Kesäinen sotekatsaus

08.07.2017

No menihän vielä kulunutkin viikko enemmän tai vähemmän tämän rakkaan soten, eli sosiaali- ja terveysuudistuksen kanssa. Uudistusta on yrittänyt jo useampikin hallitus erilaisilla puoluekokoonpanoilla. Mikä siinä on niin vaikeaa? Uudistus on niin iso ja merkittävä, että se tekee siitä monimutkaisen ja haastavan, vaikeankin. Jokseenkin kaikki eduskuntapuolueet kyllä tunnustavat, että tämäntapainen uudistus tarvitaan. Yksityiskohdista sitten onkin erilaisia näkemyksiä. 

Viimeisin mutka tuli eduskunnan perustuslakiavaliokunnan lausunnosta, jonka mielestä uudistuksen valinnanvapausosuus ei sovi yhteen maamme perustuslain kanssa. Sitä on korjattava.

Hallitus on nyt perehtynyt huolellisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan maakunta- ja sotelainsäädännöstä antamaan lausuntoon ja päättänyt jatkaa määrätietoista sote-uudistusta korjaten samalla etenkin valinnanvapauslain ja aikataulujen ongelmakohtia valiokunnan lausunnon mukaisesti. Erittäin kipeästi tarvittava uudistus etenee. Tavoite on, että ihmisille tärkeät sosiaali- ja terveyspalvelut ovat tulevaisuudessa saatavilla entistä paremmin. Tekemistä riittää, mutta reitti on selvä.

Valinnanvapauslain ongelmakohdat on ensikädessä korjattava. Hallitus ei nyt tee vain viilauksia olemassa olevaan hallituksen esitykseen vaan valmistelee virkamiestyöllä kokonaan uuden hallituksen esityksen. Se tulee etenemään eduskuntaan yhdessä muiden maakunta- ja sotelakien kanssa, eduskunnan yhteiseen käsittelyyn. Tämä on hyvä, sillä historiallisen suuren uudistuksen lainsäädäntö on syytä tehdä huolella. Lakia valmistellaan tämän kesän ja alkusyksyn aikana, minkä jälkeen esitys etenee lausuntokierrokselle loka-joulukuuksi ja saapuu eduskuntaan maaliskuussa 2018. Näin mennen ensi kesänä, kesäkuussa 2018, sote- ja maakuntauudistus saadaan lainsäädännöllisesti valmiiksi.

Vuoden lisäaika on järkevä päätös. Uudet maakunnat aloittavat työnsä vuoden 2019 alussa, ja niitä varten maakuntavaalit käydään lokakuussa 2018. Hallituksen tänään ilmoittamien muutosten myötä maakunnat saavat lisää aikaa toteuttaa uudistuksia selkeästi asetettujen askelmerkkien mukaisesti ja hitaammillekin maakunnille jää enemmän valmistautumisaikaa tulevaan muutokseen. Käynnissä olevat valmistelut voivat jatkua ja hyvin edenneet hommat saadaan valmiiksi ajallaan. Lopullisesti palveluiden järjestämisvastuu siirtyy maakunnille 1.1.2020 alkaen.

Hallitus teki viisaan päätöksen, sillä sote- ja maakuntauudistus on tärkein ja suurin uudistus, mitä Suomessa on tehty vuosikymmeniin. Peruspalvelut on saatava kaikkien ulottuville, ja siksi uudistus on tehtävä hallitusti ja varmasti. Nyt hallituksen päättämien muutosten turvin perustuslakivaliokunnan lausunnon huomiot sekä koko lainsäädännön valmistelu toteutetaan juuri tältä pohjalta.

Koko monimutkaisen uudistuksen ytimessä on kuitenkin tavallinen ihminen. Jokaisella suomalaisella on oltava tasa-arvoiset sosiaali- ja terveyspalvelut kaikkialla Suomessa. Lääkäriin on päästävä nopeasti ja varmasti riippumatta siitä, missä asuu tai kuinka paljon tienaa. Nopea ja luotettava terveydenhuolto ei voi olla vain harvojen herkkua – se on jokaisen ihmisen perusoikeus.

Sote-uudistusta on odotettu kipeästi jo kymmenisen vuotta. Tällä kierroksella se tullaan vihdoin viemään myös maaliin.