Uutispalsta

17.10.2017 17:30Kaikkonen keskiviikkona PolitiikkaradiossaLue lisää »17.10.2017Kaikkosen tervehdys Tuusulan Asunnottomien yölleLue lisää »12.10.2017Kaikkonen mukana Keskustan risteilylläLue lisää »

Pikakysely

Pitäisikö nelosolut ja ns. limuviinat hyväksyä myytäviksi ruokakaupoissa?

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:719941 kpl

Kaikkonen ehdottaa takuueläkkeisiin tasokorotusta

Share |
29.07.2017

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen esittää, että takuueläkkeitä korotetaan elokuun budjettiriihessä.

- Pienituloisimpien eläkeläisten takuueläkettä on korotettava. Parasta olisi, jos hallitus voisi sopia tästä jo elokuun budjettiriihessä. Tässä kohtaa pitäisi mielestäni tavoitella 40-50 euron kuukausikorotusta. Sillä olisi merkitystä pienituloisimpien eläkeläisten arkeen.

Kaikkosen mukaan vihdoinkin kasvusuunnalla olevan Suomen on pidettävä huolta myös yhteiskunnan heikompiosaisimmista ja työtä heidän asemansa parantamiseksi on tehtävä määrätietoisesti.

Pienituloisimpien eläkeläisten lisäksi on myös muita taloudellisesti hyvin ahtaalla olevia väestöryhmiä, joita on jatkossa huomioitava. Kun työllisyys paranee, valtiolla on entistä paremmat mahdollisuudet huolehtia heikompiosaisista. 

- Hallitus on tällä vaalikaudella jo korottanut takuueläkettä, mutta taso ei ole vielä riittävä. Liian moni mummo ja vaari joutuu miettimään, riittääkö raha ruokaan ja lääkkeisiin. Eläkeläisköyhyys on yksi hälyttävimmistä epäkohdista hyvinvointiyhteiskunnassa. Takuueläkkeen korottaminen on yksi niistä ratkaisuista, joilla eläkeläisköyhyyteen voidaan puuttua, Kaikkonen sanoo.

 

Kaikkonen puhui takuueläkkeestä Kauvatsa-päivän avauspuheessaan Kokemäellä.

17.10.2017 17:30Kaikkonen keskiviikkona Politiikkaradiossa
17.10.2017Kaikkosen tervehdys Tuusulan Asunnottomien yölle
12.10.2017Kaikkonen mukana Keskustan risteilyllä
11.10.2017Kaikkonen Eduskuntatalon avoimissa ovissa
30.09.2017Kaikkonen maanantaina Pohjois-Savossa
29.09.2017Keskustalta turvapaikkapaperi
28.09.2017Kaikkonen lauantaina Tikkurilassa
26.09.2017Kaikkoselle sotaveteraanien ansiomitali
24.09.2017Kaikkonen Keski-Uudenmaan markkinoilla
20.09.2017Kaikkosen pitämä ryhmäpuhe budjetin lähetekeskustelussa 20.9.2017

Siirry arkistoon »