Uutispalsta

14.1.2019Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmät koolle seksuaalirikosten takiaLue lisää »9.1.2019Kaikkonen Radion Ykkösaamussa torstainaLue lisää »7.1.2019Kaikkonen tiistaina Huomenta SuomessaLue lisää »

Pikakysely

Kannatatko uutta tiedustelulakia?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:977205 kpl

Kesäaika

Keskiviikko 28.6.2017 - Antti Kaikkonen

Eduskunnan käsittelyyn on tullut yli 70 000 suomalaisen allekirjoittama kansalaisaloite kesäajasta luopumiseksi. Suhtaudun aloitteeseen myönteisesti. Jokakeväinen ja jokasyksyinen kellojen kääntely tuottaa nykyisin enemmän haittaa, kuin hyötyä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäaika

Ryhmän puheenjohtajaksi?

Torstai 16.6.2016 klo 13:27 - Antti Kaikkonen

Lähetin aamulla sähköpostilla kirjeen Keskustan eduskuntaryhmän jäsenille. Asia koskee sitä, että ensi tiistaina Keskustan eduskuntaryhmä valitsee itselleen uuden puheenjohtajan. Kevään mittaan minulta on kyselty mahdollista ehdokkuutta, kannustettukin. Olen halunnut harkita asiaa perusteellisesti ja ennen kaikkea kuulostella ryhmän tuntoja, ja vähän omianikin. Johtopäätös on hiljalleen kypsynyt. Olen käytettävissä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskustan eduskuntaryhmä

Hyvää kesää!

Tiistai 30.6.2015 klo 16:06 - Antti Kaikkonen

Eduskunta päätti äsken kevätkauden viimeisen istuntonsa, ja istuntotauko alkoi. Joitakin pikku tehtäviä tässä vielä on, mutta heinäkuu on itselläni pääasiassa lomakuukausi. Poikkeuksen tekee viikko kuun puolivälissä Porin Suomi Areenassa, jossa osallistun useampaakin seminaariin ja paneeliin. Pari juhlapuhetta on myös heinäkuun ohjelmassa. Mutta muutoin ajattelin kyllä ihan vähän huilaillakin, kevään rypistys on kuitenkin ollut ihan kohtalainen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kesä, eduskunta

Puoluekokouksia

Maanantai 16.6.2014 klo 14:32 - Antti Kaikkonen

Viime viikonvaihteessa järjestettiin sekä Keskustan että Kokoomuksen sääntömääräiset puoluekokoukset. Molemmat puolueet kokoustavat normaalisti kahden vuoden välein. Mielenkiintoisia tapahtumia taisivat olla molemmat, ainakin jos on politiikasta kiinnostunut. Ja mehän olemme.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: puoluekokous, Keskusta, Kokoomus

Tien päällä taas

Maanantai 28.4.2014 klo 17:44 - Antti Kaikkonen

Terveiset tien päältä vaalikiertueelta, nyt Keski-Suomesta. Takana tänään tilaisuudet Jämsässä, Keuruulla ja Karstulassa. Kaikissa vireä ja hyvä keskustelu ja tunnelma. Nyt matkalla kohti Jyväskylää, jossa ammattiliitto Pron järjestämä paneeli, johon sain kutsun. Pääsen tässä päivittämään blogiakin vauhdista, koska tällä kertaa sain kuskinkin mukaan. Usein nämä keikat ovat kyllä enemmän tai vähemmän yksinäisen cowboyn hommia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keski-Suomi, energia, omavaraisuus, eurovaalit

Ympäristövierailuja ynnä muuta

Maanantai 10.6.2013 klo 12:43 - Antti Kaikkonen

Olen vieraillut viime viikkoina muutamassa mielenkiintoisessa ympäristöalan yrityksessä. Taannoin kävin Destamatic -nimisessä kierrätysyrityksessä Tuusulassa. Samankaltainen, joskin suurempi, oli L&T Keravan kierrätyskeskus. Molemmat yritykset vastaanottavat jätettä, ja laittavat käyttökelpoisen osan siitä uudelleen kiertoon, kuten energiakäyttöön. Tärkeää toimintaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kierrätys, ympäristöyritys, Liikkuva poliisi, keskustanuoret

