Uutispalsta

6.2.2012
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa
Lue lisää » 5.2.2012
Haavisto voitti kotisivujen presidenttikyselyn
Lue lisää » 30.1.2012
Kaikkoselta esipuhe Fingerpori 5 -albumiin
Lue lisää »

Pikakysely

Kannatatko hallituksen kuntarakenneuudistusta?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
124026 kpl

Ratkaisut lähestyvät

Torstai 3.6.2010 klo 13:34 - Antti Kaikkonen


Keskustan puoluekokoushan on jo reilun viikon päästä, 11.-13.6. Lahdessa. Ohjelmassa on asiallisesti merkittäviä päätöksiä, kuten sääntömuutokset ja tavoiteohjelman hyväksyminen. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, suurin huomio kohdistuu kuitenkin henkilövalintoihin.

Puheenjohtajavalinta näyttää olevan kahden kauppa. Valituksi tulee joko Mari Kiviniemi tai Mauri Pekkarinen. Uskon, että kumpi tahansa kyllä tehtävän pystyy hoitamaan. Paavo Väyrynen puolestaan on ollut jo puheenjohtaja, enkä usko, että puoluekokousväki valitsee vanhaa puheenjohtajaa enää uudeksi puheenjohtajaksi. Timo Kaunisto on tehnyt hyvän kampanjan, mutta taitaa silti vielä olla liian tuntematon kasvo kokousväelle.

Suuri mielenkiinto kohdistuu myös puoluesihteerivaaliin. Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen on vahva vastaehdokas Jarmo Korhoselle. Jännitystä vaaliin varmasti tulee. Simo Sorsa on ehdokkaana myös, mutta Simonkin ongelma tässä vaalissa voi olla, ettei hän ole valtakunnallisesti tunnettu ehdokas.

Median toimesta on tehty erilaisia mielipidemittauksia, mutta ne eivät kerro koko totuutta. Kyselyt nimittäin on kohdistettu aina ns. "väärälle porukalle". Kyselty on suomalaisten mielipidettä ylipäätään, keskustan kannattajien mielipidettä, puoluevaltuuskunnan tai piiritoimikuntien jäsenten mielipidettä, tai sitten puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän mielipidettä. Arvokkaita mielipiteitä sinänsä kaikki, mutta eivät kerro koko totuutta. Päätösvaltaa puoluekokouksessa käyttävät puoluekokousedustajat, joita on useampi tuhat. Tietääkseni yhtään mielipidemittausta ei ole tehty nimenomaan puoluekokousedustajille. Todellinen ratkaisu taitaakin syntyä vasta paikan päällä Lahdessa.

Toinenkin merkittävä ratkaisu lähestyy. Ympäristövaliokunta alkaa päästä loppusuoralle asiantuntijakuulemisessa ydinenergiaratkaisuun liittyen. Olemme kuulleet kymmeniä eri asiantuntijoita ratkaisun eri puoliin liittyen. Ensi viikolla käymme vielä Olkiluodossa tutustumassa OL3 ja OL4 -hankkeisiin, sekä ydinjätteen loppusijoitukseen.

En usko, että ympäristövaliokunta purematta nielee esitettyä kahta uutta reaktorilupaa - en minä ainakaan. Voimasuhteet ovat kyllä täpärällä. Valiokunnassa taitaa olla sekä nollan, yhden että kahden luvan kannattajia. Aika mielenkiintoinen tilanne tässä on syntymässä.

Mielenkiintoinen, mutta surullinen, on myös Gazan ja Israelin tilanne. Israel käytti kohtuutonta väkivaltaa pysäyttäessään avustussaattueen Gazaan. Ruumiita alueella on tullut jo aivan liikaa vuosikymmenien aikana, ja eri osapuolet ovat tehneet virheitä. Eikö alueelle millään saisi rauhaa aikaan? Itse olisin valmis kannattamaan Palestiinalaisvaltion perustamista alueelle. Ehkä se voisi olla viimein tie vakauteen alueella.

Avainsanat: puoluekokous, ydinvoima, Israel, Palestiina, Gaza


Kommentit

4.6.2010 0:30  Anonyymi

-Puoluekokousedustajien profiili on tyystin erilainen kuin Keskustaa äänestävien profiili. Ymmärtääkseni keskivertoedustaja on 56-vuotias mies ja kolmasosa maanviljelijöitä. Oliko näin?
Sopii toivoa, että he huomioivat äänestäjäkunnan koko kirjon. Ja liikkuviakin pitäisi voittaa puolelleen.
-Ymmärretäänkö puolueessa, että maailma on muuttunut valtavasti vaikkapa viimeisen 10 vuoden aikana. Konservatismin linnakkeella ei ole enää kysyntää. Vapaamielisyyttä ja vihreitä arvoja on pakko korostaa, jos aikoo menestyä.
-Rohkeutta on pakko olla!
Kokoomus löysi Stubbin, demarit Jungnerin. Miksi Kepu ei voi nyt panostaa Kaunistoon esim puoluesihteerinä? Toimittajat kautta linjan kehuvat hänet maasta taivaaseen (Hautamäki, Massinen, Virmavirta, Uimonen joitakin mainitakseni), mutta puolueessa ujostellaan, kuten Sinäkin Antti! Laita, piru vie, kaikki peliin ja nelikymppinen mies Kiviniemen aisapariksi! Johan kiinnostus puoluetta kohtaan heräisi!
- Eniten minua askarruttaa puolueen moraalinen tila. Itse en voi äänestää puoluetta, jos enemmistö puoluekokousedustajista hyväksyy Korhosen menneet menettelytavat. Itse en pysty samaistumaan tuohon joukkoon. Tiedän, etten ole ajatuksineni ainoa.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: