Blogi 30.1.: Rotia sähkön siirtohintoihin

30.01.2021

Rotia sähkön siirtohintoihin

Hallitus puuttuu sähkön siirtohintoihin. Hallitus esittää lakimuutosta, jonka myötä asiakkailta peritään 350 miljoonaa nykyistä vähemmän siirtomaksuja ensi vuodesta lähtien. Siirtohintojen korotuksia hillitään, ja lähivuosina hinnat saadaan jopa kääntymään laskuun.

Tätä on odotettu.

Sähkön toimitusvarmuus on tärkeä asia huoltovarmuuden kannalta. Sähköverkon on kestettävä myrskyjä ja sääoloja. Hintojen on kuitenkin pysyttävä kohtuullisina. Nyt näin ei ole. Siirtomaksut kattavat yhä suuremman osan sähkölaskusta. 

Siksi lakimuutoksella jakeluverkkoyhtiöiden sallittua tuottoa ja korotusten suuruutta lasketaan.

Sähkön siirtohinnat ovat nousseet, koska jakeluverkkoyhtiöt ovat investoineet myrskynkestäviin siirtoverkkoihin. Samalla ne ovat nostaneet hintoja kulujen kattamiseksi. Voittoakin monopolilla on tehty, joissain yhtiöissä aika reippaastikin.

Nyt yhtiöiltä vaaditaan kustannustehokkuutta investoinneissa. Tarpeettomia kaapelointeja ei pidä tehdä.  

Lakimuutos näkyy sähkölaskussa eri aikaan riippuen siitä, minkä jakeluverkkoyhtiön alueella asuu. Joillakin hinta voi pudota jo tänä vuonna, toisilla useiden vuosien päästä. 

Ajoitus riippuu siitä, kuinka paljon kertyneitä alijäämiä yhtiöillä on. Jos esimerkiksi oman alueen yhtiö on tehnyt kalliita verkkoinvestointeja hiljattain, se voi periä korkeampaa hintaa alijäämän kattamiseksi ja hinnat laskevat myöhemmin. 

Niissäkin yhtiöissä, joissa hinnat laskevat vasta useiden vuosien päästä, lakimuutos hillitsee hintojen nousua.  Lakimuutos vaikuttaa hintoihin erityisesti kahden välineen kautta: 

Ensinnäkin lakimuutos laskee rajaa, kuinka paljon yritys voi nostaa siirtomaksua kerralla. Nyt katto on 15 prosenttia, mutta lakimuutoksen myötä se laskee 8 prosenttiin. Tämä muutos hillitsee siirtomaksujen nousua. 

Toisekseen jakeluyhtiöiden sallittua tuottoa pienennetään.  Jakeluverkkoyhtiöiden sallittu tuotto on jatkossa 4%, kun se on nyt lähes 6% (5,73%). Yhtiöiden sallittu tuotto laskee siis lähes kolmanneksen. Tämä muutos painaa hintoja alaspäin. 

Lisäksi siirtohintoja hillitään muilla keinoilla, kuten pidentämällä yhtiöiden aikaa toteuttaa myrskytuhoja estäviä investointeja ja korostamalla kustannustehokuutta verkkojen rakentamisesta. Esimerkiksi kaapelointia ei kannata tehdä joka paikkaan.

Asia etenee nyt eduskunnan käsittelyyn. Tämä odotettu puuttuminen siirtohintoihin on jäänyt edellisiltä hallituksilta tekemättä. Toivottavasti eduskunta käsittelee ja hyväksyy esityksen ripeästi.