Viides- ja kahdeksasluokkalaisten vuosittainen Move!-mittaus ja varusmiesten kuntotestien tulokset tarjoavat hyvän näkymän siihen, mikä on suomalaisten koululaisten ja nuorten miesten fyysisen kunnon ja liikunnan taso. Kyse on kansanterveyden kannalta tärkeistä mittareista.

Hyvät kuulijat, aluksi jokunen sana varusmiehistä.

Suomen maanpuolustus perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja koko maan puolustamiseen. Varusmiespalveluksen suorittaa tällä hetkellä keskimäärin 70 prosenttia miespuolisesta ikäluokasta ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaa noin 400 naista vuodessa. Palveluksen keskeyttää miehistä noin 15 ja naisista 25 prosenttia. Palveluksen keskeyttämisen syinä ovat pääsääntöisesti henkiset vaikeudet ja sopeutumishäiriöt. Tämän lisäksi tuki- ja liikuntaelinvammojen määrä keskeytysten syynä on lisääntynyt merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana.

Varusmiesten, reserviläisten ja puolustusvoimien koko henkilöstön fyysisellä toimintakyvyllä on yleiseen asevelvollisuuteen perustuvassa maanpuolustusjärjestelmässä erityisen suuri merkitys. Sotilaan toimintakyky edellyttää yksittäiseltä taistelijalta keskimääräistä parempaa fyysistä kuntoa sekä säännöllistä liikunta-aktiivisuutta ja liikuntaharrastusta, jotta hän kykenee toimimaan tehokkaasti omassa tehtävässään.

Varusmieskoulutuksen kehittämisen haasteena onkin jo vuosien ajan ollut palvelukseen astuvien nuorten fyysisen kunnon lasku. Yksi tuttu varusmiesten kunnon mittari on 12 minuutin juoksumatka, eli Cooperin testi. Tällä mittarilla keskiarvoa kuvaava käyrä on sukeltanut koko mittaushistorian ajan. Varusmiehen keskimääräinen Cooper-tulos on tällä hetkellä 2376 metriä, kun 1980-luvun taitteen huippuvuosina varusmies juoksi keskimäärin 2760 metrin tuloksen.

Aivan viime vuosina fyysisen kunnon lasku on ollut tasaantumaan päin. Huolestuttavaa on kuitenkin, että joka kolmas nuori on sekä kestävyys- että lihaskunnoltaan heikossa kunnossa aloittaessaan palveluksensa. Tämän lisäksi nuorten keskipaino on noussut viimeisten vuosikymmenien aikana merkittävästi. Huono kestävyys- ja lihaskunto, ylipaino, tupakointi ja aiempi vamma ovat kaikki ennenaikaisen palveluksen keskeytysten riskitekijöitä.

Asepalveluksen vaikutukset puolestaan ovat useimmille fyysisen kunnon saralla myönteisiä. Puolustusvoimien tutkimusten mukaan varusmiehen kunto paranee palveluksen aikana keskimäärin 5 % kestävyyskunnon osalta ja lihaskunto testistä riippuen jopa 30 %. Erityisesti kuntoaan kohottavat ne varusmiehet, joiden kunto on lähtötilanteessa heikoin.

On tietenkin selvää, että kunnon petraamisen aloittaminen ei saisi venyä ensimmäiseen päivään kasarmilla. Tämän vuoksi Puolustusvoimat onkin panostanut ennakoivaan viestintään ja kannustaa palvelukseen astuvia liikkumiseen ja oman kunnon kasvattamiseen jo hyvissä ajoin ennen intin alkamista.

Yksi asevelvollisuuden kehittämisen tavoitteista on niin sanotun kokonaispoistuman pienentäminen, eli palveluksensa keskeyttävien varusmiesten määrän vähentäminen. Osana tätä tavoitetta Puolustusvoimat valmistelee parhaillaan palvelusluokkauudistusta, jossa nykyisiin kuntoluokituksiin lisättäisiin uusi B2-kuntoisuusluokka. Ideana olisi, että varusmiespalveluksen voisi suorittaa, vaikka kunto ei olisikaan aivan priimaa.

Puolustusvoimissa koulutetaan kuitenkin varusmiehiä jo nykyisin satoihin erilaisiin tehtäviin, ja tuohon joukkoon kuuluu niitäkin, joista on mahdollista suoriutua hyvin myös fyysisillä rajoitteilla. Esimerkkinä voisi mainita esimerkiksi erilaiset tietotekniset tehtävät vaikkapa kyberturvallisuuden saralla.

Tämä ei tarkoita sitä, että taistelijoiden kuntovaatimuksista oltaisiin ikään kuin olosuhteiden pakosta joustamassa. Taistelukentän vaatimukset eivät ole vuosikymmenten aikana keventyneet, pikemminkin päinvastoin. Meidän on tehtävä töitä sen eteen, että Puolustusvoimien palvelukseen löytyy jatkossakin riittävästi hyväkuntoisia asevelvollisia, jotka jaksavat osana tehtäviään suorittaa väsymättä yhtäjaksoista tehtävää sekä nostaa, kantaa ja raahata raskaita lisäkuormia sekä liikkua nopeasti taistelukentällä.

Palveluskelpoisuusluokkien tarkastelu on vielä kesken eikä ole päätetty, milloin tarkennukset tulevat voimaan. Varmaa on, että tarkennus ei ole voimassa vielä ensi vuoden alusta. Tällä hetkellä kartoitetaan niitä tehtäviä, jotka on mahdollista suorittaa B2 -palveluskelpoisuusluokalla. Lisäksi tarvitaan muutoksia kutsuntajärjestelmään ja tietojärjestelmiin ja nämä ottavat oman aikansa.

Päämääränä on se, että mahdollisimman moni maanpuolustushenkinen suomalainen voisi suorittaa varusmiespalveluksen. Tämän lähtökohdan pohjalta työskenteli myös asevelvollisuuden kehittämisen parlamentaarinen komitea, joka luovutti mietintönsä marraskuun lopussa. Mietinnössään komitea päätti muun muassa esittää koko ikäluokalle yhteisiä kutsuntoja.

Miesten ja naisten yhteiset kutsunnat toisivat nykyiseen asevelvollisuusjärjestelmään tuntuvia muutoksia. Itse suhtaudun myönteisesti ajatukseen siitä, että velvollisuus osallistua kutsuntoihin koskisi kumpaakin sukupuolta. Kutsuntojen yhteydessä voisi myös olla mahdollisuus saada koko ikäluokka vielä kerran ”kiinni” ja katsoa, miten nuorella menee. Yhteiset kutsunnat tarkoittaisivatkin sitä, että meillä olisi mahdollista saada myös nuorten naisten tilanteesta nykyistä parempi tilannekuva. Kyseessä olisi vahvasti poikkihallinnollinen uudistus, minkä vuoksi perusteellinen selvitys- ja valmistelutyö on paikallaan. Tämä työ ollaan laittamassa liikkeelle vielä aivan lähiviikkoina.

Yksi asevelvollisuuden kehittämiskohteista on reserviaika. Suurin osa asevelvollisuudestahan vietetään reservissä. Myös Puolustusvoimien poikkeusolojen joukkojen suorituskyky muodostuu pääosin juuri reserviläisten osaamisesta ja toimintakyvystä.

Vaikka Puolustusvoimilla on rajalliset mahdollisuudet vaikuttaa reserviläisten toimintakykyyn ja terveyteen varusmiespalveluksen jälkeen, kertausharjoitukset, vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus sekä tiedotus- ja valistustoiminta ovat mahdollisia keinoja. Kaikki keinot, jotka lisäävät reserviläisten liikunta-aktiivisuutta ja fyysistä kuntoa ovat paikallaan. Moni meistä intin käyneistä saattaa muistaa kotiuttamisen yhteydessä annetun elämänohjeen: ”Parasta maanpuolustustoimintaa, jota voitte reservissä harjoittaa, on käydä kuntosalilla.”

Reserviläistutkimuksen perusteella reserviläiset voisivat tosin salikertojen sijaan suunnata useammin hiihtoladulle tai pururadalle, sillä Puolustusvoimien viitearvoilla tarkasteltuna reserviläiset ovat keskimäärin paremmassa lihaskunnossa kuin kestävyyskunnossa.

