Nizza ja Turkki

16.07.2016

Vähän turhan paljon dramatiikkaa tämän viikon lopulle. Nizzan terroristi-isku oli äärimmäisen epäinhimillinen ja kohtuuton hyökkäys viattomia siviilejä, myös lapsia, vastaan.

Lähes sata kuolonuhria ja valtava määrä loukkaantuneita. Tämän hetken tietojen mukaan takana on hyvinkin voinut olla ISIS, mutta asia varmistunee lähiaikoina, jos asia näin on.

Euroopan on edelleen parannettava tiedusteluyhteistyötään tällaisten iskujen ehkäisemiseksi. Täysin vedenpitävää suojausta voi olla mahdotonta rakentaa, mutta tehtävä on kaikki, mikä suinkin on järkevää ja mahdollista.

Suomenkaan osalta terroristi-iskua tai vastaavaa ei valitettavasti voida sulkea pois. Sellaisen ennaltaehkäisyyn on taattava viranomaisille tarvittavat resurssit. Tämä tarkoittaa lainsäädäntömuutoksia, joilla viranomaiset saavat paremmat välineet epäilyttävän toiminnan seuraamiseen. Myös Suojelupoliisin resursseista on pidettävä huolta. Näin Sipilän hallitus tekeekin.

Turkin sotilasvallankaappausyritys oli harvinaisen väärä tapa päättää vallasta. Valta pitää ratkaista vaaleilla, ei väkivallalla.

Surullista, että uhreja on tullut paljon, ja lisää taitaa tulla.

Tälla kaikella on seurauksensa. EU:n on osaltaan katsottava sen perään, etteivät ihmisoikeudet joudu Turkissa entistä ahtaammalle tapahtuneen jälkimainingeissa.