Kohti kasvua ja luottamusta

26.11.2025

Eduskunnassa väännetään parhaillaan valtion ensi vuoden budjetista. Hallituksen esitys on käsittelyssä, ja oppositiokin on esittänyt omia vaihtoehtojaan. Lopulliset päätökset äänestyksineen tehdään joulun alla.

EU ilmoitti siirtävänsä Suomen tarkkailuluokalle, koska valtion tulojen ja menojen epätasapaino on liian suuri. Lisäksi Suomen työttömyys on noussut hälyttävän korkeaksi.

Monella suomalaisella on arjessaan huolia. Riittävätkö rahat? Onko töitä? Saako hoitoa, jos sattuu sairastumaan? Entäpä vanhustenhoidon taso? Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Tilanne on vakava. Talous ei kasva, työttömyys pahenee, ja velkaantuminen jatkuu kovalla vauhdilla. Yli 300 000 ihmistä on jo ilman töitä. Myös Uudellamaalla työttömyys on noussut korkealle tasolle.

Edellisenkin hallituksen olisi pitänyt pystyä parempaan, mutta nykytilanteesta ei oikein pääse vain edellistä hallitusta syyttämällä. Orpon ja Purran hallitus on ollut vallassa jo 2,5 vuotta, ja asiat tuntuvat valitettavasti menneen koko ajan huonompaan suuntaan.

Suomi ansaitsee nykymenoa parempaa. Tarvitaan suunnanmuutos.

Keskustan vaihtoehto lähtee siitä, että tavalliset, työtä tekevät suomalaiset laitetaan etusijalle. Hoitoon pitää päästä. Ikäihmisillä pitää olla vanhuuden turvaa ja kunnollinen vanhustenhoito.

Hallitus osoittaa suurimmat veronkevennyksensä kaikista suurituloisimmille. Niille, joiden palkka on 10 000 euroa kuussa, tai enemmän. Keskustan painopisteenä verokevennyksissä puolestaan ovat keskituloiset suomalaiset, joiden palkka on 2500 – 6000 euroa kuussa. Heille vaihtoehtomme tarjoaisi noin 500 – 1000 euroa vuodessa enemmän käteen. Monessa taloudessa se tulisi kovasti tarpeeseen ja vahvistaisi luottamusta.

Yritysverotuksessa emme keventäisi yhteisöveroa hallituksen tavalla. Se hyödyttäisi lähinnä suuryrityksiä. Sen sijaan katseemme on pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Keventäisimme niiden verotusta parantamalla yrittäjävähennystä. Lisäksi esitämme isoa yritysverouudistusta Viron veromallin hengessä. Siinä yritykseen sisälle jätetyt voitot olisivat kevyemmin verotettuja, kuin ulos otetut. Tämä kannustaisi yrityksiä investointeihin, kasvuun ja työllistämiseen.

Maa pitää palauttaa luottamuksen ja kasvun tielle.

Antti Kaikkonen

Kirjoittaja on kansanedustaja ja keskustan puheenjohtaja.