Uutispalsta

14.1.2019Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmät koolle seksuaalirikosten takiaLue lisää »9.1.2019Kaikkonen Radion Ykkösaamussa torstainaLue lisää »7.1.2019Kaikkonen tiistaina Huomenta SuomessaLue lisää »

Pikakysely

Kannatatko uutta tiedustelulakia?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:977528 kpl
Share |

Kirjallinen kysymys 13.2.2013:

Fortumin sähkönsiirtoverkkojen myyntiaikeet

Eduskunnan puhemiehelle

Valtionyhtiö Fortum Oyj on ilmoittanut harkitsevansa vuoden 2013 aikana sähkönsiirtoverkkonsa myyntiä. Tämä hanke on osa Fortumin vuonna 2012 aloittamaa tehostamisohjelmaa, jolla tavoitellaan miljardin euron säästöä vuoteen 2014 mennessä. Fortumin mukaan sähkönsiirtoverkon ylläpidosta saadaan tuottoa 8 %, kun yhtiön tavoite sijoitetun pääoman osalta on 12 % voitto.  Myyntiaikeiden perusteeksi tätä ei kuitenkaan voida pitää riittävänä. Ala on luonnollisen monopoliasemansa vuoksi säädelty ja yrityksen riskit ovat hyvin pieniä, jolloin kahdeksan prosentin tuotto on joka tapauksessa lisäystä yrityksen tulokseen. Viime vuoden osalta kahdeksan prosentin tuotto tarkoitti yli 300 miljoonaa euroa. Tuottoa voi pitää hyvänä.

Fortumin myyntiaikeiden takana lienee sähköverkon suurien kunnostusten tarve ja niistä seuraavat kustannukset tulevaisuudessa. Huoltovarmuuden parantamiseksi yhtiön sähköverkkoja tulisi kaivaa maan alle, jolloin esimerkiksi kovassa tuulessa sähkölinjojen päälle kaatuilevat puut eivät aiheuttaisi sähkökatkoksia. Myynnin seurauksena Fortumin asiakkaiden sähkönsiirtomaksut saattaisivat kuitenkin nousta huomattavasti, varsinkin mikäli omistaja sijaitsisi ulkomailla. Esimerkiksi Saksan ja Ranskan hintatasoihin vertaamalla kyseeseen saattaisi tulla tulevaisuudessa jopa kaksin- tai kolminkertainen hinnannousu. Tästä seuraisi isoja vaikeuksia niin kotitalouksille kuin yrityksille, joiden on pakko maksaa sähkön siirtomaksuja.

Sähkönsiirtoverkon myynnin vaikutuksilla on oleellista vaikutusta myös kansalliseen huoltovarmuuteen. Yhtiö omistaa noin viidenneksen suomalaisesta sähköverkosta ja lisäksi se omistaa jonkin verran verkkoa myös Ruotsissa. Suomessa Fortumilla on noin 600 000 asiakasta. Mikäli Fortum myisi sähkönsiirtoverkkonsa ulkomaille, olisi lähes puolet suomalaisesta verkosta ulkomaalaisessa omistuksessa. Tällöin huolenaiheeksi nousee sähkönjakeluverkon kunnostaminen ja ylläpito poikkeusolosuhteissa.

Esimerkiksi vuoden 2011 tapaninpäivän myrsky ja sitä seuranneet jopa useiden päivien mittaiset sähkökatkot olivat konkreettinen esimerkki siitä, kuinka riippuvainen suomalainen yhteiskunta on sähköverkkojen toimivuudesta. Meidän on todella voitava luottaa siihen, että sähköverkkoja kunnostetaan ja huolletaan mahdollisimman nopeasti myös ongelmatilanteissa. Valtion pääosin omistama yhtiö ei saa lyhyen aikavälin taloudellisia voittoja tavoitellessaan asettaa yhteiskunnan toimivuutta uhanalaiseksi.

Hallituksen on välittömästi arvioitava Fortumin sähkönsiirtoverkon myyntiaikeiden seuraukset sekä sähkön siirron hintatason että kansallisen turvallisuuden ja huoltovarmuuden näkökulmasta ennen myyntitoimiin ryhtymistä, ja Fortumin pääomistajana estettävä haittaa aiheuttavat hankkeet.

 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten hallitus aikoo varmistaa Fortumin sähkönsiirtoverkkojen pysymisen kotimaisessa omistuksessa?

Helsingissä 13. päivänä helmikuuta 2013

Antti Kaikkonen /kesk