Uutispalsta

6.2.2012
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa
Lue lisää » 5.2.2012
Haavisto voitti kotisivujen presidenttikyselyn
Lue lisää » 30.1.2012
Kaikkoselta esipuhe Fingerpori 5 -albumiin
Lue lisää »

Pikakysely

Kannatatko hallituksen kuntarakenneuudistusta?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
124026 kpl

Terveisiä Ahvenanmaalta

Tiistai 31.8.2010 klo 11:56 - Antti Kaikkonen


Kävin viime viikolla tutustumassa yhtiöön nimeltä Mainio Vire. Se on yksi suurimmista hoiva-alan yrityksistä Suomessa. Kävin vierailun yhteydessä mm. parissa ikäihmisten palvelutalossa Helsingissä. Oli hauska nähdä, miten iso merkitys viihtyisyydelle on asiasta innostuneella henkilökunnalla. Fiksu työnantaja pitää henkilökunnastaan hyvää huolta. Silloin myös asiakkaat viihtyvät. Lähivuosien iso haaste on turvata vanhustenhuollon hyvä laatu. Pidän sitä kunnia-asiana nuoremmille sukupolville.

Keskustan puoluehallituskin piti kokoustaan. Mitään kovin dramaattista ei puolueen taloushallintoa arvioineesta raportista irronnut, mutta käytäntöjä silti uudistetaan ja toimintoja koetetaan kehittää entistä parempaan suuntaan. Hyvä näin.

Perjantai-aamuksi minut oli pyydetty mukaan fillareilla ajettavaan lähiruokaviestiin. Viesti oli tullut jo monta päivää Vaalasta kohti Helsinkiä. Poljin mukana Järvenpäästä Tuusulaan yhdessä vanhan tuttuni mestarikokki Sami Garamin kanssa. Oli mukava esitellä Tuusulan Rantatietä Samille ja muille pyöräilijöille. Itse viesti halusi muistuttaa lähiruuan ja kotimaisen ruuan merkityksestä. Näihin asioihin voimme itse kukin vaikuttaa myös jokapäiväisillä valinnoillamme.

Viikonlopun iloinen asia oli pikkuveljeni Mikon ja Jennin häät Kangasniemellä. Hääpari oli järjestänyt omannäköisensä juhlat ja hauskaa oli. Terveiset vielä koko juhlaporukalle.

Sunnuntaiksi piti kuitenkin toipua Mäntsälän messuille. Naapurikunta ihmisineen on tullut vuosien varrella itselleni varsin tutuksi. Nytkin oli mukava tavata ihmisiä ja vaihtaa kuulumisia. Mäntsälän sijainti ja liikenneyhteydet ovat hyvät, joten uskon, että kunta kyllä pärjää tulevaisuudessakin, vaikka juuri nyt koko kuntakentällä ovat hieman vaikeat ajat.

Sunnuntai-iltana sitten tänne Ahvenanmaalle, ja Itämeri-kokoukseen. Kaksi vuorokautta täällä seminaaria ja kokousta ja keskustelua siitä, miten Itämeren ongelmia korjataan. On surkeaa, miten heikkoon kuntoon meri on vuosikymmenien aikana päästetty. Myös korjaaminen ottaa aikansa, mutta siihen on saatava vauhtia. Myös yhteistä sitoutumista ja aitoa poliittista tahtoa tarvitaan, mitä myös omassa puheenvuorossani peräsin. Kokouksen päätöslauselma on oikeansuuntainen, mutta yhä enemmän konkretiaa tarvitaan. Työtä pitää jatkaa.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: