Kirjallinen kysymys hallitukselle: Miten hallitus aikoo turvata Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen palvelut?

30.08.2023 - Blogi, Uutiset

Kirjallinen kysymys hallitukselle: Miten hallitus aikoo turvata Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen palvelut?

Järvenpään, Tuusulan ja Keravan seudulla asuu jo yli 120 000 asukasta. Alue kasvaa tasaisesti ja palveluntarve monipuolisesti sen mukana. Kasvun mukana nousee myös palvelutason tarve. Vastakkaiseen suuntaan on kuitenkin menty, kun Järvenpäästä suljettiin poliisivankila, eli putka.

Jätin hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen:

  • Miten hallitus aikoo turvata Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen toiminnan niin, että palvelut turvataan tasaisesti koko toiminta-alueella? Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että Järvenpään poliisivankilan sulkemisen aiheuttamat haitat saadaan korjattua ja poliisivankila otettua uudelleen käyttöön tarvittavin resurssein?

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueella kiinniotetut kuljetetaan nykyään joko Hyvinkään, Porvoon tai Vantaan poliisivankilaan. Järvenpään putkan sulkemisen onkin todettu heikentäneen sekä poliisien että kansalaisten turvallisuutta sekä lisänneen esimerkiksi päihtyneiden ihmisten kuljettamiseen käytettyä aikaa.

Poliisin tehtävä on varmistaa ihmisten ja ympäristön turvallisuus kaikissa tilanteissa ja kaikkina aikoina, koko Suomessa. Itä-Uudenmaan poliisilaitos toimii Uudenmaan itä- ja keskiosissa. Alue ulottuu viidentoista kaupungin ja kunnan alueelle, joissa asuu yli 550 000 ihmistä.

Asianmukaisia resursseja turvallisuuden ylläpitämiseksi ja vahvistamiseksi koko Itä- ja Keski-Uudenmaan alueella tarvitaan – tämä vaatii päätöksiä niin valtiolta kuin poliisihallitukselta.

Alueen poliisilaitoksen on kyettävä vastaamaan alueen erityisiin tarpeisiin samalla, kun koko seudun turvallisuudesta pidetään huoli ja alueelliset palvelut turvataan. Poliisipalveluiden laajuus onkin turvattava Uudenmaan alueella tasaisesti.

30.8.2023
Antti Kaikkonen