Uutispalsta

14.1.2019Kaikkonen kutsuu eduskuntaryhmät koolle seksuaalirikosten takiaLue lisää »9.1.2019Kaikkonen Radion Ykkösaamussa torstainaLue lisää »7.1.2019Kaikkonen tiistaina Huomenta SuomessaLue lisää »

Pikakysely

Kannatatko uutta tiedustelulakia?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:977528 kpl
Share |

Puhe YK:n vammaisten oikeuksien päivänä Järvenpäässä 3.12.2014

Hyvät kuulijat!

Olen erittäin otettu, että sain kutsun tulla juhlistamaan kanssanne YK:n vammaisten ihmisten päivää tänne Järvenpään työ- ja toimintakeskukseen. Hienoa, että väkeä on saapunut näinkin runsaslukuisesti paikalle. Osaselittäjänä tässä on varmasti Idols-voittaja Martti Saarisen esiintyminen, mutta rohkenen epäillä, että myös itse päivän päätarkoitus on houkutellut kourallisen ihmisiä mukaan.

Emme nimittäin täällä Järvenpäässä ole suinkaan ainoita, jotka tänä päivänä kokoontuvat yhteen, vaan YK:n vammaisten ihmisten päivää vietetään maailmanlaajuisesti. Kyseessä ei ole mikään aivan uusi juttu, vaan sillä on historiaa jo muutaman vuosikymmenen verran.

Kun YK julisti vuodet 1983–1992 vammaisten vuosikymmeneksi, tuon juhlavuosikymmenen päätyttyä YK:n yleiskokous, eli lähes kaikki maailman valtiot yhdessä julistivat joulukuun kolmannen päivän kansainväliseksi vammaisten päiväksi vuonna -92 eli jo 22 vuotta sitten. Päivä on myös siinä mielessä merkittävä, että se koskee aika isoa osaa maailman väestöstä. Maailman terveysjärjestö WHO:n ja Maailmanpankin arvioiden mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä. Se tarkoittaa noin 15 prosenttia koko maapallon väestöstä. Eivätkä vammaiset henkilöt tietenkään ole tekemissä vain toistensa kanssa, vaan yleisesti arvioidaan, että joka neljännessä kotitaloudessa asuu vammainen henkilö. Täten noin 2 miljardia ihmistä on päivittäin tekemisissä vammaisuuden kanssa.

YK:n vammaisten päivän merkitystä korostaa, että sen lisäksi, että se koskee aika isoa porukkaa, muodostavat he myös yhden maailmassa eniten syrjäytyneistä ryhmistä. Vaikka vammaisuutta ja tilanteita voi tietenkin olla erilaisia eikä kyseessä ole mikään yhtenäinen porukka, voi näin kärjistäen kuitenkin sanoa. Läheskään kaikissa maissa ei ole vammaisia henkilöitä koskevaa lainsäädäntöä niin kuin meillä Suomessa, vaikka ei Suomenkaan lainsäädäntö valmista ole. Muun muassa näistä syistä ei Suomen, kuten ei minkään muunkaan maan, tulisi enää aikailla YK:n vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksia koskevan sopimuksen ratifioinnin eli voimaansaattamisen kanssa.

 

Hyvät kuulijat!

YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan sopimuksen ratifiointi tai paremminkin sen puute on aiheuttanut paljon keskustelua ja ihmetystä ihmisten keskuudessa. Siksi haluankin nyt käyttää tämän mahdollisuuden ja parhaani mukaan avata tilannetta.

Sopimuksen ratifiointi on kyllä ulkoministeri Erkki Tuomiojan vastuulla, mutta samassa eduskunnassahan me istumme, tosin hän hallituksen puolella ja minä keskustan kansanedustajana oppositiossa.

Kertaan vielä lyhyesti, mistä tässä sopimuksessa on kyse, jos se ei aivan kaikille ole vielä entuudestaan tuttu. YK:n yleissopimus vammaisten ihmisten oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006. Sopimus ei sinänsä luo uusia oikeuksia tai ihmisoikeuksia vammaisille henkilöille, vaan siinä vahvistetaan kaikkien jo luotujen ja olemassa olevien ihmisoikeuksien sekä perusvapauksien kuuluvan täysimääräisesti vammaisille ihmisille siinä missä muillekin. Sopimuksen myötä vahvistetaan, että esimerkiksi liikkumisenvapaus ja oikeus laadukkaaseen elämään, koulutukseen ja työssäkäyntiin kuuluu kaikille.

Yksittäisten henkilöiden osalta sopimuksen avulla vahvistetaan heidän saamaansa suojaa syrjinnältä ja sen avulla edistetään yhdenvertaisuutta. Yksilöiden oikeusturva paranisi samoin kuin vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeus, eli oikeus päättää itse omista asioistaan. Lisäksi sopimuksen myötä on tarkoitus lisätä tietoisuutta vammaisten henkilöiden oikeuksista yhteiskunnassa. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta parantamalla taataan paremmat mahdollisuudet muun muassa koulutukseen ja työelämään.

Yhteiskunnallisella tasolla sopimuksella on puolestaan tärkeä periaatteellinen merkitys vammaisten henkilöiden oikeuksien edistämisessä ja kunnioittamisessa. Sopimus nimittäin edellyttää vammaisten henkilöiden osallistamisen heitä koskevaan päätöksentekoon. Tämän pitäisi olla itsestään selvyys, mutta näin ei kuitenkaan ole ollut. Huomion arvoinen seikka on sekin, kun Suomi on pyrkinyt profiloitumaan ihmisoikeuksia kunnioittavana maana ja vaatii sitä myös muilta. Näiltä vaatimuksilta katoaa pohja, mikäli vammaisten oikeudet eivät toteudu täysimääräisesti edes omassa maassamme. Ratifioinnissa on siis kyse myös Suomen kansainvälisestä maineesta.

Suomen osalta tilanne on se, että Suomi allekirjoitti sopimuksen ensimmäisten maiden joukossa jo vuonna 2007. Allekirjoitus tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että Suomi on hyväksynyt sopimuksen periaatteet ja aikoo ottaa sen käyttöönsä tulevaisuudessa, kunhan lainsäädännölliset esteen sen tieltä on saatu korjattua.

Allekirjoitus tarkoittaa myös sitä, ettei Suomi ole enää allekirjoittamisen jälkeen säätää sellaisia uusia lakeja, jotka ovat ristiriitaisia vammaissopimuksen sisällön kanssa. Sopimuksen lopullista voimaansaattamista kutsutaan puolestaan ratifioinniksi.

Ratifointi uupuu yhä edelleen Suomen osalta, eli siis vaikka sopimuksen sisältö on Suomesta hyväksyttävä, se ei kuitenkaan ole vielä voimassa. Tämä on erittäin harmillista, vaikkakin sinänsä ymmärrettävää. Suomen tapana on nimittäin ollut se, että kansallinen lainsäädäntömme saatetaan ensin sopimuksen velvoittamalle tasolle, ja vasta sen jälkeen sopimus ratifioidaan. Tämä ei suinkaan ole kaikkien maiden tapa, mutta Suomessa se on nähty tärkeäksi.

Muun muassa yhdenvertaisuuslakiamme että itsemääräämisoikeuslakiamme täytyy uudistaa ennen ratifiointia, jotta ne vastaisivat paremmin vammaissopimuksen sisältöä. Kummatkin esitykset on annettu eduskunnalle.

Se on kuitenkin todettava, että ratifiointi on viivästynyt jo liian kauan, olivatpa syyt kuinka päteviä hyvänsä. Allekirjoituksen aikoihin eli vuonna 2007 arveltiin siinä kestävän n. 4-5 vuotta. Ratifiointi sisältyy myös hallituksen ohjelmaan, joka on jo sinänsä vahva lupaus siitä, että se toteutetaan vielä tällä hallituskaudella. Pitkin hallituskautta olemme saaneet kuulla erilaisia aika-arvioita, joita on jatkuvasti siirretty eteenpäin. Nyt kun seuraaviin vaaleihin on enää vajaat viisi kuukautta, alkavat vammaisjärjestöt ja muut asiasta kiinnostuneet ihan ymmärrettävästi nostaa siitä meteliä.

Selvittelin sopimuksen ratifioinnin tämän hetkistä tilannetta kuluneella viikolla, ja minulla on siitä sekä hyviä että ei niin hyviä uutisia. Hyvää on se, että mainitsemani lakiuudistukset ovat tosiaan eduskunnassa ja hallituksen on määrä antaa esitys myös vammaissopimuksen ratifioinnista eduskunnalle viimeistään huomenna. Huominen on nimittäin viimeinen päivä jättää hallituksen esityksiä eduskunnan käsittelyyn, mikäli ne halutaan ehtiä käsitellä tämän kuluvan hallituskauden aikana. Ulkoministeri Erkki Tuomioja on sanonut julkisesti, ettei hän usko asiassa olevan enää mutkia matkassa. Hän siis uskoo vakaasti hallituksen onnistuvan tavoitteessaan ratifioida sopimus vielä tällä kaudella.

