6.2.2012
Eduskunnan kevätistuntokausi alkaa
Lue lisää »
5.2.2012
Haavisto voitti kotisivujen presidenttikyselyn
Lue lisää »
30.1.2012
Kaikkoselta esipuhe Fingerpori 5 -albumiin
Lue lisää »
Käyntejä kotisivuilla:
124026 kpl
Antti Kaikkonen puoluekokouksessa 11.6.2010: On ison remontin aika
Antti Kaikkonen Keskustan puoluekokouksessa 11.6.2010: "Keskustan puheenjohtaja ja pääministeri Matti Vanhanen on nyt jättämässä tehtävänsä. Seitsemän vuotta on mennyt ja paljon on tapahtunut. Myös se on ollut nähtävissä, kuinka haastava tehtävä Keskustan puheenjohtajuus on, varsinkin yhdistettynä pääministeriyteen. Se todella koettelee paineensietokykyä. Ja sitä Matilla on riittänyt. Armottomasta pyörityksestä ja piikittelystä huolimatta hän on kestänyt ja hoitanut tehtävänsä pää pystyssä loppuun. Keskusta on vaikuttanut ja rakentanut maatamme viime vuodet vastuullisella tavalla. Tästä työstään Matti Vanhanen ansaitsee ison kiitoksen. Kiitos, Matti. Ja vaikka tämä tehtävä nyt jää, Sinua tarvitaan vielä. Mutta myös uudistumista tarvitaan, ja nyt varmasti on sen aika. Meidän on pysähdyttävä ja otettava uusi asento. On paljon sellaista, mikä on syytä jättää taakse ja lähteä eteenpäin uusin eväin, entistä viisaampana. Pidän välttämättömänä, että tässä kokouksessa teemme ison remontin. Se tarkoittaa viisaita ja rohkeita päätöksiä, niin politiikan sisältöjen, toimintatapojen kuin henkilövalintojenkin suhteen. Toraa ja tappelua emme tarvitse, sen sijaan sydäntä ja vahvaa henkeä rakentaa maatamme yhdessä, yhteen hiileen puhaltaen. Meiltä on löydyttävä voimaa, tahtoa ja rohkeutta tehdä Suomesta tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden mallimaa, jossa kansalaiset tuntevat itsensä onnelliseksi, ja olonsa turvalliseksi. Hyvät ystävät, Suomi tarvitsee Keskustaa, mutta Keskusta tarvitsee remonttia. Sen remontin aika on nyt. Jos tässä viikonvaihteessa onnistumme vasaroimaan talomme laudat kohdalleen, menestymme kyllä jatkossakin. Ja silloin pärjää Suomikin. Koko Suomi. Joten ei muuta, kuin vasarat paukkumaan!"
|