Liikkumattomuus ja laskeva kunto eivät suinkaan ole vain Puolustusvoimia koskettava ongelma. Sama huolestuttava trendi on näkynyt myös perusopetuksen oppilaiden Move!-mittauksissa. Fyysisen aktiivisuuden merkitys lasten kasvulle ja kehitykselle on aivan keskeinen. Lasten ja nuorten fyysinen toimintakyky heijastelee pitkälle aikuisuuteen, työkykyyn ja eläköitymiseen asti.

Liikkumattomuus ja aleneva kunto on suomalaisten kansantauti. Se tuo mukanaan kasvavaan taakan, kuten sydän- ja verisuonisairaudet, tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä henkiset haasteet. Jo nykyisin liian vähäisen fyysisen aktiivisuuden kustannukset ovat Suomessa vähintään kolme miljardia euroa vuodessa.

Paikallaanolo, liikunnan puute ja näitä seuraava pahoinvointi ovat vastustaja, jonka voittamiseen ei riitä yksi ministeriö tai hallinnonala. Tähän taisteluun tarvitaan koko hyvinvointiyhteiskuntaa, julkisesta sektorista yrityksiin ja järjestökenttään asti.

Valtion ja kuntien vastuulle kuuluu esimerkiksi rakentaa fyysistä aktiivisuutta tukevaa, esteetöntä ja saavutettavaa ympäristöä. On pidettävä huolta siitä, että liikuntahallit, ulkokuntosalit ja lenkkipolut ovat kaikkien saavutettavissa. Liikuntamahdollisuuksien on oltava ihmistä lähellä, mieluiten kävely-, juoksu- tai pyöräilymatkan päässä.

Liikuntamahdollisuuksiin tulisi kiinnittää huomiota myös eri lajien näkökulmasta. Kaikki eivät ole ultrajuoksijoita, mutta eivät myöskään pesäpalloilijoita. Toisella ei ehkä suksi luista, mutta saattaa silti olla kuin kala vedessä kahdenkymmenenviiden metrin altaassa. Liikkumisen ilon löytämisessä onkin usein kyse siitä, että löytää itselleen sopivan tavan liikkua.

Tämä edellyttää paitsi sopivia tiloja ja tarjontaa, myös sitä, että eri lajeja on mahdollista kokeilla silloinkin, jos perheessä on useampi lapsi eikä välttämättä ylimääräistä rahaa. Tällaisissa tilanteissa valtion ja kuntien tuki on paikallaan. Mielestäni liikunta- tai harrastusmahdollisuudet eivät saa olla kiinni asuinpaikasta tai perhetaustasta.

Tällä hallituskaudella kehiteltiin tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon johdolla harrastamisen Suomen malli, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Pilottimallia kokeiltiin tämän vuoden aikana ja tälle lukuvuodelle avustusta mallin toteuttamiseen on jaettu jo 235 kunnalle.

Oma tärkeä merkityksensä on fyysistä aktiivisuutta tukevalla varhaiskasvatuksella, liikuntamyönteisellä peruskoululla sekä laadukkaalla liikunnanopetuksella ja liikuntaneuvonnalla. Koululiikunta tarjoaa monelle ensikosketuksen eri lajeihin, toisille se on viikon ainoa liikuntahetki. Seura- ja harrastustoiminta on keskeisessä roolissa.

Fyysisen toimintakyvyn lisäksi haluan nostaa esille psyykkisen hyvinvoinnin merkityksen. Näitä kahta hyvinvoinnin – hyvän elämän – osatekijää ei ole syytä erottaa toisistaan. Sanonnan ”terve sielu terveessä ruumiissa” mukaisesti nämä kaksi ylläpitävät toisiaan.

Tämä kehä voi olla myös negatiivinen. Paha olo myös estää montaa lasta ja nuorta liikkumasta, ja liikkumattomuus lisää tuota pahaa oloa entisestään. Tänä päivänä noin 20–25 prosenttia suomalaisista nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Mielenterveyden häiriöt ovat koululaisten ja nuorten aikuisten tavallisimpia terveysongelmia, jotka usein seuraavat mukana aikuisuuteen. Joka toisen työkyvyttömyyseläkkeen syynä ovat mielenterveyden häiriöt. Vuoden 2018 jälkeen ne ovat olleet yleisin syy jäädä pois työelämästä.

Kuten jo mainittua, mielenterveyden ongelmat ovat myös suurin yksittäinen syy asepalveluksen keskeyttämiseen.

Mielenterveysongelmien kustannukset yhteiskunnalle ovat miljardiluokkaa. Inhimillinen hinta ihmiselle ja hänen läheisilleen on mittaamaton. Mitä aikaisemmin mielenterveyden ongelmiin saadaan puututtua, sitä aikaisemmin saadaan katkaistua pahoinvoinnin negatiivinen kehä.

Tämä edellyttää kuitenkin sitä, mielenterveysasiat otetaan vakavasti, myös lasten ja nuorten kohdalla. Liian monen kohdalla sopiva apu mielen ongelmiin viipyy liian pitkään. Peruspalveluita, myös mielenterveyspalveluita, on vahvistettava kaikkialla maassa. Sosiaali- ja terveyspalvelut pitää jatkossakin pitää kaikkien ulottuvilla ja pikemminkin laajentaa niiden kattavuutta. Tulevien vuosien aikana näistä asioista päättävät ensimmäistä kertaa vaaleilla valitut hyvinvointialueiden valtuutetut.

Kouluilla on aivan keskeinen rooli tässä työssä lasten ja nuorten mielenterveyden tukemisessa. Siihen ne tarvitsevat kuitenkin myös riittävät resurssit. Lapset ja nuoret voivat huonosti myös, jos perheen vanhemmilla on ongelmia. Jokaiselle tulevalle hyvinvointialueelle järjestettävän perhekeskustoiminnan onkin myös mielenterveysasioissa otettava perhe ja lähiyhteisö kokonaisuutena huomioon ja paranemiseen mukaan.

Mielenterveyden häiriöt sekä erilaiset jaksamisen ja elämänhallinnan ongelmat on pystyttävät tunnistamaan aiempaa paremmin. Ne pitää pystyä tunnistamaan, mutta ne on kyettävä myös tunnustamaan: meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa vähätellä uupumista tai muita yleisiksi käyneitä nuorten ja nuorten aikuisten ongelmia. Erityisen hälyttäviä ovat uutiset tänään käsiteltävien mittausten kohderyhmien, peruskoululaisten ja varusmiesten, ikäluokkien väliin jäävän suuren joukon, eli lukioikäisten uupumisesta.

Viimeiset puolitoista vuotta ovat osuneet raskaasti niihin, joilla on ollut suuria haasteita jo aikaisemmin. Korona on jättänyt monen mieleen jälkensä yksinäisyytenä ja ahdistuksena. Rajoitusten ja kieltojen aikana monen lapsen ja nuoren on ollut entistä vaikeampi päästä mukaan. Harrastukset ovat jääneet sivuun tai jääneet kokonaan aloittamatta.

Moni nuori ja varmasti aika moni meistä aikuisistakin olemme löytäneet itsemme neljän seinän sisältä, kun liikuntapaikat ovat olleet kiinni ja erilaiset tapahtumat on peruttu. Vaikka monissa paikoissa pururadalle pääsee ilman maskiakin, me joukkueurheilun ystävät tiedämme, miten pahaa tekee, kun treenit jäävät väliin. Nuorelle kyse on myös identiteetistä ja tärkeistä sosiaalisista suhteista. Tässä on paljon korjausvelkaa maksettavana ja jälleenrakennustyötä tehtävänä nuorten auttamiseksi.

Toivomme kaikki, että koronasta päästään vielä eteenpäin ja elämä palautuu uomiinsa, ehkä vähän muuttuneisiin, mutta uomiinsa kuitenkin. Silloin on syytä tehdä myös nuorten liikunnan kunnianpalautus. Tarve on suuri. Edellä esiteltyjen haasteiden edessä hyödyt voivat olla arvaamattoman suuria.

Entisellä puolustusministerillä Seppo Kääriäisellä, Keskustan vahvalla vaikuttajalla, oli tapana sanoa: ”Kerro totuus, mutta rohkaise.” Vaikka olen tässä puheenvuorossani esitellyt madonlukujakin, ja pian esiteltävät kuntomittauksetkin antanevat edelleen syytä huoleen, haluan päättää valoisemmissa tunnelmissa.

Moni teistä siellä linjojen päässä on liikunta-alan ammattilaisia. Joukossa on opettajia ja nuoriso-ohjaajia, liikunnanohjaajia, ehkä valmentajiakin. Osa saa leipänsä liikunnasta tai opettamisesta, toiset käyttävät vapaa-aikaansa tarjotakseen lapsille ja nuorille liikuntamahdollisuuksia. Taustastanne riippumatta teitä yhdistää oman aikanne ja ammattitaitonne käyttäminen toisten hyvinvoinnin parantamiseksi. Siitä haluan teitä hallituksen puolesta erityisesti kiittää. Teette tärkeää, suorastaan elintärkeää työtä.

Monelle nuorelle urheilu tai liikunta on se ykkösjuttu. Aika moni määrittää itsensä sen kautta, että pelaa lätkää, futista tai juoksee kuusikossa frisbeegolf-kiekon perässä. Liikunnan kautta on mahdollista löytää oma juttu ja saman ikäisiä, samasta lajista innostuneita kavereita. Liikkumisen kerrannaisvaikutukset palautuvat liikkuvalle lapselle ja nuorelle virkeänä mielenä, terveenä kehona ja sosiaalisina suhteina. Se tarjoaa mahdollisuuksia ihmisenä kasvamiseen ja eväitä hyvään elämään.

Tämän vuoksi kannattaa todella tehdä työtä liikunnallisemman arjen eteen ja etsiä ratkaisuja siihen, miten suomalaiset saataisiin entistä paremmin liikkeelle.

Puolustuksen supersyksy

Menossa on isänmaamme turvallisuuden kannalta erityisen painava syyskausi, puolustuksen supersyksy.

Syyskuussa julkaistiin uusi puolustusselonteko. Kyseessä on tärkeä asiakirja, sillä se ohjaa Suomen puolustuksen kehittämistä vuosiksi eteenpäin. Olen saanut avata selontekoa niin eduskunnassa, mediassa kuin alan ammattilaistenkin parissa. Kokemukseni on se, että maanpuolustus on suomalaisille tärkeä asia. Selonteon vastaanotto on ollut hyvä.

Vuoropuhelua käydään moneen ilmansuuntaan. Tänä vuonna on Suomen vuoro toimia pohjoismaisen puolustusyhteistyön Nordefcon puheenjohtajana. Meillä on läheiset välit pohjoismaisiin kumppaneihimme ja erityisen tiivistä yhteistyö on naapurimme Ruotsin kanssa. Muitakin tärkeitä kumppanuuksia on. Äskettäin Naton valtuuskunta pääsihteeri Jens Stoltenbergin johdolla vieraili Suomessa ja Ruotsissa.

EU-puolustusyhteistyötä rakennetaan yhdessä jäsenvaltioiden kesken. Puhutaan niin sanotusta EU:n strategisesta kompassista, joka voi terminä kuulostaa EU-slangilta, mitä se kyllä onkin. Kompassi pitää kuitenkin sisällään yhteistyötä monessa meille tärkeässä kokonaisuudessa, kuten teknologiassa ja kyberpuolustuksessa. Suomelle keskustelu Euroopan puolustusyhteistyöstä tarjoaa monia mahdollisuuksia.

Asevelvollisuuden kehittämistä pohtinut komitea antaa lähiviikkoina ehdotuksensa siitä, miltä tulevaisuuden asevelvollisuus voisi näyttää. Nykyjärjestelmä on maanpuolustuksen kannalta toimiva, eikä sitä romuttaa kannata. Kehityskohteitakin kuitenkin on. Yksi komitean pohdinnassa ollut asia on naisten osallisuuden vahvistaminen maanpuolustuksessa. Mielenkiinnolla odotamme raportin julkistusta.

Ilmavoimien Hornetien korvaajaa valmisteleva HX-hanke on etenemässä päätöksentekovaiheeseen. Päätös uudesta hävittäjästä on tarkoitus tehdä vuoden loppuun mennessä. Tämä on tärkeä ja arvokaskin hanke ja herättää siksi kiinnostusta, niin kuin kuuluukin. Onneksi tämän mittaluokan hankintoja ei tarvitse tehdä joka vuosi, eikä edes joka vuosikymmenellä. Poistumassa olevat Hornetit ovat palvelleet lähes 30 vuotta. Uusilla koneilla on tarkoitus lentää taas vuosikymmeniä eteenpäin.

Päätettävänä tänä puolustuksen supersyksynä on merkittäviä ja kauaskantoisia ratkaisuja. Työtä puolustuksemme eteen tehdään pitkäjänteisesti, isänmaan turvallisuudesta huolehtien.

Antti Kaikkonen

Kirjoittaja on puolustusministeri (kesk)

Arvoisat maanpuolustuskurssin osallistujat,

hyvät naiset ja herrat.

Olemme kokeneet viime aikoina useita yhteiskuntien varautumiseen liittyviä haasteita. Ensinnäkin, koronakriisi on vaikuttanut elämäämme jo puolentoista vuoden ajan. Nämä vaikutukset ovat olleet laajoja – globaaleja. Näyttää valitettavasti siltä, että koronavirus – ja sen vastaiset toimet – tulevat olemaan osa elämäämme myös tulevaisuudessa. 

Toiseksi, sään ääri-ilmiöt ovat näyttäneet voimansa, osin meillä ja ennen muuta maailmalla laajemminkin. Rankkasateet ja myrskyt, sekä niiden aiheuttamat tulvat, ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa esimerkiksi Keski-Euroopassa. Lukuisia ihmisiä on kuollut. Materiaaliset menetykset ovat miljardiluokkaa. Jälleenrakentaminen on suuri urakka – ja tulee viemään pitkän ajan. Meillä kotimaassa Kalajoella puolestaan riehui pitkään ja laajasti voimakas maastopalo. Sen sammuttamisessa monipuolinen yhteistyö eri viranomaisten ja yksityisten toimijoiden välillä oli saumatonta. Kiitos siitä kaikille mukana olleille.

Kolmanneksi, konfliktiherkkä suurvaltakilpailu tekee parhaillaan paluuta maailmanpolitiikkaan. Keskeisinä toimijoina tämän päivän – ja tulevaisuuden – suurvaltapoliittisessa kilpailuasetelmassa ovat Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä. Myös eurooppalaiset valtiot joutuvat toimimaan tässä kiristyneessä turvallisuustilanteessa – sekä kansallisesti että yhdessä. 

Neljänneksi, Afganistanin turvallisuustilanteen heikkeneminen on ollut länsimaisten joukkojen alueelta poistumisen jälkeen nopeampaa kuin kukaan osasi etukäteen odottaa. Palaan tähän hieman tuonnempana. 

Edellä kuvaamieni esimerkkien lisäksi olemme viime aikoina saaneet Suomessa havaita ”elävästä elämästä” myös kybervakoiluun, ennalta-arvaamattomaan sotilaalliseen toimintaan, kauppamerenkulun häirintään ja laajamittaiseen maahantuloon liittyviä haasteita. Nämä kaikki esimerkit havainnollistavat hyvin niitä haasteita, joihin myös valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla haetaan ratkaisuja. Avainsana on varautuminen.

Haasteisiin ja kriiseihin vastaaminen on huomattavasti helpompaa ja tehokkaampaa tilanteissa, joihin on jo etukäteen valmistauduttu. Yhteiskuntamme turvallisuus voidaan taata vain viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistoiminnalla. Tämä on suomalaisen kokonaisturvallisuuden toimintamallin ydin. Pääsette perehtymään siihen seuraavien viikkojen aikana.

Me puolustushallinnossa kannamme oman kortemme kekoon suomalaisen yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi. Pidämme jatkuvasti yllä riittävää puolustusvalmiutta. Tällä saralla on viime vuosina tehty paljon. Olemme ottaneet oppia viimeaikaisista kriiseistä ja kehittäneet Puolustusvoimien toimintaa. Olemme myös panostaneet lisää resursseja puolustukseemme. Tämä on välttämätöntä, koska – kuten jo totesin – maailmanpolitiikan logiikka on muuttumassa. Euroopassakin valtiorajoja on muutettu sotilaallisella voimankäytöllä.

Jatkuvan puolustusvalmiuden ylläpidon lisäksi kehitämme puolustuskykyämme määrätietoisesti. Puolustukseen osoitetut lisäpanostukset tuottavat myös tällä alalla tulosta. Pohjanmaa-luokan korvettien rakentaminen alkaa Raumalla lähiaikoina. Hornettien seuraajasta päätetään valtioneuvostossa tämän vuoden lopulla. Nämä investoinnit ovat meri- ja ilmapuolustuksemme kannalta elintärkeitä. Eivätkä ainoastaan meri- ja ilmapuolustuksen kannalta. Puolustusjärjestelmämme on kokonaisuus, jota on kehitettävä tasapainoisesti ja pitkäjänteisesti.

Olemme puolustushallinnossa valmistelleet puolustusselontekoa jo jonkin aikaa. Valmistelu on tehty hyvässä yhteistyössä eri hallinnonalojen välillä. Suomen puolustus on meidän kaikkien asia. Puolustusselonteko on tärkeä osa puolustuksemme pitkäjänteistä kehittämistä. Teemme puolustusta koskevia linjauksia noin vuosikymmenen aikaperspektiivillä. Lyhyempi aikajänne johtaisi poukkoilevuuteen ja määrärahojen epätarkoituksenmukaiseen ja epätaloudelliseen käyttöön. Laaja poliittinen ja yhteiskunnallinen konsensus puolustuksemme kehittämisen periaatteista ja tavoitteista on yksi kansakuntamme voimanlähde.  

Puolustusselonteko on viimeistelyä vaille valmis. Se annetaan eduskunnalle lähiviikkojen aikana. Selonteossa linjataan puolustuksen tavoitteista ja kehittämisestä laajasti. 

2020-luvulla puolustuksemme alalla tapahtuu paljon. Tällä vuosikymmenellä integroimme ilma- ja meripuolustuksen uudet kyvyt (Pohjanmaa-luokan korvetit ja Hornetin seuraajan) puolustusjärjestelmäämme. Samalla kehitämme puolustuskykyä esimerkiksi kyberpuolustuksen, maapuolustuksen ja kauaskantavan tulenkäytön osalta. 

Puolustusselonteossa tulemme linjaamaan myös Puolustusvoimien henkilöstön kehittämistarpeista. Jo pidempään on ollut selvää, että todellisen puolustusvalmiuden ja puolustuskyvyn ylläpitäminen ja kehittäminen edellyttävät maltillista lisäystä Puolustusvoimien rauhan ajan vahvuuteen. Viime vuosikymmenen puolustusvoimauudistuksessa tehdyt henkilöstöleikkaukset eivät vastaa tämän päivän – ja näköpiirissä olevan – turvallisuusympäristön vaatimuksiin. 

Olemme puolustushallinnossa kantaneet kortemme kekoon maan puolustusvalmiuden ylläpidon ja kansallisen puolustuskyvyn kehittämisen lisäksi myös osallistumalla kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan. Tällä toiminnalla on tavoiteltu esimerkiksi kansainvälisen vakauden lisäämistä, hädänalaisten ihmisten tilanteen helpottamista ja samalla kansallisen puolustuskykymme vahvistamista. Kriisinhallintaosallistumisella olemme myös pyrkineet vahvistamaan puolustusyhteistyösuhdettamme läntisiin kumppanimaihin.

Hyvät kuulijat, 

Olemme, muiden mukana, kuluneen kesän aikana päättäneet osallistumisemme sotilaalliseen kriisinhallintaan Afganistanissa. Osallistuimme maan vakauttamispyrkimyksiin sotilaallisen kriisinhallinnan operaatioissa lähes 20 vuoden ajan. Valitettavasti tilanne Afganistanissa on luisunut nopeasti epäedulliseen suuntaan ja käytännössä koko maa on jo Talibanin hallussa. Kabulin keskushallinnon neuvotteluasemat ovat heikot ja on vain päivien – tai tuntien kysymys koska valta vaihtuu. 

Toivoa saattaa, että lopullinen vallanvaihto on rauhanomainen ja turvallinen myös Kabulissa olevalle kansainväliselle yhteisölle. Suomalaisten ja suomalaisten kanssa työskennelleiden afgaanien turvallisuus on nyt meille se lähipäivien ykkösasia. Tämän eteen valtioneuvosto tekee parhaillaan töitä. 

Pidemmällä perspektiivillä, olen jo ennen viime päivien tapahtumia antanut puolustusministeriölle tehtäväksi toteuttaa tutkimuksen niistä opetuksista, joita voimme lähes 20 vuoden Afganistanin kriisinhallintakokemusten perusteella tehdä. Tavoitteenani on, että tämä selvitystyö tehdään ainakin osittain yhteistyössä ulkoasiainhallinnon kanssa. Olenkin keskustellut jo asiasta ulkoministeri Haaviston kanssa.

Käsitykseni mukaan kriisinhallintaoperaatiot Afganistanissa vuosien 2001 ja 2021 välisenä aikana tarjoavat runsaan ja ajankohtaisen empiirisen aineiston siitä, mitä sotilaallisella kriisinhallinnalla voidaan saavuttaa – ja myös siitä, mitä ei ole mielekästä tavoitella. Kun tulevaisuudessa lähetämme suomalaisia sotilaita operaatioihin omien valtiorajojemme ulkopuolelle, tulee meillä olla entistä jäsentyneempi käsitys esimerkiksi seuraavista kysymyksistä:

Ensinnäkin, mitkä ovat kriisinhallintaoperaation tavoitteet ja realistiset mahdollisuudet saavuttaa ne? Tehdessämme arviointia mahdollisesta osallistumisesta, tulee tarkasti pohtia parantaako – vai heikentääkö – ulkopuolinen sotilasoperaatio kriisialueen turvallisuustilannetta.

Toiseksi, mitä me tavoittelemme osallistumisellamme osana laajempaa kriisinhallintaoperaation kokonaisuutta? 

Kolmanneksi, millä keinoilla ja välineillä pyrimme asettamiimme tavoitteisiin? Miten sotilaallinen toiminta ja muu siviilitoiminta sovitetaan yhteen? Myös se, kuinka paljon on mielekästä panostaa suomalaisia resursseja eri operaatioihin tulee arvioida tässä yhteydessä.

Ja neljänneksi, miten arvioimme toimintaamme edistymistä tai onnistumista operaation kuluessa? 

Uskon, että Afganistanin kriisinhallintaoperaatioiden analyysi antaa meille uusia mielekkäitä syötteitä tulevaisuuden kriisinhallintaosallistumista koskevaan päätöksentekoon. Osallistuminen osallistumisen vuoksi ei ole mielekästä. Myöskään pelkkä Suomen lipun näyttäminen mahdollisimman monessa operaatiossa ei voi olla johtolankamme. 

On hyvä muistaa, että poliittisten tavoitteiden saavuttaminen sotilaallisin keinoin ei ole helppoa. Tästä on viime vuosien ajalta lukuisia esimerkkejä – Afganistanin lisäksi, Irakista, Libyasta, Syyriasta ja vaikkapa Jemenistä. Lisäksi on hyvä huomata se, että sotilaallisella toiminnalla syntyy aina ennalta-arvaamattomia ”sivuvaikutuksia”. Lopputulos on valitettavasti usein heikompi, kuin osallistumispäätöstä tehdessä kuviteltiin.  

Tästä huolimatta, pidän perusteltuna, että Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan jatkossakin. Voimme kantaa kortemme kekoon kansainvälisen vakauden lisäämiseksi. Siitä myös itse hyödymme, sekä välittömästi että välillisesti. 

Hyvät kuulijat,

Valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla käsitellään Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen vaikuttavia haasteita ja uhkia laajasti. Perehdytte tulevina viikkoina syvällisesti yhteiskuntamme varautumiseen ja kriittisten toimintojemme suojaamiseen. Antakaa oma osaamisenne ja panoksenne kurssinne käyttöön. Teidät on valittu kurssille juuri siitä syystä, että teillä on näkemystä ja annettavaa suomalaiselle kokonaisturvallisuuden toimintamallille oman ammattitaitonne ja osaamisenne kautta. Aktiivisella osallistumisella saatte varmasti itsellenne kurssista kaiken irti. Se on meidän kaikkien etu.

Toivotan teille hyvää ja koronaturvallista maanpuolustuskurssia.

Puhe on katsottavissa osoitteessa https://www.facebook.com/DefenceFinland/videos/4636590229689654

—

Arvoisat sotiemme veteraanit, hyvät kuulijat,

Vietämme tänään 27.4. kansallista veteraanipäivää sotiemme veteraanien kunniaksi. Veteraanit, jos ketkä, ovat oman päivänsä ansainneet. 

Huhtikuun 27. päivä on sodan päättymisen ja rauhan alkamisen päivä. 

Saamme viettää tätä päivää suurella kiitollisuudella ja kunnioituksella veteraaniemme tekemien uhrausten vuoksi. Ilman heitä emme olisi tässä tänään – monella mittapuulla tarkasteltuna maailman parhaimmassa maassa.  

Ilmaiseksi itsenäisyytemme ei aikoinaan tullut.

Sen hinta oli kova. Sodissa menehtyneitä oli noin 100 000. Saman verran koteihin palasi ihmisiä pysyvästi vammautuneena. Edessä oli historiallisen haastavat ajat.

Kaikesta surusta ja synkkyydestä huolimatta ihmisten ei auttanut muu kuin tarttua toimeen. Oli vain selviydyttävä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Suomalaisilta löytyi tässä tilanteessa yhteisöllisyyttä ja se kantoi pitkälle. Kaveria ei jätetty.  

Suomen uudelleen rakentaminen, sotakorvauksista selviytyminen ja tie kohti menestyvää hyvinvointivaltiota on ollut huikea. Tätä perintöä meidän tulee vaalia hartaasti.

 Hyvät kuulijat, 

Olemme eläneet reilun vuoden erittäin poikkeuksellista aikaa koronapandemian vuoksi.

Usko on ollut välillä koetuksella ja rajoitukset ovat raastaneet ihmisten henkistä ja taloudellista hyvinvointia.

Mutta yllämme on nyt reilusti toivon pilkahduksia. Rokotukset etenevät hyvin, ja kesäaikakin on tuomassa positiivista kausivaihtelua.

Suomi nousee tästäkin. Se on tehnyt sen aiemminkin. Ja se on tehnyt sen paljon, paljon, vaikeammista lähtökohdista käsin. 

Haluan kiittää sotiemme veteraaneja isänmaamme eteen tekemästä mittaamattoman arvokkaasta työstä. 

Toivotan kaikille oikein hyvää kansallista veteraanipäivää!

Puolustusministeri Antti Kaikkosen puhe Paasikivi-seurassa 19.1.2021

Arvoisat Paasikivi-seuran jäsenet,

hyvät naiset ja herrat.

Olemme eläneet poikkeuksellisia aikoja viimeiset kymmenen kuukautta. COVID19 on vaikuttanut kaikkeen tekemiseemme – työntekoon, matkustamiseen, kaupassa käymiseen ja harrastustoimintaan. Lyhyesti sanottuna, koronavirus – ja sen vastainen toiminta – ovat pakottaneet meidät tarkastelemaan yhteiskuntamme toimivuutta ja turvallisuutta erilaisten uhkatilanteiden aikana. 

Meillä Suomessa on ollut käytössä laaja näkökulma turvallisuuteen jo pitkään. Oma kokonaisturvallisuuden toimintamallimme on rakennettu juuri tämän laajan turvallisuuskäsityksen varaan.

Teoriassa meillä pitäisi olla käytössämme tehokkaat välineet erilaisten uhkatilanteiden hallintaan – globaali pandemia mukaan lukien. Juuri tällaisia tilanteita varten olemme vuosikymmeniä rakentaneet kokonaisturvallisuuden yhteistoimintamallia, jonka avulla yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä.

Niin kuin elävässä elämässä aina, teoria on teoriaa.

Käytännössä koronakriisi on osoittanut meille sen, ettei paraskaan toimintamalli ja siihen liittyvä varautuminen takaa sataprosenttista onnistumista yllättävien turvallisuusuhkien hallinnassa. Aina on opittavaa. Ja viisas ottaa käytännön opetuksista vaarin.

Meillä on paljon opittavaa COVID-19 –tilanteen hoitamisesta. Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran viime viikolla julkaistun muistion valtioneuvoston ydin kriisitilanteissa sanoin: ”Suomi selviytyi covid-19-pandemian ensimmäisestä puolesta vuodesta kohtuullisen hyvin, vaikka monet viranomaisten ja aiempien hallitusten valmistautumissuunnitelmat menivät suurelta osin hukkaan ja päätöksentekoa varjosti monisuuntainen epäluottamus.” (lainaus päättyy)

Uskon, että tulemme analysoimaan tarkasti kokonaisturvallisuutemme vahvuudet ja heikkoudet koronaviruksen hallinnassa tulevien kuukausien ja vuosien aikana. Nähdäkseni meillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Kansalaisten turvallisuuden osalta emme voi tyytyä tyydyttävään lopputulokseen. Meidän on yhdessä pyrittävä parempaan.

Puolustushallinto ei ole ollut koronakriisin torjunnan etulinjassa. Olemme kuitenkin luonnollisesti kantaneet kortemme kekoon – suomalaisen viranomaisyhteistyön ja kokonaisturvallisuuden toimintamallin mukaisesti.

Meillä puolustusministeriössä – ja Puolustusvoimissa – yksi keskeinen opetus koronakriisistä on ollut se, että turvallisuusuhkiin varautumisessa ei voi pitää välivuosia. Uhkat on mahdollista torjua tehokkaasti, jos välineet ja muu varautuminen ovat kunnossa. Meillä puolustushallinnossa tämä tarkoittaa sitä, että puolustusvalmiutemme on oltava iskussa kaiken aikaa. Tämä on erityisen totta nykyisessä kansainvälisessä turvallisuusympäristössä, jonka luonne on jo useamman vuoden ajan ollut kireä.

Koronakriisin lisäksi kybervakoilu ja tietomurrot ovat olleet reilusti julkisuudessa viimeisten kuukausien aikana. Näiltäkin osin meille kaikille viranomaisille on kotiläksyjä tulossa. Sama koskee suomalaista yhteiskuntaa laajemminkin – yksittäisistä kansalaisista elinkeinoelämään.

Ihmettelen kovasti sitä, miten vuosi toisensa jälkeen yllätymme siitä, että meille pahaa tahtovat toimijat – sekä valtiolliset että ei-valtiolliset toimijat – onnistuvat vaarantamaan turvallisuuttamme tavalla, josta on puhuttu jo vuosia – ellei vuosikymmeniä. Emme tunnu oppivan kovin hyvin menneistä tapahtumista – tai aiemmin tekemistämme johtopäätöksistä.

Nostan tässä yhteydessä esimerkkinä esille valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon vuodelta 2001 – siis lähes 20 vuoden takaa. Tuossa selonteossa valtioneuvosto totesi:

”Tietoverkkojen kautta leviävät informaatiouhkat ovat lisääntymässä globaalisti. Tietoverkkoihin vaikuttaminen rikollisella tai häiriöitä tuottavalla tavalla on normaaliaikanakin jo lähes päivittäistä. Kyseessä ei ole pelkästään poikkeusoloissa toteutuva uhka. Viranomaisten yhteistoimintaa näiden uhkien torjunnassa tehostetaan perustamalla erityinen organisaatio Telehallintokeskukseen.”

Edellä mainitussa sitaatissa vain viittaus Telehallintokeskukseen paljastaa sen, että kyseessä on vuonna 2001 tehty kirjaus. Muilta osin sisältö on säilyttänyt ajanmukaisuutensa.

Tästä herääkin kysymys siitä, miksi emme ole vuonna 2013 laaditun kyberturvallisuusstrategian vision mukaisesti kyenneet rakentamaan Suomesta maailmanlaajuista edelläkävijää kyberuhkiin varautumisessa ja niiden aiheuttamien häiriötilanteiden hallinnassa? Jos jo 20 vuotta sitten olemme todenneet tietoverkkojen kautta leviävien informaatiouhkien lisääntyvän globaalisti – ja jos samaan aikaan totesimme haitallisen kybervaikuttamisen olevan päivittäistä, normaalioloissa tapahtuvaa toimintaa – miten voimme yllättyä Vastaamon tietomurrosta tai eduskuntaan kohdistetusta kybervakoilusta?

Syitä on varmasti monia. Haluan kuitenkin korostaa, ettei ”syyllisten” etsintä ole tässä minulla päällimmäisenä mielessä. Peräänkuulutan kuitenkin avointa keskustelua siitä, minkälaisiin uhkiin meidän pitää TODELLA varautua ja kuinka paljon resursseja olemme valmiit käyttämään TODELLISEN turvallisuuden takaamiseksi.