Selvittelyjeni mukaan asia ei kuitenkaan ole ihan täysin nakuteltu, sillä vaikka ratifiointiesitys annettaisiin eduskunnalle, on itsemääräämisoikeuslain käsittely vielä kesken. Se on ollut jumissa perustuslakivaliokunnassa jo jonkin aikaa. Valiokunta nimittäin katsoo asiantuntijakuulemisten perusteella lakiesityksen olevan vielä osittain puutteellinen eikä se siten vastaa perustuslain takaaman itsemääräämisoikeuden vahvistamiseen tähtäävää tavoitettaan. Kuulemani mukaan perustuslakivaliokunta on pyytänyt tarkennuksia epäselvyyksiin sosiaali- ja terveysministeriöltä ja oikeusministeriöltä, mutta vasta tammikuussa selvinnee, eteneekö laki perustuslakivaliokunnasta eteenpäin vai ei.

Vaikka sekä lakimuutosta itsemääräämisoikeudesta ja vammaissopimuksen ratifioimista voidaan hyvin käsitellä eduskunnassa yhtä aikaa, oletettavaa on, ettei ratifiointi voi edetä ennen ensin mainitsemani lain käsittelyä. Joululahjaksi emme siis tule vammaissopimuksen ratifiointia saamaan, mutta toivon hartaasti, että asiassa päästäisiin keväällä eteenpäin. Toivottavasti te, hyvät kuulijat ja vammaisneuvostojen jäsenet jaksatte pitää asiaa esillä ja painostaa ministereitä, jottei tämä lupaus unohdu. Itse tulen tekemään samoin.

 

Hyvät kuulijat!

YK:n vammaissopimuksen ratifiointiprosessin lisäksi lienee enemmän kuin paikallaan sanoa muutama sana myös meneillään olevasta vammaispalvelulain uudistuksesta. Tässä uudistuksessa on kyse siitä, että nykyinen vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki sovitetaan yhteen ja muodostetaan uusi vammaispalveluja koskeva erityislaki. Samalla on tarkoitus selvittää muita nykyisen lainsäädäntömme uudistamistarpeita aiheeseen liittyen. Uudistuksen ydinajatuksena on turvata yhdenvertaiset palvelut kaikille.

Uuden vammaispalvelulain valmistelua tekee tällä hetkellä sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä. Sen tärkeimpänä periaatteena kaikissa muutoksissa on se, että lainsäädäntö mahdollistaisi vammaisten henkilöiden osallisuuden ja edistäisi yhdenvertaisuutta. Jotta tämä tavoite voi toteutua, on apua saatava riittävästi ja oikealla hetkellä.

Nykyinen lainsäädäntömme ei sinänsä ole asiantuntijoiden arvioiden mukaan ollut aivan surkeaa, mutta sen soveltaminen on vaihdellut alueittain ja kunnittain. Uuden lain myötä on siis tarkoitus lisätä suomalaisten yhdenvertaisuutta riippumatta siitä, missä päin maatamme he sattuvat asumaan.

Työryhmän aikatauluna oli alun perin saada työnsä valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Nyt se on kuitenkin saanut lisäaikaa ensi kevääseen, 31.3.2015 saakka. Syy määräajan jatkamiselle on vammaispalvelulain kytkös meneillään oleviin muihin säädöshankkeisiin, kuten sote-uudistukseen. Sen kohtalo vaikuttaa luonnollisesti myös vammaispalvelulain uudistukseen.

Kun vammaispalvelulakia uudistava työryhmä aikanaan päättää työnsä ensi keväänä, lähettää se laatimansa raportin lausuntokierrokselle. Lausuntojen jälkeen esitykseen tehdään vielä tarvittavat muutokset, jonka jälkeen se tulee aikanaan seuraavan hallituksen esitettäväksi ja seuraavan eduskunnan päätettäväksi.

Harmillista kyllä, mitään nopeita tuloksia ei ole tässäkään asiassa luvassa, mutta toisaalta kai se on parempi kerralla tehdä hyvää, kuin taas havaita uudistamistarpeita parin vuoden päästä.

 

Arvoisat kuulijat!

Mainitsin hetki sitten, että vammaispalvelulain uudistus on riippuvainen käynnissä olevasta sote-uudistuksesta. Lienee syytä sanoa myös tuosta uudistuksesta sananen. Se on nimittäin niin merkittävä uudistus, että se tulee koskettamaan jokaista suomalaista tavalla tai toisella.