Kuuhun kurkottelua

Maanantai 26.11.2012 klo 10:53

Julkinen keskustelu Suomen tilasta ja tulevaisuudesta on kiihtynyt. Samaa henkeä, kuin viimekertaisessa blogikirjoituksessani on nähtävissä yhä enemmän. Mutta nyt tarvitaan sanojen sijaan tekoja. Siihen avaimet on maan hallituksella.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Buzz Aldrin, puoluevaltuusto, Keskusta, talous

Terveisiä Turusta

Keskiviikko 22.8.2012 klo 14:43 - Antti Kaikkonen

Terveisiä Turusta. Menossa on Keskustan eduskuntaryhmän kesäkokous. Täällä arvioidaan parin päivän ajan tulevan syksyn poliittisia kysymyksiä ja kuntavaaleihin valmistautumista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesäkokous

Keskustan uudet kasvot

Maanantai 11.6.2012 klo 10:51 - Antti Kaikkonen

Terveisiä Rovaniemeltä, Keskustan 74. puoluekokouksesta. Osanottajamäärältään maailman suurimpiin kuuluva puoluekokous keräsi tällä kertaa lähes 4000 osanottajaa. Kyseessä oli melkoinen kansanjuhla, ja tunnelma politiikan superviikonlopussa oli mainio. Keskusta lähtee entistä vahvempana eteenpäin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Keskusta, puoluekokous, Juha Sipilä

Puumala puheenjohtajaksi

Sunnuntai 29.4.2012 klo 11:53 - Antti Kaikkonen

Minulta on viime päivinä kyselty, ketä pidän ehdolla olevista parhaana vaihtoehtona Keskustan puheenjohtajaksi. Olen puntaroinut asiaa eri tahoilta, ja valintani tehnyt.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Tuomo Puumala, Keskusta, puoluekokous

Parempia aikoja odotellen

Sunnuntai 22.4.2012 klo 10:09 - Antti Kaikkonen

Olen saanut viime viikkoina eri puolilta Suomea yhteydenottoja ja kannustusta lähteä ehdokkaaksi Keskustan puheenjohtajakisaan. Olen luvannut asiaa harkita ja ilmoitan päätökseni nyt.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Keskusta, puheenjohtajuus

Kuntakohellus jatkuu

Maanantai 16.4.2012 - Antti Kaikkonen

Suomen kunnat ovat antaneet lausuntonsa suuresta kuntauudistuksesta. Ei voi mitään, mutta jonkin sortin kohellukselta hankkeen eteneminen edelleen vaikuttaa. En millään jaksa uskoa, että lopputuloksena tästä olisi se työryhmän ehdottama vajaat 70 jättikuntaa.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: eurokriisi, välikysymys, kuntauudistus, Keskusta, puheenjohtajuus

Tilanne elää

Tiistai 10.4.2012 - Antti Kaikkonen

Aika paljon yleistä huomiota kohdistuu näinä viikkoina Keskustan puheenjohtajakysymykseen. Uskon, että tilanne elää lähipäivinä, ehkä aika voimakkaastikin. Mahdollisten ehdokkaiden täytyy varsin pian päättää ehdokkuuksistaan. Rovaniemen puoluekokoukseen on vain kaksi kuukautta.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Keskusta

Marin pommi

Maanantai 2.4.2012 klo 13:26 - Antti Kaikkonen

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi pudotti melkoisen uutispommin aprillipäivänä 1. huhtikuuta ilmoittamalla, ettei aio jatkaa Keskustan puheenjohtajana. Moni luulikin ilmoitusta ensin aprillipilaksi. Sitä se ei ollut, vaan totisinta totta. Keskustaväen pitää nyt asennoitua uuteen tilanteeseen.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Mari Kiviniemi, Keskusta, puheenjohtajuus

