6.2.2012
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa
Lue lisää »
5.2.2012
Haavisto voitti kotisivujen presidenttikyselyn
Lue lisää »
30.1.2012
Kaikkoselta esipuhe Fingerpori 5 -albumiin
Lue lisää »
Käyntejä kotisivuilla:
124026 kpl
SivutuultaSunnuntai 22.8.2010 klo 16:07 - Antti Kaikkonen Paikalliset kotikunnan kysymykset, keskisen Uudenmaan ja koko maakunnan haasteet, sekä lukuisat minut tuntevat ihmiset kannustivat pyrkimään eduskuntaan, jonne tulin valituksi vuoden 2003 vaaleissa. Kuten usein yhteiskunnallisessa toiminnassa käy, jos asioita hoitaa hyvin, tehtävät tuovat uusia luottamustehtäviä. Tulin mukaan Nuorisosäätiön toimintaan 1990-luvun lopulla. Nuorten sosiaalinen asuntotuotanto on ollut lähellä sydäntäni siitä lähtien ja olen tehnyt sen eteen paljon töitä. Osallistuin säätiön toimintaan, koska halusin sitäkin kautta vaikuttaa erityisesti nuorten asioihin ja parempaan arkeen kehittämällä nuorille tarkoitettua asuntotoimintaa. Uudellamaalla on ollut huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista nuorille. Nuorisosäätiön kautta tuhannet tavalliset nuoret ovat päässeet ensimmäiseen omaan vuokra-asuntoon ja sitä kautta kohti itsenäistymistä ja työelämää. Sen jälkeen kun vaalirahoituskysymykset nousivat laajasti keskusteluun erilaisten tapausten johdosta pari vuotta sitten, on tapahtunut paljon. Vaalirahoituslainsäädäntöä on uudistettu ja sääntöjä tarkennettu, mikä on hyvä asia. Tämä on osoitus siitä, että avoin pohjoismainen demokratia elää ja kehittyy vapaan ja kriittisen median sekä kansalaisten valppauden, toiveiden ja osallistumisen pohjalta. Omalla toiminnallani olen myötävaikuttamassa kaikkien kysymysten selvittämiseen ja kestävien toimintatapojen toimeenpanemiseen. Uusi aika edellyttää uutta lainsäädäntöä ja uusia, avoimempia käytäntöjä. Nuorisosäätiötä koskevassa asiassa olen omalta osaltani hyvässä yhteistoiminnassa viranomaisten kanssa myötävaikuttamassa perusteelliseen ja riittävään selvitykseen, jotta Nuorisosäätiötä koskeviin epäilyksiin saadaan mahdollisimman nopeasti selvyyttä. Asia on nyt viranomaisten arvioitavana ja siksi pyydän ymmärrystä sille, että en voi julkisuudessa keskustella asiaan liittyvistä yksityiskohdista, niin kauan kuin selvitykset ovat kesken. Sen kuitenkin voin todeta, että kiistän syyllistyneeni mihinkään rikokseen. Olen valmis kertomaan omista näkemyksistäni ja kokemuksistani myös julkisuudessa, kun sen aika on. Prosessi ja siihen liittyvä julkinen keskustelu on ollut itselleni raskasta aikaa – melkoinen sivutuuli on käynyt ja miestä on aika lailla koeteltu. En ole kuitenkaan sitä tyyppiä, joka ensimmäisenä heittää pyyhkeen kehään. Kiitän kaikkia tukijoitani, ystäviä ja monia muita kansalaisia kannustavista viesteistänne, ne merkitsevät paljon ja kannustavat jatkamaan. Olen aina pitänyt ja tulen jatkossakin pitämään suurena kunniana saada edustaa Uuttamaata ja sen asukkaita Suomen eduskunnassa. Antti Kaikkonen |
|
|
22.8.2010 20:34
Eero Vainio
..muista Antti, että Sinulla on tukjoita myös oman vaalipiirisi ulkopuolella. - Voimaa ja sitkeyttä kestää eri suuntaisia tuulia ja myrskyjä.
|
|
22.8.2010 21:54
Pekka Hämäläinen
Antti kestä. Me uusmaalaiset kestetään sun rinnalla.. :-)
|
|
22.8.2010 23:30
Mari
ja tarkoitus pyhittää keinot?
|
|
22.8.2010 23:52
piia hautasaari
Kaikkea hyvää Antti,kyllä se myötätuulikin sieltä vielä tulee! Pysy vahvana,ja pidä mieli korkealle....Hae Aliisalta vaikka nimikkoevääsi,se piristää päivää;) olen hengessä mukana!!
|
|
23.8.2010 9:17
Esko Jaakkola
Älä Antti huoli, pääset äänivyöryllä seuraavaankin eduskuntaan, ja voit edelleen puolustaa maan tapoja. |
|
23.8.2010 9:51
Joonas
Vaalirahoitukseen liittyvissä epäselvyyksissä on nostettava medialle hattua niiltä osin, että ilman median kärkästä suhtautumista, vaalirahoitusjärjestelmän uudistamiselle tuskin olisi riittänyt painetta. |
Kaikki ajallaan, elä sie mies hötkyile. Ne jotka hötkyilee on tuuliviirejä. Lunta voipi tulla tupaan sieltä ja täältä, mutta totuus on ainoa joka kantaa. Kyllä sinulla on paljon taustavoimia usko vain. Ydinvoimalausuntosi oli niin hyvä, että minulla se lisää ainakin luottoa suuntaasi. Tsemppiä vaan..kaikki selviää ajallaan :)