Kellokosken prinsessa

Perjantai 10.9.2010 klo 11:00 - Antti Kaikkonen

Annalla oli ollut synkkä lapsuus ja nuoruus. Hänen isänsä oli kuollut nuorena, eikä äidistäkään paljon iloa ollut. Monet kasvattiperheet tulivat vuosien varrella tutuksi. Elantoa hän tienasi laulamalla, tanssimalla ja toimimalla hierojana.

Sairaalassa hän tuli nopeasti tunnetuksi hahmoksi. Anna eli omassa maailmassaan, jossa hän itsensä prinsessaksi, ja hoitohenkilökunta ja kylän asukkaat olivat hänen palvelijoitaan, hoviaan, muita kuninkaallisia, tai tavallisia maatiaisia. Elokuvassa hoitotoimenpiteet eivät näyttäneet auttavan, joten pikku hiljaa tuntui olevan viisainta hyväksyä Annan prinsessakuvitelmat. Ei niistä kenelläkään mitään haittaakaan ollut. Annan tarina on mielestäni hyvin sympaattinen.

Elokuvan ensi-ilta on tänään 10. syyskuuta. Kellokoskella itsekin asuvana (tosin sairaalan ulkopuolella ainakin toistaiseksi) sain tilaisuuden nähdä elokuvan ennakkoon sairaalan juhlasalissa. Elokuva näytettiin tiistaina sairaalan potilaille päivänäytöksenä ja illalla kutsuvieraille. Palautteen perusteella elokuva teki kaikkiin myönteisen ja vahvan vaikutuksen. Leffa on rosoinen, mutta sympaattinen. Se kertoo karulla tavalla mielisairaiden kohtelusta viime vuosisadan Suomessa, mutta se kertoo myös suvaitsevaisuudesta ja välittämisestä. Tämä maailma olisi hivenen parempi paikka, jos oppisimme ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta ja erilaisia elämäntapoja.

Moni prinsessan tuntenut kyläläinen tai hoitohenkilökuntaan kuulunut muistaa hänet vielä hyvin. Kellokoskelainen tuttavani Hannu kertoi esimerkiksi tapauksesta, jossa prinsessa oli marssinut pankkiin ja suoraan tiskille jonon ohi, prinsessa kun oli. Hän oli pyytänyt virkailijalta kahta miljoonaa markkaa. Pankkivirkailija oli tyynesti ottanut palan ruutupaperia, kirjoittanut siihen tikkukirjaimin ”KAKSI MILJOONAA MARKKAA” ja lätkäissyt pankin leiman päälle. Prinsessa oli poistunut tyytyväisenä, eikä tuo muitakaan asiakkaita haitannut.

Ennakkotilaisuudessa oli paikalla elokuvan tekijöitä ohjaajasta näyttelijöihin. Myös sairaalan henkilökuntaa oli paikalla. Oli mielenkiintoista keskustella aiheesta heidän kanssaan. Uskon, että elokuva tekee hyvää sen hoitotyön arvostukselle, jota erilaisia mielen sairauksia hoitavissa yksiköissä tehdään. Psyykkiset sairaudet ovat tänä päivänä yleinen ongelma, josta kuitenkin vielä turhankin paljon vaietaan. Lähes jokaisella suomalaisella on joko omia tai lähipiirinsä kokemuksia aiheesta. Asianmukaisella hoidolla ongelmat ovat yleensä ylitettävissä, eikä niitä tarvitse mystifioida.

Prinsessa toi valoa ja lohtua muihin sairaalan potilaisiin ja henkilökuntaan. Hän oli koko Kellokosken kylällä tunnettu ja rakastettu hahmo – kenties onnellisempi kuin yksikään meistä.

Tässä on toki muutakin merkittävää tapahtunut. Viime perjantaina tuli kuluneeksi 110 vuotta Urho Kekkosen syntymästä. Kekkonen on edelleen kiistelty hahmo, vaikka hänen kuolemastaan on jo melkoisesti aikaa. Itse arvostan hänen työtään, vaikka siinä varmasti oli säröjäkin, joista häntä voi arvostella. Hän toimi isänmaan edun puolesta, vaikka joutui mitä erilaisimmista syistä usein ankaran julkisen ryöpytyksen kohteeksi. Kekkosen aikana Suomi kehittyi ja säilytti asemansa idän ja lännen myrskytuulien välissä kylmän sodan aikana.

Eduskunta aloitti tällä viikolla syysistuntokautensa. Täysi höyry lähti päälle heti alusta alkaen. Täällä on kiistelty energiaveroista, valtiontaloudesta ja Yleisradion toiminnasta, muun muassa. Taitaa olla niin, että ensimmäisellä viikolla monella oli tarvetta purkaa vähän paineitaan. Isompi urakka alkaa ensi viikolla, kun aloitamme valtion ensi vuoden talousarvion käsittelyn. Valmistelen itsekin puheenvuoroa keskusteluun.

Mieltäni on tällä viikolla aika lailla painanut yksi murheellinen asia. Isäni jouduttiin kiidättämään Meilahden sairaalaan maanantaina aivoinfarktin takia. Näyttää siltä, että henkikulta säilyy, mutta kuntoutumisesta ei vielä tässä vaiheessa voi sanoa mitään varmaa. Toivon tietenkin, että se sujuisi mahdollisimman hyvin. Tälli oli kuitenkin aika kova, eikä siitä ainakaan hetkessä toivu. Viime päivinä olen läheltä seurannut, kuinka hyvin terveydenhoitomme pystyy toimimaan akuuttitilanteissa. Lämmin kiitokseni kaikille isääni hoitaneille. Teette arvokasta ja tärkeää työtä, niin kuin tekevät kaikki muutkin hoitoalan ihmiset maassamme joka päivä.

Terveys tuntuu olevan usein sellainen asia, että sitä ei aina muista arvostaa riittävästi ennen kuin se on itsellä tai läheisillä uhattuna. Erilaiset vakavat sairaudet voivat kuitenkin koska vain kohdata kenet tahansa meistä. Isäni ei ole mielestäni kovin vanha – itse asiassa hän täyttää 60 vuotta huomenna. Syntymäpäivää vietetään nyt tällä kertaa kyllä kovin rauhallisissa merkeissä.