Kannanotto: Kansalaisaloite aktiivimallista käsiteltävä asianmukaisesti

09.03.2018

Kansalaisaloite aktiivimallista käsiteltävä asianmukaisesti

Eduskunnan puhemiehelle luovutettiin perjantaina yli 140 000 ihmisen allekirjoittama kansalaisaloite työttömyysturvan aktiivimallista.

Katson, että myös tämä kansalaisaloite on käsiteltävä eduskunnassa asianmukaisesti valiokuntakäsittelyä myöten.

Kansalaisaloitteessa esiintuotuja näkemyksiä on perusteltua huomioida aktiivimallia edelleen kehitettäessä.

Olennaista on varmistaa, että kukaan työtön työnhakija ei joudu kohtuuttomaan tilanteeseen, jos on lain edellyttämällä tavalla hakenut aktiivisesti töitä tai yrittänyt päästä työllisyyspalvelujen tai koulutuksen piiriin. Myös eduskunta edellytti, että uudistuksen vaikutuksia on seurattava tarkkaan.

Aktiivimallia edelleen kehitettäessä tulisi harkita myös sen avaamista vapaaehtois- ja järjestötyölle. Tällä tavalla esimerkiksi pitkään työttömänä olleita voitaisiin saada osallistumaan yhteiskunnan toimintaan ja osaltaan torjuttaisiin syrjäytymistä.

On myös paikallaan muistuttaa, että aktiivimalli on osa laajempaa työllisyyspakettia, johon kuuluvat myös esimerkiksi panostukset etsivään nuorisotyöhön, pitkään työttömänä olleiden ikääntyneiden mahdollisuus eläketukeen, työttömän mahdollisuus siirtyä nykyistä helpommin yrittäjäksi sekä pelisääntöjen luominen nollatuntisopimuksiin.