Uutispalsta

7.12.2017Kaikkonen kenttäkierroksella Uudellamaalla viikonloppunaLue lisää »4.12.2017Kaikkonen pitää itsenäisyyspäivän juhlapuheen TuusulassaLue lisää »3.12.2017Kaikkonen pitää eduskunnan juhlaistunnon ryhmäpuheen tiistainaLue lisää »

Pikakysely

Pitäisikö nelosolut ja ns. limuviinat hyväksyä myytäviksi ruokakaupoissa?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:742304 kpl

Suomi nousee

Share |

Torstai 31.8.2017 - Antti Kaikkonen


Hallitus sai budjettiesityksensä valmiiksi. Suomi on saatu uudistamalla, sopimalla ja yhteistyöllä nyt kahden vuoden aikana nousuun. Vihdoin maamme talous kasvaa, työllisyys paranee ja myös velaksi elämisen loppuminen alkaa häämöttää. Suomi on selvästi paremmassa kunnossa kuin vielä vähän aikaa sitten ja tulevaisuus näyttää nyt valoisammalta. 

Budjetissa jatketaan työllistävää politiikkaa, jonka tuloksena yhä useampi työtön on saanut töitä. Työttömiä työnhakijoita on nyt jopa lähes 50 000 vähemmän, kuin vuosi sitten. Alueellisia eroja on, mutta lähes koko maassa työttömyys laskee nyt hyvää vauhtia.

Työllistymistä helpotetaan jatkossa edelleen esimerkiksi niin, että työtön voi ryhtyä yrittäjäksi työttömyysturvalla ollessaan. Samoin poistetaan byrokratiaa työttömän omaehtoiselta opiskelulta.  

Nuorten työttömyyteen puututaan nyt uudella otteella. Jokainen syrjäytynyt nuori on liikaa.  Yksi hyvä ratkaisu on ammatillisen koulutuksen aloituspaikkojen tuntuva lisääminen. Nuorille matalan kynnyksen apua tarjoava Ohjaamo-toiminta vakinaistetaan.

Oikeudenmukaista on, että suurituloisten solidaarisuusveron perimistä tässä tilanteessa jatketaan.

Kenenkään tuloverotus ei kiristy.

Perhepolitiikassa tuki kohdistetaan erityisesti pienituloisimmille perheille, mitä pidän oikeana arvovalintana. Perheitä tuetaan korottamalla esimerkiksi pienimpiä vanhempainpäivärahoja, tekemällä lapsilisään yksinhuoltajakorotus ja alentamalla etenkin pieni- ja keskituloisten päivähoitomaksuja. Lähes 7 000 perhettä vapautuu päivähoitomaksuista kokonaan. Opintotukeen tehdään huoltajakorotus, joka helpottaa etenkin pienituloisimpien opiskelevien perheiden tilannetta.

Vetosin kesällä siihen, että perhevapaauudistuksen käynnistämisestä voitaisiin tehdä päätös nyt budjettiriihessä. Se onnistui.

On parannettava vanhempien mahdollisuuksia tehdä osa-aikatyötä ja edistettävä myös isien osallistumista lastenhoitoon. Perhevapaauudistuksen on mahdollistettava perheille erilaiset elämäntilanteet huomioivat valinnat. Siksi kotihoidontuesta on myös tulevaisuudessa pidettävä kiinni. Uuden mallin kokonaisuuden on oltava perheille vanhaa parempi.

On myös syytä olla tyytyväinen, että kaikista pienituloisimpien eläkeläisten takuueläkkeeseen tulee korotus. Jokainen euro on takuueläkettä saavien tilanteessa tärkeä. Työtä heidän toimeentulonsa helpottamiseksi on jatkettava.

Viime kuukaudet ovat olleet poliittisesti poikkeukselliset. Hallituksen toimintakyky näyttää olevan silti hyvä. Varmasti virheitäkin on tehty. Oleellisinta on huomioida, että Suomen talous ja työllisyys on nyt viimeinkin monen, monen huonon vuoden jälkeen käännetty selvästi kohti parempaa. Nyt Suomi on nousussa.

Tästä on hyvä jatkaa.

Avainsanat: budjettiesitys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini