Kestävän tulevaisuuden ohjelma – Keskustan kynnyskysymykset läpi

03.06.2019 - Uncategorized

Tänään julkaistussa hallitusohjelmassa toteutuvat käytännössä kaikki Keskustan kynnyskysymykset.

Myös ministerien tehtäväjako antaa otolliset mahdollisuudet edistää suomalaisille tärkeitä asioita.

Pienituloisimpien lapsiperheiden ja eläkeläisten perusturvaa korotetaan. Perhevapaita parannetaan. Vanhustenhoidon epäkohtiin puututaan. Sosiaali- ja terveyspalvelut sekä koulutusmahdollisuudet turvataan tasa-arvoisesti koko Suomessa. Teitä, ratoja ja muita väyliä laitetaan kuntoon tasapuolisesti eri puolilla maata.

Kaikki nämä olivat Keskustan kynnyskysymyksiä.

Tavoitteitamme olivat myös, että maatalouden kannattavuudesta huolehditaan ja metsien kestävä käyttö on mahdollista. Ilmastonmuutosta hillitään tolkullisin keinoin. Kaikki nämä toteutuvat.

Valtiovarainministeripuolueena Keskusta pitää huolen siitä, että maan taloutta hoidetaan säntillisesti ja tulevia sukupolviakin ajatellen.

Hallituksen onnistumista mitataan aikanaan paljolti sillä, kuinka moni suomalainen sai työpaikan.

Työllisyyden kohentamiseksi on tehtävä yhteistyössä kaikki mahdollinen.  Tärkeää on edelleen parantaa etenkin työllistävien pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä. Keskusta piti hallitusneuvotteluissa huolen siitä, että yrittäjien verotus ei kiristy.

Keskustan ja SDP:n yhteistyöllä on aivan keskeisesti rakennettu suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Nyt tämän kokoonpanon – uuden punamullan – tehtävänä on luoda sille kestävä tulevaisuus.

10 747 – ei huono!

16.04.2019 - Uncategorized

Lämmin ja iso kiitos kaikille äänestäjilleni ja muuten hengessä mukana olleille! 10 747 on suurin äänimäärä, mitä olen koskaan eduskuntavaaleissa saanut. Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta ja teen työtä, jotta olisin annetun luottamuksen arvoinen.

Työ alkaa ensi viikolla erilaisilla järjestäytymisillä. Myös hallitustunnustelut alkavat, mutta keskustan lähtökohta neuvotteluihin on melko heikko huonon vaalimenestyksen takia. Puoluehallitus linjasikin tänään, että oppositio näyttää tässä tilanteessa todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Tämä kirkastuu varmasti lähiviikkoina. Toivottavasti Suomi saa kuitenkin toimintakykyisen hallituksen ilman kohtuuttomia viivytyksiä.

Tämäkin päivä on ollut melkoinen. Juha Sipilän tämän päivän ilmoituksen jälkeen puhelimeni on alkanut soida. ”Lähdetkö mukaan Keskustan pj-kisaan”, on kysymys kuulunut.

Lämmittäähän se mieltä, jos ajatellaan, että voisin olla ehdolla tuohon vaativaan ja tärkeään tehtävään.

En aio hötkyillä asiassa, vaan olla pikemminkin kuulolla. Jos siihen aitoa kannatusta on, sitten sitä on tietysti vakavamminkin harkittava. Koska ylimääräinen puoluekokous on vasta syksyllä, tällä asialla ei ole kiirettä.

Joten palataan asiaan myöhemmin keväällä.

Keväisin ja kiittävin terveisin ja hyvää Pääsiäistä toivottaen,

Antti

Vaalipäivä

14.04.2019 - Uncategorized

Vaalipäivä tänään. Jännittää. Illalla tiedetään, miten kävi.

Tänään ei ole huono päivä äänestää.

Toivon, että voin olla luottamuksesi arvoinen.

Käytä äänioikeuttasi.

Eduskuntakausi päättyi – Katso Kaikkosen puheenvuoro Suomi100 -juhlassa 2017

10.04.2019 - Uncategorized

Tasavallan presidentti julisti eduskuntakauden päättyneeksi päättäjäisissä 10.4.2019. Yksi kansanedustaja Antti Kaikkosen kohokohdista tällä eduskuntakaudella oli puheenvuoro Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlassa eduskunnassa 5.12.2017. Kaikkosen puhe oli eduskuntaryhmien ensimmäisenä puheenvuorona heti eduskunnan puhemiehen puheen jälkeen.

Ei huono.

03.04.2019 - Uncategorized

Haluan olla rakentamassa turvallista Suomea, jossa hyvinvointia riittää lapsista ja nuorista ikäihmisiin saakka. Perusta on siinä, että työikäisille riittää töi- tä, yrityksemme pärjäävät ja voivat työllistää. Näin syntyvillä verovaroilla turvaamme hyvinvointiyhteis- kunnan palvelut, kuten laadukkaan päivähoidon ja koulutuksen, toimivan terveydenhoidon ja ikäihmisille vanhuuden turvan.

Uusmaalaisen kansanedustajan pitää sekä edustaa Uuttamaata että ymmärtää koko maan tilanteita. Uudenmaan erityisongelmia pitää ratkoa myös edus- kunnassa. Liikenne pahenevine ruuhkineen, asumisen kalleus, Itämeren ja vesistöjen tila ja jonoutuneet pe- ruspalvelut ovat näistä muutamia esimerkkejä.

LIIKENNE SUJUVAMMAKSI
Liikenneverkko tarvitsee uusia panostuksia uusista rautatiehankkeista aina sorateihin saakka.
Joukkoliikenteessä on parantamistarpeita. Mutta ei autoiluakaan pidä kriminalisoida. Sitä pitää kyllä asteittain viedä ilmastoystävällisempään suuntaan varsinkin biopolttoaineiden käyttöä lisäämällä. Sähköautot ovat autoilun tulevaisuutta, mutta ne ovat vielä vuosia aivan liian kalliita.


En lämpene tietulleille tai uusille henkilöautojen tien- käyttömaksuille. Vähän armoa pitää olla autoilijoillekin.
Pyöräilijät ja jalankulkijat pitää huomioida esimerkiksi uusin investoinnein kevyen liikenteen väyliin.

HUOMIO VANHUKSIIN JA NUORIIN
Vanhustenhoidossa ilmi tulleet puutteet ovat olleet törkeitä. Näin ei voi jatkua. Tarvitaan tiukempi lainsää- däntö, lisää hoitajia ja vahvempaa valvontaa. Jokainen ikäihminen ansaitsee arvokkaan vanhuuden.

Mutta tulevaisuuttakin on rakennettava. Lasten ja nuorten hyvinvointiin panostamalla teemme parempaa tulevaisuutta. Jokaiselle nuorelle on räätälöitävä oma polku hyvään elämään.


KÄYTÄ ÄÄNTÄSI
Ennakkoäänestys on käynnissä. Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on 14. huhtikuuta. Valitse ehdokas, jonka tiedät pystyvän homman hoitamaan. Valitse ehdokas, joka ei ole huono.

Vaalivideo 113

27.03.2019 - Uncategorized

Teimme vaalien tiimoilta videon, jossa kerron hieman työstäni sekä omista ajatuksistani minulle tärkeissä asioissa.