YK on välttämätön

11.12.2015

Yhdistyneet kansakunnat on saanut laajasti höykytystä osakseen viime vuosien tapahtumien takia. Afganistan, Syyria, Ukraina, ja monet muut epäonnistumiset varsinkin Afrikassa saavat meidät oikeutetusti kysymään, mikä YK:n rooli ja arvo nykypäivän maailmassa on. YK ei ole pystynyt estämään sotaa eikä turvaamaan rauhaa niillä alueilla, missä sitä kipeimmin tarvitaan.

Vaikka YK on jo pitkään hoitanut tehtäväänsä puutteellisesti, ei sen merkitys kuitenkaan ole kadonnut. Yhdistyneiden kansakuntien tärkeys nousee juurikin siitä, että se on paikka, johon kaikki valtiot pääsevät keskustelemaan ja neuvottelemaan yhteisistä asioista. YK:ta ei luotu samanmielisten maiden kerhoksi, allianssiksi tai liittoumaksi. Se luotiin eripuraistenkin valtioiden keskustelufoorumiksi.

YK perustettiin 70 vuotta sitten, jotta toisen maailmansodan kauhut eivät toistuisi. Ihmiskunta oli saanut kokea sodassa paljon, ja toivottiin, että samaa ei tultaisi enää ikinä kokemaan. Nyt 2010-luvulla konfliktien luonteet ovat muuttuneet ja rajoja ylittävät haasteet kaipaavat entistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä. Esimerkiksi parhaillaan Pariisissa käytävät YK-johtoiset ilmastoneuvottelut onnistuvat vain, jos jokainen valtio osallistuu talkoisiin. On välttämätöntä saada hyvä sopimus aikaiseksi

Yhdistyneiden kansakuntien pääsihteeri Ban Ki-Moon vieraili Suomessa 9.12. juhlistamassa Suomen 60-vuotista jäsenyyttä YK:ssa. Mitä todennäköisimmin pääsihteeri Ban Ki-Moon saapui Suomeen tässä virassa viimeistä kertaa, sillä ensi vuonna YK:lle valitaan uusi pääsihteeri. YK:n käytävillä käydään jo neuvotteluja siitä, kuka Banin tilalle valitaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että nyt on mahdollisuus saada naispääsihteeri, todennäköisesti Itä-Euroopasta. Se olisi hieno, historiallinen tilanne, sillä naista ei ole koskaan aiemmin valittu YK:n pääsihteeriksi.

Sain itse kunnian isännöidä yhdessä eduskunnan puhemiehen kanssa Ban Ki-moonin vierailua eduskunnassa. Pääsihteeri vieraili johtamani ulkoasianvaliokunnan kokouksessa. Oli hieno ja arvokas kokemus. Keskustelimme tämän ajan kriiseistä ja niiden ratkaisemisesta sekä YK:n roolista kaikessa tässä. Pääsihteeri on viisas ja mukava mies.

Suomelle YK:n jäsenyys on yhtä tärkeä, kuin mille tahansa muulle pienelle maalle – meille ehkä jopa tärkeämpi. Suomi on halunnut olla aktiivinen, ihmisoikeuksiin ja lainvoimaisuuteen nojaava jäsenmaa, joka panostuksellaan vahvistaa maailman laajinta järjestöä ja sitä kautta edistää kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.

Jäsenyyshakemuksen yhteydessä Suomi lupasi, että maamme omasta puolestaan tulee tekemään kaikkensa edistääkseen Yhdistyneiden kansakuntien jaloja pyrkimyksiä. Lupauksemme pitää yhä.