhän tuo pian selviä.

Tänään oli eduskunnan EU-asioiden käsittelyn kehittämistyöryhmän (onpa nimihirviö) viimeinen kokous. Työryhmään on kuulunut Erkki Tuomiojan, Eero Akaan-Penttilän ja itseni lisäksi muutama virkamiesedustaja, ja olemme pitäneet kokouksia aika tiiviiseen tahtiin. Tarkoitus on kehittää EU-vaikuttamista 2010-luvulle.

Myös eduskunnan suuren valiokunnan kokous oli tänään ja päättyi juuri äsken. Kävimme läpi mm EU:n uutta kansalaisaloitteen mahdollisuutta. Jos miljoona EU-kansalaista tekee yhteisen aloitteen, on se otettava EU:ssa käsittelyyn. Tämä on varmasti aika mielenkiintoinen avaus ja aloitteita varmasti tullaan tekemään.

 

Avainsanat: Haiti, ympäristöjoukot, komissaarit, keskusta, kansalaisaloite


Kommentit

18.1.2010 10:11  Terhi Tikkala

Islannin kanssa tulee neuvotella sellaiset lainaehdot, ettei pieni maa joudu uudestaan konkurssiin.

19.1.2010 9:38  Vesa Moilanen

Noi ympäristöjoukot olisivat kyllä tosi hyvä idea. Samanlainen voisi toimia pienessä mittakaavassa myös Suomessa? Hiukan samaan tapaan, kuin vpk, maakuntajoukot tai esim: täydennyspoliisit. Noilla kaikilla on tietty valmiuksia myös ympäristöjuttuihin, mutta painotusta pitäisi olla ehkä hiukan enemmän. Suomessa ei ole maanjäristyksistä vaaraa, mutta ympäristötuhoja tullaan varmasti täälläkin näkemään jossakin muodossa... ?


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: