Uutispalsta

14.1.2019Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmät koolle seksuaalirikosten takiaLue lisää »9.1.2019Kaikkonen Radion Ykkösaamussa torstainaLue lisää »7.1.2019Kaikkonen tiistaina Huomenta SuomessaLue lisää »

Pikakysely

Kannatatko uutta tiedustelulakia?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:977527 kpl
Share |

 

Kolumni Aamupostissa ja Keski-Uusimaassa tammikuussa 2011

Junat kulkemaan

 

En ole ainoa junamatkustaja, jonka on ollut viime aikoina vaikea ymmärtää junien myöhästelyjä. Erityisen vaikeaa sitä on hyväksyä, kun pakkaskelissä ja sivutuulessa katselee kiskojen suuntaan, että jokohan se sieltä jo tulisi. Ei voi olla niin, että jokainen vähänkin sakeampi lumisade pistää junaliikenteen sekaisin.

 

Onko täysin mahdotonta virittää VR:n kalustoa sellaiseen iskuun, että se toimii myös talvella? Ei tämä ole ensimmäinen, eikä viimeinenkään lumitalvi Suomessa. On onnetonta, jos lumentulo tai pakkanen hyydyttää junamme niin usein, kuin nykyisin tapahtuu, varsinkin pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä.

 

Voin kuvitella, että moni konduktööri ja lipunmyyjä on saanut kuulla asiakkaiden vihaista palautetta. Väärää puuta ei kuitenkaan kannata haukkua. Eivät myöhästelyt heistä johdu. Ongelmat ovat ennen muuta kalustossa ja rataverkossa.

 

Uutta, toimintavarmempaa kalustoa tarvitaan pikaisesti. Uusissa kalustohankinnoissa on todellakin otettava huomioon se, että talvet eivät ole Suomesta ainakaan vielä kokonaan loppuneet. Junien on toimittava talvellakin. Lisäksi välittömästi on tehtävä kaikki se, mikä on tehtävissä nykykaluston, ratojen ja vaihteiden toiminnan varmistamiseksi.

 

Kalustoa tarvitaan lisää senkin puolesta, että junat ovat varsinkin ruuhka-aikoihin tupaten täynnä. Tukkoisin alue on päärata Helsingin ja Riihimäen välillä. Pääradan lisäraiteiden rakentamista Keravalta pohjoiseen on syytä kiirehtiä. Olen usean muun uusmaalaisen kansanedustajan kanssa pitänyt tätä asiaa esillä jo pitkään ja sinnikkäästi. Nyt valtiokin on lämpenemässä asialle, ja asian suunnittelu on lähtenyt liikkeelle. Lisäraiteet mahdollistavat aikanaan sujuvamman liikenteen ja vuorojen lisäämisen pääradalla. Tämän lisäksi näyttäisi olevan perusteltua edetä ns. Pisara-radan rakentamiseksi. Myös liityntäpysäköintipaikkoja tarvitaan lisää.

 

Paikallinen murhe on VR:n päätös Jokelan aseman lopettamiseksi. Vahvan kansanliikkeen lisäksi myös paikalliset poliitikot ovat liikkeellä asiassa, kuten pitääkin. Olen henkilökohtaisesti vedonnut sekä liikenneministeri Anu Vehviläiseen että valtion omistaja-ohjauksesta vastaavaan ministeriin Jyri Häkämieheen päätöksen muuttamiseksi. Kehittyvä Jokela tarvitsee ja ansaitsee asemansa jatkossakin. VR:n pitää ymmärtää tämä.

 

VR:n ja junaratojen tilanteen parantaminen on pitkäjänteinen operaatio. Se on nostettava tulevan vaalikauden yhdeksi tärkeäksi painopisteeksi. Sen lisäksi välittömästi on tehtävä kaikki mahdollinen tämänhetkisen tilanteen korjaamiseksi. Jatkuvat lähijunien myöhästymiset aiheuttavat junankäyttäjille alituista haittaa. Nykytilannetta ei pidä hyväksyä. Siihen on saatava muutos.

 

Antti Kaikkonen

Kirjoittaja on tuusulalainen kansanedustaja ja junankäyttäjä (kesk).