Uusi hallitus aloittaa

29.05.2015 - Blogi

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on juuri nimittänyt maahan uuden hallituksen. Pääministeri Juha Sipilän hallitusohjelma on nyt julkistettu ja hallituksessa on 14 ministeriä. Onnea heille tuleviin tehtäviin. Tehtävä hallituksella ja eduskunnalla ei ole helppo. Velkaantuminen pitää pysäyttää ja Suomi pitää kääntää takaisin nousun tielle.

Löysin myös oman nimeni monista ministerispekulaatioista. Fakta on se, että keskustalla oli tällä kertaa pitkä rivi ministeriksi päteviä ja sopivia henkilöitä. Salkkuja ei riitä kaikille, ja Sipilä halusi osaamisen lisäksi katsoa myös muita seikkoja, kuten alueellista ja sukupuolten välistä tasapainoa. Uskon, että valittu joukkue on hyvä. Aika näyttää, miten se käytännössä toimii.

Ja enköhän löydä eduskunnasta aivan mielekästä tekemistä. Olen ennenkin löytänyt, ja uskon, että niin jatkossakin. Vaikuttaa voi monella tavalla ja monenlaisista asemista.

Tiistaina eduskunta käy ruotimaan uuden hallituksen ohjelmaa. Oppositio varmasti haukkuu sen pystyyn. Leikkaukset on tehty väärin ja muutenkin ohjelma on kelvoton. Kritisoimisen varaa varmasti onkin, mutta toivottavasti myös uskottavia vaihtoehtoja esitetään.

Kuten jo ennen vaaleja blogiini useasti kirjoitin, Suomi ei voi jatkaa rajun velkaantumisen tiellä. Sen pysäyttäminen edellyttää myös säästöjä. Niistä osa on aika tuskallisiakin. Esimerkiksi koulutukseen ja esiopetukseen tehtävät leikkaukset ovat mielestäni epämiellyttäviä. Varmasti monta muutakin kohtaa tekisin itse hieman toisin.

Hallitusohjelma on kuitenkin kolmen hallituspuolueen yhteinen kompromissi, johon olemme luvanneet sitoutua. Sillä siis mennään, vaikka hammasta purren.

Ja on siinä iloisiakin asioita. Turhaa byrokratiaa ja sääntelyä puretaan. Esimerkiksi asuntopoliittinen linjaus sisältää paljon hyviä ehdotuksia, joita olin itsekin laatimassa. Tällä ohjelmalla saadaan vasarata paukkumaan, niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.

Omaishoitoon ja perhehoitoon sekä lapsiperheiden kotiapuun panostetaan, myös lastensuojeluun. Kaikista pienimpiä eläkkeitä korotetaan.

Suurena linjana tavoitellaan yrittäjyyden ja työllisyyden vahvistamista. Se on avain myös Suomen kääntämisessä uuden nousun tielle.

Tässä tavoitteessa hallituksen on syytä onnistua.

Juhan suuri suru

18.02.2015 - Blogi

Olin eilisiltana Sipilän ja uusmaalaisten ehdokkaiden kanssa Porvoossa laskiaistiistain tapahtumissa. Juha oli hyväntuulinen, eikä taatusti voinut aavistaa, mitä tuleman piti. Nyt kaikki on toisin. Elämä voi olla yllätyksellinen, niin ilossa kuin surussakin. On hyvä arvostaa niitä asioita mitä meillä tällä itse kullakin tällä hetkellä on. Koskaan ei tiedä, jos seuraavana päivänä siitä jotain arvokasta puuttuukin.

Kun oma läheinen ja jonkun ystävän läheinen kuolee, suru tulee lähelle.

Toisaalta surua voi kokea myös sellaisten ihmisten tilanteista, joita ei tunne.

Ukrainan tilanne on sellainen, valitettavasti edelleen joka päivä, vaikka uusi tulitauko pitäisi olla päällä. Debaltsevessa ja muualla Donetskin ja Luhanskin alueella kuolee joka päivä nuoria sotilaita ja eri ikäisiä siviilejä. On onnetonta, että alueella ei vieläkään ole päästy todelliseen edistykseen rauhanneuvotteluissa. Työtä pitää jatkaa ponnekkaasti niin kauan, että rauha saavutetaan. Inhimilliset kärsimykset siellä ovat varmasti todella kovat.

Eikä Ukraina ole kaukana. Helsingistä on suurin piirtein saman verran matkaa Kiovaan kuin Utsjoellekin.

En nyt välitä kirjoittaa ajankohtaisesta politiikasta sen enempää tällä kertaa. Kiitän kuitenkin kaikkia, joita olen viime päivinä tavannut. Viime viikonvaihteessa tarjoamillani ystävänpäivän kahveilla kävi hienosti väkeä. Se oli hyvä startti tuleviin eduskuntavaaleihin. Mutta palataan vaaliasioihin vähän myöhemmin.