Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Tampereella 22.4.2017

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Keskustan eduskuntaryhmä laittoi vuonna 2016 voimavaransa Suomen kuntoon laittamiseen.

Puheenjohtajana voin aivan pystypäin sanoa, että eduskuntaryhmällämme ja Keskustan ministereillä on ollut rooli Suomen suunnan muuttamisessa, aika keskeinenkin rooli itse asiassa. Olemme monen vuoden alamäen jälkeen saaneet aikaan käänteen parempaan.

Vuosikausia Suomen talous oli nollassa tai pakkasella, maa velkaantui hurjaa vauhtia ja työttömyys paheni viikko viikolta, kuukausi kuukaudelta ja vuosi vuodelta. Nyt Suomen talous kasvaa ja työllisyys paranee.

Eduskunnan kyselytunnilla toissapäivänä SDP käytti ensimmäisen puheenvuoronsa moittiakseen hallituksen työllisyyspolitiikkaa. Tässä kohtaa minun oli pakko hetki muistella poliittista lähihistoriaa.

Kun edellinen hallitus, jossa mm. SDP ja Vihreät istuivat, aloitti vuonna 2011, tavoitteena oli luoda Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Miten siinä kävi? 100 000 kyllä päästiin, mutta etumerkki oli väärä. Menetimme viime kaudella 100 000 työpaikkaa. Noilla pohjilla, hyvä SDP, en lähtisi ihan hirveästi nykyhallitusta neuvomaan ja mestaroimaan.

Kaikki tiedämme, että työllisyys- ja talouskäänteen aikaansaaminen on edellyttänyt myös viheliäisiä päätöksiä, tuskaisia säästöjä ja isoja ja vaikeitakin uudistuksia. Niistä huolimatta eduskuntaryhmämme on ollut toimintakykyinen. Tässä todella tärkeätä on ollut, että hankalistakin asioista on pystytty puhumaan suoraan, mutta luottamuksellisesti.

Tästä kuuluu kiitos myös puheenjohtaja-Juhalle ja Keskustan ministereille. Keskusta pärjää, kun kuulemme ihmisten huolia, toiveita ja unelmia – ja vedämme yhtä köyttä puolueväen, eduskuntaryhmän ja ministeriryhmän kesken.

Itse kunkin meistä on muistettava, että nämä tehtävät eivät ole henkilökohtaisia. Valta on vain lainassa ja ihmisten luottamus on ansaittava. Siksi eduskuntaryhmämme on ollut säännöllisesti, myös vaalien välillä, kuuntelemassa ja keskustelemassa koko Suomessa suomalaisten kanssa. Tätä teimme viime vuonna ja tätä jalkatyötä jatkamme.

Osa Suomen kuntoon laittamista on turhan sääntelyn ja byrokratian purkaminen, jotta työnteko ja yrittäminen maassamme olisivat helpompaa ja ihmisten arki sujuvampaa.

Keskustan eduskuntaryhmä on ollut asiassa erityisen aloitteellinen. Jo viime vaalikaudella teimme 101 ehdotusta purettavista normeista. Nyt olemme tilanteessa, jossa jo ainakin 303 normia on purettu. Kokosimme ne yksiin kansiin vihkoseen, jonka julkaisimme maaliskuussa. Myös turhan sääntelyn ja byrokratian purkamista jatkamme. Sanat muuttuvat teoiksi.

Hyvät kuulijat,

Keskustan kansanedustajista 40 oli ehdokkaana kuntavaaleissa. Niillä yhdeksällä kansanedustajalla, jotka eivät ehdolle asettuneet, oli kaikin puolin pätevät syyt ratkaisulleen. Uskon, että eduskuntaryhmän tekemällä työllä kaikkineen oli oma, tärkeä merkityksensä Keskustan vaalituloksen kannalta.

Nöyrä kiitos kuuluu kuitenkin kaikille keskustalaisille. Tällä kertaa yhdessä tekemämme työ riitti 17,5 prosentin kannatukseen ja kolmanteen sijaan. Hävisimme, ei sitä auta muuksi selitellä. Niin hävisivät myös muut hallituspuolueet, vielä vähän meitä enemmänkin.

Vihreät olivat kuntavaalien voittaja. Kun saa kansalta luottamusta, on oikeutettua odottaa myös uskottavaa vaihtoehtoa. Loputtomiin ei pärjää sillä, että heristää vasemmalla kädellä sormea koulutussäästöistä, vaikka oikealla kädellä on myös itse leikannut koulutuksesta. Keskustan on otettava Vihreät kiinni myös vihreydestä – kuinka vihreää on se, että Vihreiden keskeisesti hallitsemassa Helsingissä saastutetaan ympäristöä kivihiiltä polttamalla ja maakunnissa halutaan museoida kotimaiset, uusiutuvat luonnonvarat, vaikka juuri niiden käyttöä meidän on tuntuvasti lisättävä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

Poliittisesti merkillepantavaa on, että SDP hävisi, vaikka sen pitäisi olla pääoppositiopuolue.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma kirjoitti Maaseudun Tulevaisuudessa eilen, että Keskusta yrittää vaieta vaalituloksensa kuoliaaksi. Me olemme vaali-illasta alkaen käyneet Keskustan tulosta läpi ja keskustelemme siitä tänäkin viikonloppuna täällä Tampereella – avoimesti, suoraan, rajusti ja rehellisesti. Sen sijaan on todettava, että nimenomaan SDP:n keskustelu loistaa poissaolollaan.

Keskustan tulos oli tappiollinen, mutta SDP teki sotien jälkeisen ajan huonoimman kuntavaalituloksensa.  Luulen, että SDP:nkin etu olisi keskittyä omiin asioihinsa eikä poliittiseen lärväilyyn muille puolueille.

Kun asenteeni elämään on perusmyönteinen, pidän Keskustan valtakunnallista vaalitulosta loppujen lopuksi ja näissä oloissa sittenkin, ei hyvänä, mutta melko kohtuullisena.

Vaalikauden ensimmäinen puolisko on ollut poikkeuksellisen hankala. Olemme joutuneet edellisten hallitusten tekemättömyyden vuoksi tekemään ratkaisuja, joita kukaan ei tee mielellään. Sipilän hallitus on kahdessa vuodessa tehnyt ja saanut enemmän aikaan kuin edellinen hallitus neljän vuoden aikana.

Mutta kovaa hintaakin on maksettu. Viime kuukausina ennen muuta puheenjohtaja Juhan julkinen riepottelu on lähennellyt noitavainoa. Se on ollut ajoittain kohtuutonta.

On sanomattakin selvää, että vallanpitäjiä saa ja pitää kritisoida. Media on vallan vahtikoira, niin kuin sen kuuluukin olla. Siitä peräänkuulutan keskustelua, missä menevät ihmisen inhimillisen kohtelun rajat. Vastoin yleistä käsitystä myös ministerit ja muut johtavat poliitikot, puoluekantaan katsomatta, ovat ihmisiä.

Hyvät ystävät,

Myönteistä on, että Keskustalla on edelleen eniten kunnan- ja kaupunginvaltuutettuja. Yli 31 prosenttia nyt valituista päättäjistä on keskustalaisia. Kokonaisuutena ottaen menestyimme kohtuullisesti maakunnissa ja tuloksessamme on paikallisia vaalivoittoja osin myös isommissa kaupungeissa.

Kannatuksen ongelmiemme ydin on pääkaupunkiseudulla ja suurimmissa kaupungeissa. Puoluesihteeri Jouni kuvasi neljä tosiasiaa, joita emme voi ohittaa, kun pohdimme, miten menemme tästä eteenpäin. Se on vain niin, että nykyistä tuntuvasti parempi kannatus suurimmissa kaupungeissa on edellytys sille, että tämä kansanliike on voimissaan vielä 10 ja 20 vuoden päästäkin, ja senkin jälkeen, ja on vaikuttamassa isänmaan asioihin hyvän aatteemme ja arvojemme mukaiseen suuntaan.

Tarvitsemme uuden asennon jo tuleviin maakuntavaaleihin, mutta lopulta kyse on paljon enemmästä; tämän meille kaikille rakkaan kansanliikkeen olemassaolosta ja tulevaisuudesta.

Keskusta on ja sen pitää olla vahva maaseudulla. Mutta sen lisäksi meidän pitää olla suurimmissa kaupungeissa uskottava vaihtoehto sinipunapuolueiden ja vihreiden valtakartellille. Irvokkuuden huippu on, että Helsingissä toistensa vaihtoehtoina esiintyneet Kokoomus ja Vihreät johtavat nyt pääkaupunkia yhdessä seuraavat neljä vuotta. Samaan aikaan pääkaupunkiseudun ongelmat, kuten eriarvoistuminen, asuntopula ja elämisen kalleus sen kuin kärjistyvät entisestään.

Hyvät puoluevaltuuston jäsenet,

Olemme saaneet Suomessa myönteisen talouskäänteen aikaan, mutta työ on kesken. Käännettä on nyt kaikin tavoin voimistettava. Ensi viikon hallituksen puoliväliriihessä Keskustan eduskuntaryhmälle tärkeintä on ilman muuta työllisyyden parantaminen ja talouden saaminen vielä nykyennusteita voimakkaampaan kasvuun.

Myönteinen käänne näkyy kyllä nyt myös jo muuallakin kuin tilastoissa. Sen näkee nyt myös uutisista. Kun meillä meni vuosikausia, jolloin uutiset kertoivat suurista YT-neuvotteluista, irtisanomisista ja tehtaiden lakkauttamisesta, nyt kuuluu jo ihan muuta. Biotalous työllistää nyt yhä enemmän ympäri maata. Turun telakan tilauskirjat ovat täynnä vuosiksi eteenpäin. Ja sitten tämä Uusikaupunki ja autotehdas, joka talvella ilmoitti tarvitsevansa 1000 uutta työntekijää. Ja muutama viikko sitten uusi ilmoitus, tarvitaankin vielä toiset tuhat uutta työntekijää. Hyvät kuulijat, koska olemme tällaisia uutisia kuulleet viimeksi? Suomi nousee nyt niin että kohisee.

Työllisyyden parantaminen on sosiaali- ja terveyspalvelu- sekä maakuntauudistuksen toteuttamisen ohella kestävin tapa torjua eriarvoistumista. Olemme pystyneet tekemään joitain parannuksia pienituloisimpien tilanteeseen, kuten nostamaan takuueläkettä, ja tällä tiellä meidän on jatkettava, mikäli se suinkin on mahdollista. Mutta monen äänestäjän kuva meistä taitaa olla toinen. Kuva voi monella olla se, että hallitus ei piittaa heikompiosaista. Se tekee kipeää keskustaväen sydämissä, sillä meille tärkeää on huolehtia myös köyhistä ja vähäosaisista.

Se viesti, mitä uskon keskustan kenttäväen juuri nyt voimakkaammin kaipaavan on, että tuomme yhä vahvemmin esiin tämän aidon ja oikean huolemme yhteiskuntamme heikompiosaisista. Keskustan pitää olla entistä voimallisemmin ”köyhän asialla”. Vaikka talouden liikkumavara on pieni, toivon, että pääsemme tässä asiassa eteenpäin vielä tällä hallituskaudella.

Hyvät keskustalaiset,

Puheenjohtaja Juhalla on ollut tapana todeta, että tästäkin selvitään. Keskusta selviää myös tästä tilanteesta, kun olemme nöyriä kansalta saamamme palautteen edessä, tunnustamme tosiasiat, uudistamme rohkeasti toimintaamme ja pidämme politiikkamme työllisyyden ja kaikkinaisen tasa-arvon linjalla, yhteiskunnan heikompiosaisia unohtamatta ja rakennamme oikeudenmukaista, eteenpäinkatsovaa 100-vuotiasta Suomea niin maalla kuin kaupungissa, etelässä kuin pohjoisessa.

Tämä siis puheenvuorona keskustan eduskuntaryhmän toiminnasta vuonna 2016. Pahoittelut, jos se parissa kohtaa saattoi hivenen lipsahtaa päivänpolitiikan puolelle. Hyvää kokousta teille kaikille.

KIRJALLINEN KYSYMYS

JÄRVENPÄÄN POLIISIASEMAN PALVELUJEN SÄILYTTÄMISESTÄ

Eduskunnan puhemiehelle

Itä-Uudenmaan poliisilaitos on toukokuussa 2016 perustanut tulevaisuusryhmän, jonka tehtävä on ollut kartoittaa poliisilaitoksen tilannetta ja arvioida sen tulevaisuudennäkymiä nykyisten resurssien valossa. Nykyisellään riittämättömät resurssit pakottavat poliisilaitoksen suunnittelemaan tulevaisuuttaan ja harkitsemaan, mihin toimenpiteisiin laitoksen alueella on ryhdyttävä, jotta se voi vastata parhaalla tavalla kaikkiin edessä oleviin tarpeisiin ja haasteisiin olemassa olevien resurssien puitteissa.

Yksi mahdollisista tulevaisuuskuvista on se, että Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kolme tärkeää poliisiasemaa lakkautettaisiin ja laitoksen alueelle jätettäisiin vain kolme täyden palvelun poliisiasemaa. Järvenpään, Loviisan ja Nurmijärven poliisiasemat muutettaisiin toimipisteiksi, kokonaisiksi poliisiasemiksi jäisivät vain Porvoo, Vantaa ja Hyvinkää. Järvenpäässä tämä voisi käytännössä tarkoittaa sitä, että Järvenpään poliisivankila lakkautettaisiin, rikostutkinta siirtyisi Vantaalle ja Hyvinkäälle ja rikosilmoitusten vastaanotto ja lupapalvelut siirtyisivät myöskin kauemmas alueen asukkaista.

Alueena Itä-Uusimaan poliisilaitoksen alue on aivan erityinen, sillä alueella on huomattavan väestöpohjan lisäksi mm. ydinvoimalaitos, suuri lentokenttä ja öljynjalostamo, jotka vaativat poliisilta erityisiä valmiuksia. Vantaan tarpeet laitoksen alueella vievät puolet koko laitoksen resursseista, sillä Vantaan kasvu etenkin maahanmuuttotilanteen takia sekä Helsinki-Vantaan lentokenttä työllistävät poliisilaitosta erityisen paljon. Vantaan korostuneisiin tarpeisiin on vastattava, mutta haasteita ei kuitenkaan kestävästi ratkaista sillä, että muista Itä-Uudenmaan alueen poliisipalveluista ja turvallisuudesta tingitään jatkuvasti.

Keskisen ja itäisen Uudenmaan turvallisuustarpeiden ja poliisipalvelujen Vantaa-vetoisuus on alueella korostunut vahvasti viime vuosina sekä rakenteellisten että toimintaympäristön muutosten myötä. Lähimenneisyydessä entiset itäisen Uudenmaan poliisilaitokset on yhdistetty yhdeksi Itä-Uudenmaan poliisilaitokseksi, Mäntsälän poliisiasema on vastikään suljettu ja muun muassa Keravan poliisiasema muutettu yhteispalvelupisteeksi. Resurssien riittämättömyys sekä käräjäoikeuksien vähentäminen heikentävät koko Itä-Uudenmaan poliisipalveluita.

Alueen erityistarpeet ovat olleet aina tiedossa ja toistaiseksi poliisin haasteisiin ydinpääkaupunkiseudulla on vastattu käytännössä karsimalla palveluita muualta Itä-Uudellamaalla. Tämä on täysin kestämätöntä. Esimerkiksi Järvenpään, Tuusulan ja Keravan seudulla on yli 100 000 asukasta ja alue kasvaa vakaasti, jolloin palveluntarve vain kasvaa. Poliisiaseman säilyminen Järvenpäässä on avainasemassa siinä, mihin suuntaan Järvenpään ja sen lähialueiden turvallisuustilanne ja palvelutaso kehittyvät ja etenkin millä tasolla ne pysyvät tulevaisuudessa.

Poliisipalveluiden laajuus on turvattava Itä-Uudellamaalla tasaisesti, ei keskittämällä poliisipalveluita ainoastaan muutamaan suurimpaan keskukseen. Tämä vaatii asianmukaisia resursseja sekä alueen haasteet huomioivia päätöksiä valtiolta ja poliisihallitukselta. Keski- ja Itä-Uudellamaalla on karsittu jo tarpeeksi. Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen on kyettävä vastaamaan alueen erityisiin tarpeisiin samalla kuin alueelliset palvelut on turvattu. Poliisin toimintaympäristön muutokset ovat haasteellisia, mutta turvallisuustilanteen muuttuessa poliisin resursseihin on panostettava yhä voimakkaammin ja ja tasainen palveluverkko turvattava.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toimintaedellytysten turvaamiseksi siten, että Järvenpää ja muut olemassa olevat poliisiasemat voivat jatkaa toimintaansa täysipainoisesti?

