Kaikkoselta pamfletti keskustan nostamiseksi

04.07.2019

“Keskustan kannatus on Ylen uusimmassa mittauksessa enää 11,7 prosenttia. Puolueen tilanne on poikkeuksellisen vakava.

En usko gallupien selittelemiseen. Keskustan luku on juuri sen verran, minkä ihmisten mielestä tällä hetkellä ansaitsemme. Luottamuksesta on kyse.

Ensimmäinen askel on otettava Kouvolan ylimääräisessä puoluekokouksessa syyskuun alussa. Juha Sipilän seuraajan valinta on tärkeä, mutta yhtä lailla tärkeää on, että keskustaväki pystyy ottamaan uuden henkisen asennon. Omalta osaltani haluan olla palauttamassa keskustan itseluottamuksen. Tätä kansanliikettä tarvitaan myös 2020-luvun Suomessa.

Julkaisen elokuun alkupuolella pienen pamfletin siitä, miten Keskusta saadaan jälleen nousun tielle.

Keskustalle sopii sillanrakentajan rooli 2020-luvulla. Keskusta on Suomen puolueista se, joka painottaa koko Suomen asiaa. Sitä, että hyvän elämän edellytyksiä pitää olla koko maassa, jokaisen suomalaisen ulottuvilla. Tämäkin viesti pitää pystyä tuomaan niin, että sitä voidaan tukea myös taajamissa ja kaupungeissa. Keskustan pitää olla sillanrakentaja eri väestöryhmien, maaseudun ja kaupungin, etelän ja pohjoisen välissä.

Pamfletissa on mm. ajatuksia siitä, miten

–          yrittäminen, työn tekeminen ja opiskeleminen kannattaa

–          maaseutua ja kotimaista ruuantuotantoa puolustetaan siten, että sitä kaupungeissakin kannatetaan

–          ilmastonmuutosta torjutaan muutoin, kuin lihansyönti tai autoilu kieltämällä

–          humanitäärisen maahanmuuton linjasta jämäkkä, mutta hädänalaisimpia auttava

–          ikääntyvästä väestöstämme huolehditaan

–      työn ja perheen yhteensovittamista helpotetaan

–          Suomen liikenneverkkoa kiskoista sorateihin aletaan laittaa kuntoon

–          Suomi pidetään turvallisena

–           Keskustan järjestötyötä uudistetaan periaatteella ”Enemmän toimintaa, vähemmän byrokratiaa”

Olen varma, että laajan poliittisen keskikentän puolueelle on edelleen tilausta. Vaikka yhteiskunnallinen keskustelu on usein kärjistynyttä, ei suomalaisten enemmistö lopulta taida sittenkään edustaa ääripäitä. Lähden hakemaan luottamusta linjalle, jolla rakennetaan parempaa Suomea tolkun politiikalla.

Väitän tuntevani hyvin tätä maata ja kansaa. Olen kiertänyt Suomen ristiin rastiin, ja moneen kertaan. Tarvittava kokemus, osaaminen  ja paineensietokyky löytyvät. Kaikkia niitä on testattu.

En ole ennen ollut valmis tähän tehtävään.  Nyt olen. Olen valmis laittamaan itseni likoon keskustalaisen  kansanliikkeen puolesta”, Kaikkonen sanoo.