Kukaan ei varmaan kiistä sitä, että uudistus on tarpeellinen. Lääkärijonot kasvavat, tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään, terveyskeskuksiin ei saada tarpeeksi lääkäreitä töihin ja erikoissairaanhoitoa saa usein odottaa niin kauan, että vaiva on ehtinyt pahentua moninkertaiseksi.

Sote-uudistusta on viime aikoina valmisteltu kaikkien eduskuntapuolueiden voimin yhdessä. Sen viimeisistä yksityiskohdista päästiin viime viikolla sopuun. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tullaan tulevaisuudessa järjestämään Suomessa siten, että palveluiden järjestämisestä vastaa viisi sote-aluetta. Kun eduskunta saa käsiteltäväkseen asiaa koskevan hallituksen esityksen, on siihen kirjattu, mikä kunta kuuluu mihinkin alueeseen.

Toinen oleellinen osa uudistusta on se, että palveluiden järjestäminen ja niiden tuottaminen eli toteuttaminen erotetaan toisistaan. Kunkin järjestämisvastuussa olevan sote-alueen vastuulla on taata se, että alueen asukkaat ja muut palveluihin oikeutetut saavat tarvitsemansa palvelut. Sote-alueiden päätöksenteosta vastaa kuntayhtymä, joka muodostetaan alueen kuntien voimasuhteiden mukaan. Se päättää tuotantovastuussa olevista tahoista sekä rahoituksesta.

Sote-alue ei siis sinänsä itse tuota palveluita. Sen tekevät tuotantovastuussa olevat kuntayhtymät. Joissain tapauksissa myös vastuukuntamalli voi olla mahdollinen, mikäli kunnat niin keskenään sopivat. Lakiin kirjataan myös se, kuinka monta tuotantovastuullista tahoa kullakin sote-alueella voi enintään olla.

Esimerkiksi me Keski-Uudenmaan asukkaat kuulumme tulevaisuudessa eteläiseen sote-alueeseen, ja tällä alueella saa olla enintään neljä tuotantovastuussa olevaa yksikköä. Nämä tuotantovastuussa olevat kuntayhtymät voivat niin halutessaan ostaa palveluita esimerkiksi yrityksiltä tai yhdistyksiltä. Palveluita järjestetään jatkossakin kunnissa, mutta niiden tuottamisesta vastaavat kuntayhtymät, ja kuntayhtymien ohjauksesta puolestaan vastaa viisi sote-aluetta koko maan laajuisesti.

Jotta asukkaiden ääni ei jäisi täysin kuulumattomiin, valitaan kuntayhtymien johtoon niin järjestämis- kuin tuotantovastuutasolla yhtymävaltuustot kuntien koon mukaisesti. Isommat kaupungit saavat enemmän edustajia ja pienemmän paikkakunnat vähemmän. Päätökset tehdään äänestämällä. Itse vähän pelkään, että tässä käy vielä niin, että suuret vievät ja pienet vikisevät. Saas nähdä miten käy.

Samaan aikaanhan tänne Uudellemaalle kaavaillaan metropolihallintoa. Sen tehtävänä olisi vastata maankäyttöön, asumiseen ja liikenteeseen liittyvistä asioista. Ja kun terveydenhuollon tehtävät on siirretty kunnilta sote-alueille, herää kysymys, mitä virkaa vanhoille kunnanvaltuustoille sitten jää?

Omasta mielestäni näitä asioita valmisteltaessa ei ole kiinnitetty laisinkaan tarpeeksi huomiota lähidemokratian toteutumiseen. Kynnys ottaa yhteyttä omalla alueella päättäviin tahoihin kasvaa, vaikka esimerkiksi vammaispalvelulain uudistuksen tarkoituksena on nimenomaan lisätä ihmisten osallisuutta. Toivon parasta ja teen kaikkeni, jotta tämäkin näkökulma nousisi keskusteluun ennen lopullisia päätöksiä.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että yhteistyön tiivistämistä esimerkiksi juuri asumisen ja liikenteen kysymyksissä tarvitaan täällä Uudellamaalla ja muuallakin Suomessa. Sen sijaan en ymmärrä, miksi asioiden hoitamiseksi tarvitsisi luoda uusi hallintohimmeli eli metropolihallinto. Parempi vaihtoehto olisi tiivistää tätä yhteistyötä esimerkiksi Uudenmaan liiton puitteissa, johon kuuluvat kaikki Uudenmaan kunnat. Metropolihallinnon ulkopuolelle ovat nimittäin jäämässä kuntia maakuntamme kummaltakin laidalta. 