On valitettava tosiasia, että Suomen suvereniteetti on tämän päivän kybertoimintaympäristössä haastettu – siihen kohdistuu uhkaa, päivittäin. Meidän itse täytyy ratkaista, annammeko tilanteen jatkua – vai otammeko tilanteen haltuun.  Maalailematta piruja seinille, meidän on varauduttava tehokkaasti kaikkiin uhkiin suomalaisen kokonaisturvallisuusajattelun mukaisesti. Myös kybermaailmassa.

Haluan tässä yhteydessä korostaa, että uhkia ei pidä ylikorostaa. Emme saa sortua tarpeettomaan alarmismiin. Joskus on kuitenkin tarve siihen, että ”ruma sana sanotaan niin kuin se on”.

Elämme poikkeuksellisia aikoja koronaviruksen vuoksi, mutta emme saa unohtaa sitä, että parhaillaankin useat toimijat suunnittelevat, valmistelevat tai toimeenpanevat kybertoimintaympäristössä Suomen edun ja turvallisuuden vastaisia hankkeita. Tämä ilmenee esimerkiksi vakoiluna. Eduskunnan tietomurto on tästä hyvä esimerkki. 

Suomen turvallisuuden vaarantava kybertoiminta ilmenee myös pyrkimyksenä varmistaa jalansijaa mahdollisissa tulevissa operaatioissa esimerkiksi kriittistä infrastruktuuriamme vastaan. Kaikki tapauksista eivät nouse julkisuuteen.

Suomalaisessa kyberturvallisuuden keskustelussa valtiollisen toimijan muodostamaa uhkaa ei ole korostettu. Ja tottahan se on, että valtaosa niin sanotuista kyberhyökkäyksistä on kansalaisiin ja elinkeinoelämään kohdistuvaa rikollisuutta. Valtiot ovat kuitenkin Suomen turvallisuuteen ja maanpuolustukseen vaikuttavia ensisijaisia toimijoita – niin kybertoimintaympäristössä kuin maalla, merellä ja ilmassakin.

Kun kyberturvallisuutta tarkastelee puolustushallinnon näkökulmasta – kyberpuolustuksen silmin – viranomaisvastuut ovat hajallaan. Kokonaiskoordinaatio ei ole riittävällä tasolla. Sotilastermein ilmaistuna, olemme jatkuvassa ”taistelukosketuksessa” – vaikka käynnissä ei olekaan varsinaista ”kybersotaa”.

Suurvalloille – ja monille muillekin valtioille – kybervakoilu ja tulevien kyberoperaatioiden valmistelu ovat jokapäiväistä, jopa arkista toimintaa. Normaaliolojen tilanne ei meitä suojaa – olemme kybervakoilun ja kybervaikuttamisoperaatioiden valmistelujen kohde vuoden jokaisena päivänä. Tänäänkin. Emme siis voi odottaa poikkeusolojen toteamista ja uusien toimivaltuuksien käyttöönottoa. Tarvitsemme aktiivista kyberpuolustusta tässä ja nyt.

Puolustushallinnolle on kyettävä rakentamaan riittävät työkalut kyberpuolustuksen turvaamiseksi. Tätä työtä ei tietenkään aloiteta puhtaalta pöydältä. Puolustusvoimissa on varauduttu kyberpuolustukseen jo yli 20 vuotta. Kyberpuolustuksen kehittämiseen ollaan osoittamassa puolustusvoimien henkilöstökoonpanon sisältä satojen henkilöiden työpanos. Tiedustelun, suojautumisen ja vaikuttamisen suorituskykyjen kehittäminen toteutetaan osana Puolustusvoimien kehittämisohjelmaa.

Kyberpuolustuksen kehittämistä valmistellaan yli vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen. Puolustusvoimien hankkeet valmistellaan neljän vuoden jaksoissa, ja olemme juuri siirtymässä seuraavaan hankekauteen ja sen kehittämistavoitteisiin. Kyberpuolustuksen kehittäminen on näin ollen normaali osa Puolustusvoimien pitkän aikavälin kehittämistä.

Tiedustelulainsäädännön voimaansaattaminen oli hyvä, tärkeä ja välttämätön saavutus, mutta pidemmällä aikavälillä ei suinkaan riittävä.

Mainittakoon esimerkinomaisesti se tosiasia, että puolustusvoimien toiminta on riippuvaista kansallisesta kriittisestä infrastruktuurista – sähköstä, logistiikasta, tietoliikenteestä ja niin edelleen.  Puolustusvoimien on kannettava huolta koko puolustusjärjestelmän suojasta oman operaatiovarmuuden takaamiseksi.

Koska puolustuksemme nojautuu kriisitilanteissa paljolti siviiliyhteiskunnan tukeen kokonaismaanpuolustuksen periaatteen mukaisesti, on Suomen sotilaallisen puolustuksen turvaamiseksi kyettävä varmistamaan kansallisen kriittisen infrastruktuurin kyberturvallisuus.

Muutoin voimme kriisin tullen ajautua tilanteeseen, jossa yhteiskunnan kyberturvallisuuden lisäksi vaarantuu Suomen sotilaallinen puolustus, ns. ”siviilitoimijoiden” puutteellisen kyberturvallisuuden vuoksi.

Tarve uskottavalle kyberpuolustukselle on meille kaikille yhteinen – ja yhdessä meidän tulee kehittää tehokkaat välineet kybertoimintaympäristön riskien minimoimiseksi.

Lyhyesti sanottuna – meidän tulee kyetä valvomaan ja turvaamaan kybersuvereniteettimme. Jos emme tiedä sitä, miltä jatkuvasti muuttuvalta uhkalta suojautua, miten voimme varautua vastatoimiin? Tarvitsemme jatkuvan näkymän potentiaalisiin vastustajiin.

Kybertoimintaympäristön tilanneymmärrystä on kehitettävä. Tämä edellyttää viranomaisilta tehokkaampaa tietojen jakamista.

Käsitykseni mukaan turvallisuusviranomaisten välistä operatiivista yhteistoimintaa on kehitettävä. Tavoitteena on oltava jatkuva, dynaaminen, reaaliaikainen, korkean turvallisuusluokan ja eri viranomaisten toimivaltuuksia nopeasti hyödyntävä yhteistoiminta.

Suomeen kohdistuvan kyberhyökkäyksen tilanteessa meillä täytyy olla rakenteet, ratkaisut ja toimivaltuudet – ja ennen kaikkea kyberturvallisuuden yhteistyökäytäntö – valmiina.

Tarvitsemme siis pitkäjänteisen strategisen tason kyberturvallisuuden kehittämisen lisäksi jatkuvaa operatiivisen tason turvallisuusviranomaisyhteistyötä, mukaan lukien keskeiset yksityisen puolen toimijat.

Suomen alueellista koskemattomuutta valvotaan ja turvataan maalla, merellä ja ilmassa rutiininomaisesti. Esimerkiksi tunnistuslennot ovat Puolustusvoimille arkipäivää. Valvonta ulottuu jopa satoja kilometrejä Suomen valtakunnan rajojen ulkopuolelle.

Kybertoimintaympäristön nopean kehittymisen vuoksi meidän on rakennettava riittävä koneisto myös kybertoimintaympäristön valvontaan ja suvereniteettimme turvaamiseen. Luonnollisesti tämä ”kybertoimintaympäristön aluevalvonta” olisi luonteeltaan erilaista kuin aluevalvonta fyysisissä toimintaympäristöissä.

Pidän tärkeänä, että tarkastelemme lainsäädäntömme riittävyyttä erilaisissa vaativissa kyberuhkatilanteissa. Lisäksi kokonaisturvallisuuden toimintamallimme mukaisesti meidän tulee kehittää ja selkeyttää kansalliseen turvallisuuteen liittyvää kyberpuolustuksen viranomaisyhteistyötä.

Viimeisenä kyberturvallisuuteen ja kyberpuolustukseen liittyvänä asiakokonaisuutena haluan mainita kybervastatoimet – siis sen, miten reagoimme Suomen turvallisuutta uhkaavaan toimintaan kybertoimintaympäristössä. Jos Suomeen kohdistuu haitallisia poliittisia, taloudellisia tai sotilaallisia toimenpiteitä, vastaamme niihin hyödyntäen monipuolista keinovalikoimaa – diplomaattisesta nootista talouspakotteisiin, kansainvälisestä yhteistyöstä sotilaalliseen toimintaan.

Vastaavalla tavalla meidän tulee rakentaa nykyistä jäsentyneempi käsitys siitä, miten vastaamme Suomen turvallisuuteen kohdistuvaan kybervaikuttamiseen rikostutkinnan ja mahdollisen tuomioistuinkäsittelyn lisäksi. Keinovalikoiman tulisi kuulua ainakin kansainvälinen viranomaisyhteistyö, kyberturvallisuuskeskuksen toiminta ja diplomatia. Lisäksi meidän tulee sisällyttää myös varsinaiset kybervastatoimet keinovalikoimaamme. 

Hyvät kuulijat,

Kokonaisturvallisuuden alalla puheet ja julistukset on muutettava teoiksi. Resurssit ovat tässä yhteydessä se käytännön työkalu, jonka avulla hyvistä aikeista on mahdollista siirtyä todelliseen turvallisuutta edistävään toimintaan. On aika jättää suomalaisen yhteiskunnan turvallisuusajattelussa ”vähemmällä enemmän” – ajattelu historiaan. Vähemmällä saa aikaan vähemmän. Todellinen turvallisuus maksaa. Uskon, että vuoden 2020 kokemusten valossa suomalaiset ovat valmiita tarvittaviin turvallisuusinvestointeihin tulevien turvallisuushaasteiden hallitsemiseksi entistä paremmin.

Liikenne- ja viestintäministeriö lähetti viime viikolla lausuntokierrokselle ehdotuksen valtioneuvoston periaatepäätökseksi kyberturvallisuuden kehittämisohjelmasta. Tämän kehittämisohjelman luonnoksen kehittämisehdotukset ovat moninaisia – ja kannatettavia. Suomi tarvitsee kansalaisten hyviä kyberturvataitoja, kyberturvallisuuden koulutuksen kehittämistä, lisääntyvää kyberturvallisuuden harjoitustoimintaa, poikkihallinnollisen viranomaisvarautumisen kehittämistä kyberhäiriötilanteiden varalle ja monia muita kehittämisohjelmassa ehdotettuja parannuskohteita.

Kehittämisohjelman aikajänne on pitkä – aina vuoteen 2030 saakka. Sen toteuttamisen on arvioitu edellyttävät lisäpanostuksia seuraavan viiden vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa euroa. Tällainen suunnitelmallinen ja laaja-alainen pitkän aikavälin kehittäminen kyberturvallisuuden alalla on erittäin tervetullutta. Kymmenen miljoonan lisäresurssi viiden vuoden aikajänteellä vaikuttaa kyberturvallisuuden tärkeyteen nähden varsin maltilliselta. Suoraan sanoen: itse olisin valmis panostamaan kyberturvallisuuteen enemmänkin.

Kun puhutaan resursseista, on hyvä huomata, etteivät lisäresurssit tarkoita ainoastaan rahaa. Esimerkiksi ajanmukainen toimiva lainsäädäntö on viranomaisille kultaakin arvokkaampaa. Tarvitsemme siis molemmat – selkeän luvan (toimivallan) ja jatkuvasti olemassa olevan kyvyn toimia suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi, myös kybertoimintaympäristössä.

Hyvät naiset ja miehet,

Siirryn nyt kyberturvallisuuteen ja kyberpuolustukseen liittyvistä kysymyksistä muutamiin ajankohtaisiin ja puolustuspolitiikkamme kannalta tärkeisiin asiakokonaisuuksiin.

Meillä puolustushallinnossa viimeaikainen turvallisuusympäristön heikkeneminen on otettu vakavasti. Ja niin on myös koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Puolustuskykymme turvaamiseksi eduskunta hyväksyi joulun alla ns. HX-hankkeen budjetin – 10 miljardia euroa käytettäväksi seuraavan 10 vuoden aikana Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaamiseen. Ilman tätä investointirahoitusta puolustuksemme uskottavuus olisi muodostunut kyseenalaiseksi tämän vuosikymmenen puolivälistä alkaen. Vastaavasti neljän Pohjanmaa-luokan monitoimikorvetin rakentaminen Merivoimille alkaa ensi vuonna. Kaiken kaikkiaan teemme isoja satsauksia puolustuksemme uskottavuuden varmistamiseksi pitkälle tulevaisuuteen. Uskon, että turvallisuusympäristömme edellyttää näitä panostuksia.

Meillä Suomessa tehty arvio turvallisuusympäristömme heikkenemisestä vastaa varsin hyvin eurooppalaisten maiden turvallisuusanalyysejä. Me tietenkin teemme arviomme omista lähtökohdistamme – ja tästä syystä olemme koko kylmän sodan jälkeisen ajalla panostaneet sotilaalliseen puolustukseemme puolustusyhteistyökumppaneitamme enemmän. Tältä osin paikannan kaksi keskeistä tekijää.

Ensimmäinen niistä koskee 1990-luvun alussa päättyneen kylmän sodan seurannaisvaikutuksia puolustukselle. Euroopassa tämä johti niin sanotun ”rauhanosingon” lunastamiseen. Rahoitusta puolustuksesta vähennettiin ja siirrettiin muille toimialoille. Moni eurooppalainen maa purki oman alueen puolustukseen liittyvän koneistonsa – ja siihen liittyviä sotilaallisia suorituskykyjä. Epäsuorasta tulenkäytöstä (tykistöaseet, raketinheittimet), ilmatorjunnasta, rannikkopuolustuksesta ja elektronisesta sodankäynnistä monin paikoin luovuttiin. Myöskään uusia kykyjä näillä aloilla ei juurikaan Euroopassa – tai Yhdysvalloissa – kehitetty.

Samalla puolustuksen näkökulma siirtyi Euroopan ulkopuolelle. Kriisinhallinnasta, vastakumouksellisesta sodankäynnistä ja terrorismin sotilaallisesta torjunnasta tuli monen eurooppalaisen asevoiman päätehtävä 1990-luvun ja sitä seuranneen vuosikymmenen kuluessa. Keskinäisriippuvuuteen perustuvassa globalisoituvassa maailmassa yhteistyövaraisen turvallisuuden nähtiin olevan pysyvää – ja valtioiden välisten sotien arvioitiin siirtyvän historian romukoppaan. Toisin kuitenkin kävi. Tämä on ollut ilmeistä jo noin vuosikymmenen ajan – Euroopassa selkeimmin vuoden 2014 jälkeen.

Toinen esille nostamani keskeinen tekijä liittyy siihen, että Krimin niemimaan valtaamisen sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen vastakkainasettelun noustessa esille noin puoli vuosikymmentä sitten, maailmanpolitiikan pelisäännöt muuttuivat varsin nopeasti – muutamien vuosien aikana. Valitettavasti puolustuksen alalla ei ole mahdollista tehdä vastaavia nopeita muutoksia. Ainoastaan olemassa olevan puolustuskyvyn alasajo onnistuu nopeasti.

Kun perinteinen geopolitiikka ja suurvaltanäkökulma nyt tekevät paluuta noin 25 vuoden tauon jälkeen, monessa Euroopan kolkassa on jouduttu toteamaan, etteivät asevoimien suorituskyky, kalusto, osaaminen tai henkilöstö vastaa tämän päivän tai tulevaisuuden turvallisuusympäristön asettamia vaatimuksia. Varautuminen tulevaan jätettiin vähälle. Nyt puolustuksen palauttaminen on käynnistetty ”takamatkalta”. Parin vuosikymmenen alibudjetointi ja liiallinen keskittyminen kriisinhallintaoperaatioihin ovat aiheuttaneet oman alueen puolustukseen liittyvän suorituskykyvajeen, jonka paikkaaminen kestää pari vuosikymmentä – parhaassakin tapauksessa.

Onneksi Suomessa tilanne ei ole sama. Meillä puolustus on varsin hyvässä kunnossa – tehtävää toki meilläkin riittää.

Oman kansallisen puolustuskyvyn ylläpitämisen ja kehittämisen lisäksi Suomi osallistuu kansainväliseen puolustusyhteistyöhön varsin laajasti. Olemme allekirjoittaneet lukuisia yhteistyö- tai aiejulistuksia kahdenvälisesti tai monenvälisesti viime vuosien aikana. Nyt näyttää siltä, ettei merkittävää lisätarvetta ole enää olemassa. Voimme keskittyä yhteistyön konkreettisten hyötyjen saamiseen.