Helsingissä 16.3.2017

Antti Kaikkonen /kesk

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen väkimäärä on alhainen, mutta väestöstä arviolta 6—8 prosenttia sairastaa harvinaista sairautta. Samalla harvinaisia diagnooseja on useita tuhansia. Diagnoosien määrä, mutta samalla alhainen esiintyvyys tekevät harvinaisten sairauksien tasapuolisesta tunnistamisesta haastavaa. Haasteista huolimatta jokaisen sairastuneen on kuitenkin saatava asianmukaista hoitoa kohtuuhintaisesti ja mahdollisimman helposti. Hoitopolun on oltava sujuva, eikä se saa kestää vuosikausia, kuten nyt useissa tapauksissa kestää. Hoitopolun varrella on kuultava myös potilasta aktiivisesti ja kartoitettava eri osaamisen osa-alueita yli organisaatiorajojen. 

Pirstaloituneessa tilanteessa asiantuntijuuden ja hoidon koordinaatio ylisektoraalisesti on erityisen tärkeää. Suomessa on voimassa harvinaisten sairauksien kansallinen ohjelma vielä tämän vuoden loppuun. Yliopistollisiin keskussairaaloihin on perustettu harvinaissairauksien yksikköjä, joiden tehtävä on keskittää harvinaisten sairauksien tunnistamista ja hoitoa. Haasteita on kuitenkin edelleen esimerkiksi siinä, miten Suomessa erittäin harvinaisiin tai uusiin diagnooseihin saadaan potilaslähtöistä laadukasta hoitoa. Julkisen ja yksityisen puolen sekä kolmannen sektorin asiantuntijuus on  pystyttävä  tuomaan sairaalatasollakin entistä paremmin yhteen organisaatiorajojen yli. Jos harvinaisen sairauden lääkehoito on mahdollinen, lääkkeiden korvausjärjestelmän piiriin pääsemistä on entisestäänkin sujuvoitettava, vaikka Eurooppaan verrattuna Suomen korvausjärjestelmä onkin nopeampi. Samalla hoitokäytäntöjen on oltava tasaveroisempia eikä alueellisia eroja tule olla. Myös lähetteiden tekeminen Eurooppaan on oltava rohkeampaa, jos Suomessa ei hoitoa voida antaa.

Kansalaispalautteen perusteella näyttää myös siltä, että Suomessa on viime vuosina kymmeniä lapsia sairastunut oudosti vakavalla neurologisella oirekuvalla. Yhteistä näille on selkeän diagnoosin puute ja epäselvyys sairauksien taustasta. Kaikki eivät saa hoitoa, joka auttaisi oireisiin. Monet perheet ovat joutuneet täysin kohtuuttomiin tilanteisiin.

Keskimäärin harvinaissairauksien hoito Suomessa on kansainvälisesti vertailtuna hyvää, mutta sosiaali- ja terveydenhuoltopalvelut eivät kuitenkaan vastaa harvinaissairaiden tarpeita riittävän hyvin. Pienen esiintyvyyden ja alati kehittyvän alan takia harvinaiset sairaudet edellyttävät erityistoimia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä harvinaista sairautta sairastavien lasten ja muiden potilaiden hoidon parantamiseksi Suomen julkisessa terveydenhuollossa?

Helsingissä 16.2.2017 

Antti Kaikkonen

kesk

Arvoisa puhemies,

edeltävissä puheenvuoroissa on jo useaan otteeseen mainittu, että elämme jännittelisiä aikoja. Vuosi 2016 on ollut ulkopoliittisesti varsinainen myllerrysten vuosi ja uutiset ovat olleet toinen toistaan rankempia. Suomi ei ole maailman muutosten ulkopuolella vaan kaikki vaikuttaa myös meihin, suorasti tai epäsuorasti. Siksi on tärkeää, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tarkistellaan tasaisin väliajoin ja päivitetään sitä uuteen turvallisuusympäristöön ja –tilanteeseen. Sitä on myös syytä tehdä ensi keväänä täällä hahmotellulla tavalla.

Äkkijyrkkiä käännöksiä ei suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tehdä – mikä itseasiassa on yksi vahvuuksistamme – mutta keskustelu on aika ajoin hyvä käydä. Siksi hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko ja sen asianmukainen käsittely eduskunnassa ovat olleet tarpeen.

Suomessa on pitkään harjoitettu ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa yhteisymmärryksessä ja tutkitusti myös kansalaiset luottavat linjaan, joka yhteistyöllä on syntynyt. Yhteisymmärrys tukee myös Suomen vakautta, sillä maailmanpolitiikan kiristyessä on tärkeää, että Suomi voi puhua yhdellä yhtenäisellä suulla ja sekä presidentti, hallitus että eduskunta tukevat samaa linjaa. Tämä lisää myös muiden valtioiden luottamusta Suomea kohtaan, sillä kävi vaaleissa miten vain, meidän ulkopoliittiseen suuntaamme voi luottaa. 

Pienelle maalle yhtenäinen ja johdonmukainen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on elinehto.

Kuten ulkoasiainvaliokunta mietinnössään toteaa, Suomen turvallisuustilanne on kokonaisuudessaan edelleen hyvä, mutta sitä voivat heikentää useat erilaiset haasteet. Näihin on varauduttava asianmukaisesti.

Suhteet Venäjään on pidettävä vakaina ja toimivina kahdenkeskisesti samalla kun Suomi tukee EU:n yhteisiä Venäjä-linjauksia. Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajakaudella Suomen on edistettävä vakauspolitiikkaa ja korostettava ilmastokysymyksiä ja kestävän kehityksen tavoitteita. Siltojen rakentamiseksi on myös perusteltua tavoitella Suomen isännöimää arktisen huippukokousta siten, että siihen osallistuvat myös Yhdysvaltain ja Venäjän päämiehet. 

Suomi ei sulje silmiään esimerkiksi Syyrian ja Jemenin tilanteilta ja vaikutamme omilla keinoillamme kansainvälisen yhteisön kykyyn vastata Lähi-idän tilanteeseen. Kehityspolitiikan on tuettava etenkin hauraita valtioita ja pakolaisten lähtö- ja kauttakulkumaita. Suomi on aktiivinen rauhanpolitiikassa. 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on katsottava myös eteenpäin ja uusi toimintaympäristö hybridivaikuttamisen ja kyberuhkien myötä on tunnettava mahdollisimman hyvin. Globaalit kriisit ja uhkakuvat monimutkaistuvat, sodan säännöt eivät välttämättä päde ja konfliktien keinovalikoima sisältää laajasti sotilaallisia ja ei-sotilaallisia keinoja. Kasvava monimutkaistuminen huomioon ottaen, Suomen kriisinsietokykyä on vahvistettava entisestään.

Arvoisa puhemies,

​YK on yksi Suomen keskeisimpiä turvatekijöitä, sillä YK on meille elintärkeän sääntöperustaisen kansainvälisen järjestelmän takaaja. 

Ihmisoikeudet, oikeusvaltioperiaate ja kansainväliset säännöt ja normit parantavat konkreettisesti Suomenkin turvallisuutta. YK:lla on tärkeä normatiivinen merkitys yhteisten määränpäiden ja toimintamallien asettajana ja YK on tärkein toimija, joka korostaa esimerkiksi ilmaston, kestävän kehityksen, naisten ja nuorten merkitystä konfliktien ja kriisien ratkaisussa ja ennaltaehkäisyssä. 

Globaalisti YK:n tulisi olla avainasemassa kansainvälisten kriisien ratkaisussa, mutta muiden kansainvälisten instituutioiden tavoin YK kärsii pahasti suurvaltapolitiikasta ja vastakkainasettelusta. Tämä on heikentänyt YK:n ja turvallisuusneuvoston toimintakykyä merkittävästi. YK:n on uudistuttava ja turvallisuusneuvosto tarvitsee kipeästi todellisen reformin.

Yksi Suomen tärkeimmistä turvallisuuspoliittisista keinoista onkin kuulua vahvasti kansainväliseen yhteisöön. Parannamme turvallisuuttamme kun sitoudumme EU:n ja YK:n arvoihin ihmisarvosta, tasa-arvosta, rauhasta ja demokratiasta. Kansainvälinen yhteisö on sekä EU:ssa että YK:ssa murroksessa ja uudistamista vailla. On Suomen etu, että Suomi osallistuu aktiivisesti molempien korjaamiseen ja vahvistamiseen.

Asunnottomien yö 17.10.2016, Tuusulan Mutterimaja

Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisella on oikeus kotiin. ”Koti on siellä missä sydän” ei riitä vaan jokaisella on oltava myös katto tuon sydämen päälle. Koti, se on siellä missä on kattokin. Lokakuun 17. päivä vietetään jälleen valtakunnallista Asunnottomien yötä. Valitettavasti osa meistä nukkuu sen tuttujensa nurkissa, rappukäytävissä, lehtiroskiksissa, teltoissa, kuka missäkin.

Viime vuonna Suomessa oli 6785 yksin elävää asunnotonta ja 424 asunnotonta perhettä. Pitkäaikaisasunnottomuus on Suomessa laskenut vuodesta 2008 lähtien jopa yli 1300 henkilöllä, mikä on EU:n sisällä ainutlaatuista. Muualla kehityssuunta on valitettavasti päinvastainen. Kahdenkymmenen vuoden aikaväliä tarkasteltaessa asunnottomuus on Suomessa peräti puolittunut, mikä on erityisen hienoa ja osoittaa, että työ asunnottomuuden torjumiseksi on ollut pääosin onnistunutta. Samalla kuitenkin asunnottomien joukko on monimuotoistunut, yhä useampi asunnoton on maahanmuuttaja tai nuori alle 25-vuotias. Pahiten asunnottomuus koskettaa täällä pääkaupunkiseudulla.

Tukitoimenpiteistä ja positiivisesta kehityssuunnasta huolimatta Suomessa oli viime vuonna 7 898 asunnotonta. Se on lähes kahdeksantuhatta henkeä liikaa yhteiskunnassa, jonka menestystarina on rakennettu hyvinvoinnin ympärille. Asunnottomuus on hyvinvointiyhteiskuntamme häpeätahra.

Asunnottomuuden syyt ovat moninaiset eikä niitä ratkaista yhdellä tietyllä keinolla. Kun syyt ovat monimutkaiset, myös keinojen on katettava monta elämän osa-aluetta ja keinojen on tultava yhteisesti monelta eri sektorilta ihmistä vastaan. Asunnottomuustyö on liitettävä kiinteästi osaksi muuta syrjäytymisen torjuntatyötä.

Yhä useampi ajautuu asunnottomuuteen esimerkiksi taloudellisten, mielenterveys- tai päihdeongelmien takia. Nykyisellään sosiaali-, terveys- ja työelämäpalvelut ovat liian kaukana toisistaan, jolloin luukulta luukulle juoksemaan joutuva saattaa tipahtaa näiden korkeiden kynnysten väliin. Myös kohtuuhintaisia asuntoja on tarjolla liian vähän.

Näihin epäkohtiin on puututtava. Hallituksen tavoitteena on osoittaa 2 500 uutta asuntoa tai asuntopaikkaa asunnottomille tai asunnottomuuden riskiryhmille vuoteen 2019 mennessä. Asuntojen ympärille rakennetaan myös palveluita, jotka tukevat asunnottomuuteen johtaneiden ongelmien ratkaisua mahdollisimman ihmisläheisesti ja matalalla kynnyksellä. Tämä ennaltaehkäisee myös asunnottomuuden uusiutumista. Kynnykset eivät saa olla liian korkeat. Tämä työ on käynnissä.

Hallitus on tänä vuonna laatinut asunnottomuuden ennaltaehkäisemisen toimenpideohjelman, jonka yhtenä periaatteena on erittäin arvokas ”asunto ensin” –malli. Mallissa tunnistetaan se, että asunnottomuuteen johtavat ongelmat ratkeavat paremmin, kun ihminen saa kodin heti kuntoutumisen alussa eikä vasta edistyttyään tai ansaittuaan sen.

Lauantain Keski-Uusimaassa kaksi vuotta asunnottomana ollut 42-vuotias Mika kuvaili koskettavasti, miten hankalassa tilanteessa asunnoton saattaa olla. ”Kun on jatkuvasti väsynyt, nälissään ja koditon, on vaikea keskittyä hakemaan töitä”, Mika kuvaili tilannettaan. Asunto ensin –periaatteen tärkeys tiivistyykin juuri tähän: elämän palikat on helpompi saada järjestykseen, kun on edes koti. Siksi asunto on lähtökohta, ei päämäärä. Kun ihminen kokee haasteita tai on vaarassa syrjäytyä, oma asunto on perusedellytys kuntoutumisen ja elämän reunasta kiinni saamisen käynnistämiselle – ja ennen kaikkea onnistumiselle.

Koti on jokaisen perusoikeus.

Euroopan neuvoston ministerien sijaiskokous hyväksyi viime viikolla merkittävän suosituksen nuorten oikeuksista ja niiden toteutumisesta Euroopassa. Suositus on jatkumoa etenkin suomalaisten nuorisotoimijoiden työlle nuorten oikeuksien puolesta.

Kansanedustaja Antti Kaikkonen ja Allianssin edustajat saivat nuorten oikeudet ensimmäistä kertaa Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen agendalle vuonna 2008. Nyt hyväksytty suositus on tärkeä askel eteenpäin ja osa pitkäjänteistä työtä nuorten oikeuksien tunnistamisen eteen Euroopassa.

Ministerikomitean sijaiskokouksen suositus vetoaa Euroopan neuvoston jäsenmaihin, jotta nämä loisivat tehokkaita käytäntöjä nuorten osallistamiselle ja kouluttamiselle tunnistamaan omia oikeuksiaan. Jäsenmaiden tulisi huomioida nuorten oikeudet entistä paremmin läpileikkaavana osana poliittisia linjauksia ja varmistaa, että eri oikeudet toteutuvat myös nuorten kohdalla.

– Suositus on tärkeä muistutus siitä, että myös nuorten oikeuksista on pidettävä lujasti huolta. Euroopan talouskriisi ja poliittinen tilanne vaikuttavat kaikkiin, mutta erityisesti nuoriin. Suositus tukee nuorten poliittisten, taloudellisten, sosiaalisten ja kulttuurillisten oikeuksien toteumista. Pallo on nyt jäsenmailla, jotta ne lähtevät konkreettisesti toteuttamaan suositusta, Kaikkonen kommentoi.

Euroopan neuvoston suosituksen lisäksi myös toinen aloite, jota Kaikkonen on ollut mukana edistämässä, on viime aikoina edennyt menestyksekkäästi. Vuonna 2011 Suomen YK-liiton puheenjohtajana toiminut Kaikkonen luovutti yhdessä Allianssin ja Suomen Partiolaisten kanssa vetoomuksen YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonille, jotta nuorten oikeudet ja marginalisoituminen huomioitaisiin paremmin YK:ssa. Vetoomuksessa ehdotettiin, että turvallisuusneuvosto hyväksyisi Nuoret, rauha ja turvallisuus –päätöslauselman, joka nostaisi nuorten vaikuttamismahdollisuudet globaaliagendalle. Joulukuussa 2015 YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyikin päätöslauselman Nuoret, rauha ja turvallisuus. Kesäkuussa 2016 myös ihmisoikeusneuvosto hyväksyi päätöslauselman Nuoret ja ihmisoikeudet.

-Nuoret on huomioitava vahvasti kansainvälisessä päätöksenteossa. Esimerkiksi maahanmuuttotilanteessa näemme, että liikkeellä ovat etenkin nuoret, joiden tulevaisuudenkuvat näyttävät synkiltä koulutuksen ja työn puutteen sekä turvallisuustilanteen takia. Siksi on hienoa nähdä, että nuorten oikeuksiin on alettu herätä vahvasti monissa kansainvälisissä päätöksentekoelimissä, Kaikkonen tiivistää.

Kaikkonen oli Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäsen vuosina 2004-2015. Viime syksynä hänelle myönnettiin parlamentaarisen yleiskokouksen kunniajäsenyys pitkäjänteisestä työstä yleiskokouksessa. Kaikkonen oli myös Allianssin puheenjohtajana vuosina 2002-2005 ja YK-liiton puheenjohtaja vuosina 2010-2011.