Alueen asialla

Keskiviikko 19.1.2011 klo 15:35 - Antti Kaikkonen

Paitsi, että eduskunnassa saa perehtyä globaaleihin, eurooppalaisiin ja kansallisiin kysymyksiin, on iso osa työtä myös oman vaalipiirin ja oman kotiseudun erityiskysymysten esiin nostaminen. Viime aikoina niitä on ollut monenlaisia, junaliikenteestä lähtien.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: junaliikenne, Keski-Uusimaa, Portugali

Kiviniemi I aloittaa

Maanantai 21.6.2010 klo 20:23 - Antti Kaikkonen

Tämä viikko kuluu hallitusta vaihtaessa. Käytännössä muutokset eivät ole suuria, mutta eivät nyt aivan kosmeettisiakaan. Kun tekijöitä vaihtuu, aina se myös jossain näkyy. Merkittävin asia on tietysti pääministerin vaihtuminen, kun Mari Kiviniemen I hallitus aloittaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Keskusta, hallitus, Tapani Tölli

Historiallinen puoluekokous

Maanantai 14.6.2010 klo 16:08 - Antti Kaikkonen

Terveisiä Lahden puoluekokouksesta. Tokihan se päättyi jo vuorokausi sitten, mutta viikonloppu on silti vahvasti mielessä. Parikymmentä vuotta näitä tapahtumia kolunneena voin todeta, että nyt oli kyllä yksi merkittävimmistä ja mieleenjäävimmistä poliittisista tapahtumista keskustaliikkeessä. Puoluekokouksen päätöksillä on toki laajempaakin merkitystä. Mari Kiviniemen valinta puheenjohtajaksi tarkoittaa myös pääministerin vaihtumista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Mari Kiviniemi, Keskusta, puoluekokous, Järvenpään sosiaalisairaala

Fokkerilla Kuopioon

Keskiviikko 26.5.2010 klo 15:46 - Antti Kaikkonen

Terveiset Kuopiosta. Kirjoittelen tätä mielenkiintoisen päivän tauolla ulkoasiainvaliokunnan maakuntamatkalta. Muutenkin vauhdikkaita päiviä menossa, ministerivalintoja, EU-istuntoa, Keskustan puheenjohtajapaneelia yms yms.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Fokker, Hornet, siviilikriisinhallinta, EU, Keskusta

Lappeenranta ja Strasbourg

Tiistai 27.4.2010 klo 16:33 - Antti Kaikkonen

Tässä on ollut taas ihan kohtalainen vauhti päällä. Viikonloppu meni Lappeenrannassa, jossa oli Keskustan kokouksia. Tämä viikko menee puolestaan Strasbourgissa ja Brysselissä. Strasbourgissa osallistun eduskunnan edustajana Euroopan Neuvoston kokouksiin. Huomenna jatkan täältä Brysseliin tapaamaan suomalaisia europarlamentaarikkoja, ja torstai-iltana sitten taas kotiin ja vappupuhetta kirjoittamaan...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: keskusta, puheenjohtajakisa, Itämeri, Euroopan Neuvosto

Mediaa ja Malediiveja

Torstai 18.3.2010 klo 9:40 - Antti Kaikkonen

Hyvä vauhti taas päällä. Lähdin tänään jo aamukuudelta liikkeelle. Aamun tunnit ovat hyviä lukemiseen ja kirjoittamiseen, sillä puhelin harvoin soi vielä aamuvarhaisesta. Erilaisia rästitöitä riittää aina, ja vanhojen sähköpostien läpikäymistä. Kohta pitää lähteä valiokuntakokouksiin, mutta tässä muutama rivi viikon varrelta blogiinkin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Yleisradio, Malediivit, Keskusta

Vanhemmat kirjoitukset »