Uutispalsta

10.3.2010
Kaikkonen painotti Itämeren kunnostamisen tärkeyttä
Lue lisää » 9.3.2010
Kaikkonen haluaa Valion takaisin HOK-Elannon pieniinkin kauppoihin
Lue lisää » 9.3.2010
Liikenneministeri vastasi kysymykseen junien myöhästelyistä
Lue lisää »

Pikakysely

Kuka on suosikkisi Keskustan puheenjohtajaehdokkaista?

Kävijälaskuri

42127

Puhemiesvaalia ja Afganistania

Sunnuntai 7.2.2010 klo 21:43 - Antti Kaikkonen


Olin kyllä uumoillut, että jonkin sortin protesti puhemiesvaalissa tulee olemaan nähtävillä. Sen verran tunnen kaikkien puolueiden kansanedustajia ja heidän ajatusmaailmaansa, että osasin uumoilla Niinistön äänimäärän laskevan. Oma arvioni ennen vaalia oli tosin noin 120 äänen luokkaa, mutta tulos jäi vielä siitäkin selvästi alle.

Käytäväpuheiden mukaan Sauli Niinistö menetti ääniä kaikissa ryhmissä, kokoomusta myöten. Mutta suljetun lippuäänestyksen ollessa kyseessä mitään ei voi todistaa. Oma ryhmäni teki yksimielisen päätöksen tukea häntä. Luultavasti ääniä kuitenkin lipsui joitakin muualle, tai sitten jotkut saattoivat äänestää tyhjää. Itse päädyin tukemaan Niinistöä. Puhemiehen paikka on sovittu kuuluvan kokoomukselle, ja Niinistö oli kokoomuksen paikalle nimeämä ehdokas. Siinä se.

Mitkä sitten olivat protestin syynä? Käsitykseni mukaan ei sittenkään kyse ole ollut niinkään eduskunnan säästöistä. Eduskunnankin on syytä säästää, kuten tullaan tekemään lähivuosina monessa muussakin paikassa. Ehkä kyse sittenkin oli enemmänkin muuntyyppisistä johtamistapaan liittyvistä kysymyksistä. Jokaisella toki oli varmasti omat perusteensa.

No, tämä asia on nyt syytä jättää taakse ja kääntää katse eteenpäin. Eduskunnan arkityö alkaa tulevalla viikolla, ja edessä on työntäyteinen kevät.

Uutisissa kerrottiin tänään kahden ruotsalaissotilaan surmasta Afganistanissa. Ruotsalaiset rauhanturvaajat toimivat samalla alueella kuin suomalaisetkin. Valitettava tapaus, eikä välttämättä viimeinen laatuaan. Afganistan on niin levottomasa tilassa tällä hetkellä, että suomalaisetkaan eivät voi olla varmoja turvallisuudestaan tärkeässä työssään.

Eduskunta saa käsittelyynsä keväällä myös esityksen pienen lisäjoukon lähettämisestä Afganistaniin. Luultavimmin olen valmis tukemaan esitystä. Afganistan ajautuu täyteen kaaokseen ja sisällissotaan, jos rauhanturvaajat jättävät maan.

Nyt kansainvälisen yhteisön olisi kuitenkin syytä laatia suunnitelma, jolla maa voitaisiin vakauttaa siten, että sieltä päästäisiin vielä lähivuosina poiskin.

Suomalainen rauhanturvatoiminta on erittäin ammattitaitoista ja arvostettua. Miehemme ja naisemme tekevät joka päivä arvokasta työtä eri puolilla maailmaa. Voidaan jopa sanoa, että Suomi on rauhanturvaamisen suurvalta. Se ei ole hullumpi titteli.

Avainsanat: Puhemies, Sauli Niinistö, Afganistan


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: