Keskustan perusturvapuolueen roolia vahvistettava

28.08.2019

Minun Keskustani on vahva perusturvapuolue. Tärkeä tehtävämme on puolustaa yhteiskunnan heikompiosaisia ja huolehtia siitä, että jokainen saa pienestä pitäen hyvät ja turvalliset eväät varttumiseen, opiskeluun, työhön ja elämään. Tässä meillä riittää 2020-luvullakin tehtävää.

Moni joutuu elämään täysin tukien varassa. Kenenkään ei pitäisi joutua valitsemaan lääkkeiden tai ruoan väliltä. Siksi köyhimmille työkyvyttömille ja vanhuksille maksettavaa takuueläkettä tulee korottaa, ja peruspalvelujen ja lääkkeiden pitää olla joko maksuttomia tai hinnaltaan kohtuullisia.

Muihinkin pienimpiin eläkkeisiin pystytään nyt viimein tekemään korotuksia, ja hyvä niin. Lähitulevaisuudessa työkyvyttömien ja ikäihmisten pienimmät eläkkeet on nostettava vähintään tuhanteen euroon. Tällä vaalikaudella siihen tuskin vielä päästään, mutta seuraavalla on päästävä.

Työkykyistenkin sosiaaliturvassa ja palveluissa on remontoitavaa. Keskustan linja asiaan ei tainnut äänestäjille tulla viime keväänä riittävän selväksi. On yritettävä uudestaan, uusin ottein ja selkeämmällä viestillä. Työkykyiset on kannustettava, autettava ja tarvittaessa myös patistettava työhön. Sosiaaliturvan pitää kannustaa, ei lannistaa.

Lapsiperheköyhyys ja lasten välinen eriarvoisuus on asia, joka erityisesti huolettaa. Viime kaudella eräs kansalainen ihmetteli minulle, miksi tonnien sähköpyörän ostoon puuhataan tukiaisia, kun monessa kodissa ei ole varaa tarjota kunnon ruokaa lapsille. Näinhän se on. Vähäosaiset sairaat, lapset ja vanhukset on asetettava aina etusijalle.

Tältä pohjalta Keskustan on käynnistettävä laaja perusturvakeskustelu, johon otetaan mukaan niin tavalliset kansalaiset, eri sidosryhmät kuin kovan luokan asiantuntijatkin. Olen Keskustan puheenjohtajana itse valmis ottamaan aktiivisen roolin Keskustan perusturvapuolue-aseman vahvistamisessa. Pyydän tähän työhön kaikkia halukkaita mukaan.

Pitkäjänteinen perusturvaohjelma tarvitaan, koska en usko sosiaaliturvan nopeaan jättiuudistukseen. Se ei ole poliittista realismia. Sosiaaliturvaa uudistetaan jatkossakin askel kerrallaan, yhteinen maali kirkkaana mielessä. Selkeinä tavoitteina tulee olla köyhyyden vähentäminen, työnteon kannattavuuden lisääminen ja koko systeemin yksinkertaistaminen.

Kannattajamme odottavat meiltä vahvaa perusturvaviestiä, sellaisen aion yhdessä keskustalaisten kanssa rakentaa.