6.9.2010
Kaikkonen haluaa turvata oikoradan Z-liikenteen
Lue lisää »
6.9.2010
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa
Lue lisää »
1.9.2010
Kaikkonen Järvenpäässä
Lue lisää »
63823
Ahtaajalakkoa ja ihmisoikeuksiaSunnuntai 7.3.2010 klo 16:23 - Antti Kaikkonen Viikon isoin uutinen on ehdottomasti ahtaajalakon alkaminen. On toivottavaa, että lakossa saadaan pian ratkaisu aikaiseksi. Yhteiskunnalle syntyvät kustannukset jokaiselta lakkopäivältä ovat todella suuret. Metsäteollisuutta ajetaan jo alas, ja lakko pysäyttää suuren osan Suomen viennistä ja tuonnista. Elämme vaikeita aikoja muutenkin, tähän ei nyt kerta kaikkiaan olisi varaa. Toivon todella, että lakon osapuolet tekevät nyt kaikkensa sovun löytämiseksi. Keskiviikkona oli eduskunnan istunnossa keskustelu Suomen ihmisoikeuspolitiikasta, josta käytin parikin puheenvuoroa keskustelun aikana. On tärkeää, että vaikutamme kansainvälisesti ihmisoikeuksien puolesta, mutta samalla meidän on pidettävä huolta myös omista ihmisoikeuksistamme. Suomessa on ihmisoikeusepäkohtia, kuten saamelaisten asema, asunnottomien tai mielenterveyspotilaiden tilanne ja monet muut epäkohdat. Työtä näiden eteen on jatkettava. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Sasi ehdotti viikolla Ylen urheilulähetysten vähentämistä. Karsintaa voisi Sasin mukaan kuulemma tehdä esimerkiksi suurkilpailujen lähetyksistä. En ole urheilufriikki, mutta sen verran urheilun ystävä kuitenkin, että en voi kannattaa tällaista esitystä. Se johtaisi käytännössä siihen, että urheilu siirtyisi yhä enemmän maksullisten kanavien taakse. Haluan Ylen lähettävän urheilua laajasti jatkossakin, se on tärkeä osa Yleisradion julkista palvelua. Viikonloppuna olin muutamissa yleisötapahtumissa. Eilen olin kotikulmillani Kellokoskella ihmisiä tapaamassa telttakojulla, ja tänään olin talviurheilutapahtumassa Järvenpäässä ja liikuntatapahtumassa Tammelassa. Otin kantaa lapsilisäjärjestelmän uudistamisen puolesta. Lapsilisien paremmalla kohdistamisella voitaisiin helpottaa kaikista köyhimpien lapsiperheiden asemaa.
|
|
Avainsanat: ahtaajat, lakko, Yle, ihmisoikeudet, lapsilisät |