 

Hyvät kuulijat!

Jotta puheenvuoroni ei menisi aivan poliittisten ristiriitojen ja haasteiden esittelyksi, on minulla ilo mainita teille eräästä tulevasta muutoksesta, jolla on laajaa kannatusta eduskunnassa. Kaikissa kunnissa Suomessa ei nimittäin ole niin hyvä tilanne kuin täällä Järvenpäässä, Keravalla ja Tuusulassa, jossa toimivat aktiiviset vammaisneuvostot. Niille kuuluu muuten kiitos niin tämän tilaisuuden järjestämisestä, kuten myös monesta muustakin asiasta.

Toistaiseksi vammaisneuvostojen asema eri kunnissa on ollut vaihteleva, sillä niiden olemassaolo on perustunut vapaaehtoisuuteen. Sen sijaan esimerkiksi vanhusneuvostojen asema on turvattu lain avulla, ne ovat pakollisia.

Vammaisneuvostojen tulevaisuus on herättänyt huolta niin kansanedustajissa kuin muissakin ihmisissä etenkin siksi, että kun parasta aikaa suunnitellaan kuntarakenneuudistusta ja kuntien tehtäviä pyritään karsimaan säästösyistä, on pelätty, että vammaisneuvostot häviäisivät ensimmäisenä kuntien tehtävistä niiden vapaaehtoisuuden vuoksi. Tätä ei ole haluttu, sillä vammaisneuvostoilla on tärkeä rooli asiantuntijaelimenä paikallistasolla eli kunnissa vammaisten henkilöiden asioita koskevissa asioissa.

Siksi eduskunnassa otettiin vastaan iloisella mielellä vastaan esitys, jossa vammaisneuvostojen asema turvataan tulevaisuudessa. Kun eduskunta asian hyväksyy, ovat vammaisneuvostot jatkossa lakisääteisiä. Asiasta jätettiin aikaisemmin eduskunnassa myös lakialoite, joka sai yli sadan kansanedustajan allekirjoituksen. Kannatin itsekin lakia.

Näin vammaiset henkilöt kunnissa eivät joutuisi eriarvoiseen asemaan suhteessa vanhuksiin tai asuinpaikkaansa, vaan kaikkia kohdeltaisi tässä asiassa yhdenvertaisesti.

 

Hyvät YK:n vammaistenpäivän viettäjät,

Olen puheenvuorossani keskittynyt pitkälti lainsäädäntöön, niin nykyiseen kuin tulevaan. Näin lopuksi haluaisin kuitenkin tuoda esiin sen, että lainsäädännöllä voidaan luoda vain edellytykset onnistumiselle, siis sille, että kaikki ihmiset ikään, sukupuoleen tai vammaan katsomatta voisivat elää täysipainoista elämää yhteiskunnassa. Tehdä töitä, opiskella, vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.

Jotta nämä asiat olisivat mahdollisia, korostuu tämän tapahtuman teeman, ”arjen esteettömyyden” merkitys. Teema ”arjen esteettömyys” muistuttaa meitä siitä, että niin tärkeää kuin lainsäädäntöuudistukset YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksesta lähtien ovat, kaikkein tärkeintä on kuitenkin sujuva arki kaikille ihmisille.

Muistettava on myös, että ”esteettömyys on muutakin kuin luiskia”, kuten teeman loppuosa kuuluu. Vaikka luiskien rakentamisessakin on vielä parannettavaa, on meidän jatkossa kiinnitettävä entistä enemmän huomiota siihen, etteivät kaikki vammaiset henkilöt ole mikään yhtenäinen joukko.

Avun tarpeet ovat hyvinkin erilaiset, ja siksi uutta rakennettaessa, vanhaa kunnostettaessa ja palveluita suunniteltaessa on hyvä huomioida monia eri tilanteita.

Parannettavaa on myös asenteissa. Meidän on aika päästä irti eroon ajattelusta, jonka mukaan erilaisuus olisi jotenkin haitallista tai että sitä olisi piiloteltava. Päinvastoin! Se on nimittäin yksi eniten yhteiskuntaamme rikastuttavista asioista. Toivon, että YK:n vammaisten päivän tilaisuudet eri puolella Suomea ja maailmaa vaikuttavat osaltansa ihmisten asenteisiin erilaisuutta kohtaan.

Kiitos!