6.2.2012
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa
Lue lisää »
5.2.2012
Haavisto voitti kotisivujen presidenttikyselyn
Lue lisää »
30.1.2012
Kaikkoselta esipuhe Fingerpori 5 -albumiin
Lue lisää »
Käyntejä kotisivuilla:
124026 kpl
Mediaa ja MalediivejaTorstai 18.3.2010 klo 9:40 - Antti Kaikkonen Tiistaina olin eduskuntapäivän päälle Espoossa seminaarissa, jossa käsiteltiin Keskustan tavoiteohjelmaluonnosta. Uusi tavoiteohjelma on tarkoitus hyväksyä Lahden puoluekokouksessa. Kyse on tärkeästä tavoiteohjelmasta, sillä se määrittää keskustapolitiikan suuntaa 2010-luvulle. Ohjelmaluonnos löytyy muuten sivuilta www.keskusta.fi. Julkinen keskustelu tuntuu seuraavan vain henkilövalintoja, mutta puoluekokous päättää monista muistakin tärkeistä asioista. Tämä on hyvä pitää mielessä. Eilen olin aika lailla äänessä täysistunnossa, sillä käsittelyssä oli oma lakialoitteeni ja sen lisäksi ulkoasiainvaliokunnan mietintö, jota olin ollut laatimassa. Käytin molemmista useita puheenvuoroja. Olen tyytyväinen, että lakialoitteeni vastaanotto oli myönteinen. Siitäkin huolimatta on hyvä realistina pitää mielessä, että kansanedustajien lakialoitteita on erittäin vaikea (turhankin vaikea) saada hyväksyttyä. Lähtökohta eduskunnassa valitettavasti on se, että vain hallituksen esityksiä käsitellään. Olin myös delegaatiossa, joka puhemies Sauli Niinistön johdolla vastaanotti Malediivien presidentti Mohammed Nasheedin eduskuntavierailua. Kuulin Nasheedin vaikuttavan puheenvuoron Kööpenhaminan ilmastokokouksessa, ja siksi oli mielenkiintoista päästä nyt keskustelemaan hänen kanssaan. Kysyin hänen arviotaan kansainvälisten ilmastoneuvottelujen tilanteesta nyt Kööpenhaminan epäonnistumisen jälkeen. Hän piti tilannetta vakavana, ja painotti sitä, että ilmastokysymys on myös turvallisuuspolitiikkaa. Hän arvioi lähitulevaisuudessa uusia taisteluja ja sotia syntyvän ilmasto- ja ympäristöpakolaisuuden vuoksi, ja sen vuoksi, että puute puhtaasta vedestä kiihtyy. Valitettavasti hän taitaa olla oikeassa. Malediivit on maailman matalin valtio, joka koostuu sadoista pienistä saarista. Korkein kohta on vain reilut pari metriä merenpinnan yläpuolella. Tutkijoiden mukaan on olemassa aito riski siitä, että monet Malediivien saarista huuhtoutuvat mereen tulevaisuudessa. Ei ihme, että presidentti tekee kaikkensa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Yle-maksusta vääntö on jatkunut myös tällä viikolla ja jatkuu tänäänkin. On vaikea ennakoida, voiko mediamaksumallista vielä syntyä sopua eduskunnassa. Aika vaikealta se ainakin näyttää. Ainakin pitäisi löytää tapa, jolla huomioidaan pienituloiset ja ne, jotka eivät kerta kaikkiaan käytä Ylen palveluita. Mediasta puheen ollen, olen luvannut osallistua nyt lauantaina aihetta käsittelevään paneelikeskusteluun Tampereella. Muut panelistit ovat toimitusjohtaja Mikael Jungner ja tutkija Erkka Railo. Keskustelun vetää toimittaja Johanna Korhonen, joka muuten juuri voitti oikeusjuttunsa irtisanomiseensa liittyen hovioikeudessa Alma Mediaa vastaan. Voipi tulla mielenkiintoinen seminaari... |
|
Avainsanat: Yleisradio, Malediivit, Keskusta |