Arvioimme jatkossa tarkasti, mitkä näistä järjestelyistä tuottavat meille hyötyjä. Arvioimme luonnollisesti jatkuvasti myös sitä, mitkä näistä järjestelyistä ovat elinkelpoisia pidemmällä aikavälillä. Euroopassa on nyt niin monta eri puolustusyhteistyöfoorumia, että tämä puolustusyhteistyön kudelma vaikuttaa aika hajanaiselta. Voisi olla eduksi, että tämä eurooppalaisen puolustusyhteistyön rakennelma virtaviivaistuisi tulevina vuosina – voisimme keskittyä erilaisten kokoonpanojen sijaan enemmän itse asiaan.

On hyvä muistaa, että puolustustamme vahvistavien vaikutusten lisäksi kansainväliseen puolustusyhteistyöhön osallistuminen aiheuttaa myös kustannuksia ja kuluttaa varsin rajallista henkilöstöresurssiamme. Osallistumisen ja siitä saatavien hyötyjen arvioinnin on oltava jatkuvaa – ja reaaliaikaista. Tämä koskee myös Puolustusvoimien kansainvälisiä harjoituksia. Tavoitteena ei ole lisätä osallistumisen tasoa vuodesta toiseen. Puolustusvoimat osallistuu niihin harjoituksiin, joista katsotaan olevan hyötyä. Ja nyt meillä on aiempaa paremmat perusteet arvioida näitä hyötyjä, kun olemme osallistuneet kansainväliseen harjoitustoimintaan varsin laajasti jo vuosien ajan. Yhteistyö yhteistyön vuoksi ei ole mielekästä – ainakaan pitkällä aikavälillä.

Puolustusyhteistyötä Euroopassa tehdään monissa erilaissa kokoonpanoissa. Meille Suomessa kahdenvälinen yhteistyö Ruotsin kanssa on edennyt nopeasti viime vuosina. Myös pohjoismainen puolustusyhteistyö on vakiintunut viimeisen vuoiskymmenen aikana. Suomi onkin Nordefcon puheenjohtajamaa tänä vuonna. Tämä työllistää meitä puolustusministeriöläisiä vuoden loppuun saakka. Koronavirus vaikuttaa varmasti puheenjohtajuutemme toteutukseen, mutta se ei estä yhteistyötä tai esimerkiksi tarvittavien kokousten järjestämistä. Se, miten kokoukset järjestetään, riippuu luonnollisesti paljon koronatilanteen kehittymisestä. 

Sama koskee sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumista. Parlamentaarinen komitea pohtii parhaillaan kriisinhallintamme tavoitelinjauksia. Tämä koskee luonnollisesti sotilaallisen kriisinhallinnan lisäksi myös siviilikriisinhallintaa. Hyvä niin. Pelkästään sotilaallisella toiminnalla voimme harvoin – jos koskaan – ratkaista monimutkaisia poliittisia ongelmia. Kehitysyhteistyö ja siviilikriisinhallinta ovat tämän päivän kriisien ratkaisun ytimessä. Osassa tapauksista tarvitaan myös sotilaallista kriisinhallintaa mahdollistamaan turvallisuuden paraneminen kriisialueilla.

Sotilaallisen toiminnan ongelmat tai vaikeudet poliittisten ongelmien ratkaisussa ovat käyneet ilmi viimeisten 20 vuoden aikana. Laajat ja pitkäkestoiset operaatiot eivät takaa onnistumista. Niinkin voi käydä, että sotilaallinen toiminta heikentää turvallisuutta kriisialueella. Tästä syystä odotankin parlamentaarisen komitean suosituksia kriisinhallinnan kehittämisestä mielenkiinnolla. Kehittäminen ei tarkoita automaattisesti operaatioihin lähetettävien sotilaiden lisäämistä. Kehittämisessä meidän tulee arvioida tarkasti opetukset kylmän sodan jälkeisten sotilasoperaatioiden onnistumisesta – ja epäonnistumisesta. Meidän tulee myös arvioida avarakatseisesti niitä työkaluja, joilla voimme parhaiten projisoida vakautta ja turvallisuutta Euroopan lähialueelle.

Sotilaalliseen kriisinhallintaan osallistumisesta päätettäessä tulee meidän myös arvioida osallistumisen Suomen puolustuskyvylle aiheuttamat vaikutukset. Ne voivat olla positiivisia (esimerkiksi uutta osaamista ja kenttäkokemusta) tai negatiivisia (esimerkiksi kaluston kulumaa).

On selvää, että kriisinhallintaosallistumisemme on viimeisen noin 30 vuoden aikana kehittänyt puolustuskykyämme. Osallistumalla olemme myös kyenneet osoittamaan omaa sotilaallista osaamistamme – ja näin ollen myös puolustuskykyämme – muille. Ja koska sotilaalliseen kriisinhallintaa osallistuminen rahoitetaan peruspuolustusbudjettimme ulkopuolisella rahoituksella, eivät Puolustusvoimien Suomen sotilaalliseen puolustamiseen ja kriisinhallintaan osallistumisen liittyvät tehtävät ole keskenään kilpailuasetelmassa. Oikeisiin operaatioihin osallistuminen kehittää todella puolustustamme.

Hyvät naiset ja herrat,

Viimeisenä asiakokonaisuutena nostan esille yleisen asevelvollisuuden kehittämisen. Maanpuolustustahdon ohella se on puolustuksemme tukipilari. Meillä on parhaillaan työskentelemässä parlamentaarinen komitea, jonka aihepiiri koskee yleisen asevelvollisuuden kehittämistä ja maanpuolustusvelvollisuuden täyttämistä. Tulossa on siis kehittämisehdotuksia asevelvollisuuden lisäksi myös koskien siviilipalvelusta. Pidän tätä hyvänä asiana.

Puolustusvoimien 280 000 sotilaan sodan ajan kokoonpano edellyttää yleistä asevelvollisuutta. Ja vaikka tuo vahvuus joskus tulevaisuudessa jonkin verran pienenisi, ei vähäväkisellä, pienet resurssit omaavalla maantieteellisesti varsin kookkaalla valtiolla ole muuta järkevää perustaa ylläpitää sotilaallista puolustusta. Kansalaisemme ymmärtävät tämän erittäin hyvin. Tämä käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan vuosittain tekemästä mielipidekyselystä. Tulokset viimeisimmästä kyselystä julkaistiin noin kuukausi sitten.

Asevelvollisuusjärjestelmä vastaa hyvin Puolustusvoimille annettuun tehtävään tuottaa Suomen puolustusjärjestelmän edellyttämät joukot ja ylläpitää riittävää valmiutta kaikissa tilanteissa. Sotilaallisen maanpuolustuksen näkökulmasta järjestelmässä ei ole merkittäviä muutostarpeita.

Parlamentaarisen komitean tehtävänä on esittää suosituksia yleisen asevelvollisuuden kehittämiseksi. Vaikka käytössä oleva malli palvelee meitä hyvin, on aina mahdollisuus tehdä asioita hieman paremmin. Voimme siis hieman ”tuunata” kansallista malliamme. Ja näinhän me olemme tehneet jatkuvasti – vuosien ja vuosikymmenten ajan. Komitea ei siis rakenna suosituksiaan tyhjän päälle.

Julkisessa keskustelussa on virinnyt esille myös tarve vahvistaa muita tapoja täyttää maanpuolustusvelvollisuus, erityisesti kokonaisturvallisuuden tarpeisiin. Keinoina on väläytelty mm. siviilipalveluksen kehittämistä kokonaisturvallisuuden tarpeisiin tai jonkinlaista kansalaispalvelusta. Lisäksi komitealla on mahdollisuus visioida esimerkiksi sitä, miten kasvatamme naisten roolia maanpuolustuksessa.

Maanpuolustusvelvollisuuteen liittyy myös kysymys eri väestöryhmien maanpuolustustietoisuudesta. Ovatko kansalaisten tietoisuus maanpuolustuksen ja kokonaisturvallisuuden kysymyksistä riittävät? Odotan mielenkiinnolla komitean johtopäätöksiä. Uskon saavamme niistä hyödyllisiä perusteita jatkopohdinnalle – sekä tulevalle päätöksenteolle.

Hyvät läsnäolijat.

Tässä päällimmäisiä ajatuksia puolustushallinnosta. Tekeillä on paljon – koronaviruksen torjunnan lisäksi.

Toivotan kaikille terveyttä ja hyvää kevään odotusta.