Politiikan syksy vauhdissa

29.09.2016 - Blogi

Politiikan syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin. Eduskunnan syksyä värittävät ainakin budjettikäsittely, sote-ratkaisu, työllisyyden edistäminen ja ulko- ja turvallissuuspoliitiinen selonteko. Ja varmaa on, että keskusteluun nousee, isostikin, myös ennalta arvaamattomia asioita.

Ehkä viimeinen tällainen on erilaisten äärijärjestöjen toiminta. Keskustelun laukaisi äärioikeistolaisen järjestön mielenilmauksen yhteydessä tapahtunut pahoinpitely, jonka uhri myöhemmin kuoli. Hallituksen piirissä on pohdittu, mitä tällaiselle liikehdinnälle voidaan tehdä, ja johtopäätöksiäkin on luvassa.

Viime viikko kului eduskunnan budjettikeskustelussa. Tuoreena puheenjohtajana käytin Keskustan eduskuntaryhmän puheenvuoron, joka löytyykin näiltä sivuilta. 

Budjettikeskustelu eduskunnassa sujui varsin perinteisissä merkeissä. Hallitus perusteli omia linjauksiaan, ja oppositio niitä haukkui. Näin on ollut niin kauan, kuin itse muistan, hallituksista ja oppositioista riippumatta.

Budjettiin kuuluu paitsi tuskallisia säästöjä, myös joitakin harvoja lisäpanostuksia. Esimerkiksi omaishoitajien ja perhehoitajien asemaa on päätetty hieman parantaa, ja siihen osoitetaan myös määrärahoja.

Yli 60-vuotiaat pitkäaikaistyöttömät päästetään nyt kertaluonteisesti eläkkeelle. Tämä on inhimillisesti katsoen perusteltu ratkaisu.

Olen iloinen myös siitä, että kaavaillut lasten päivähoitomaksujen korotukset pystyttiin perumaan. Itse asiassa pienituloisimpien maksuja jopa alennetaan.

Maatalouden ahdinkoa helpottamaan tulee kriisipaketti.

Kiky-sopimuksen vastapainoksi kaikille palkansaajille osoitetaan pieni tuloveron kevennys. Tämä koskee myös eläkeläisiä. Tämän toivotaan lisäävän kotimaista kysyntää ja ylläpitävän työllisyyttä.

Työllisyyden suhteen merkityksellistä on silläkin, että työmarkkinajärjestöt pääsevät tämän viikon lopulla sopuun uusista toimista työllisyyden parantamiseksi. Tehtäväksihän hallituksen budjettiriihessä osoitettiin työllisyyden parantaminen 10 000 hengellä nyt sovittavilla uudistuksilla. Loppuviikosta nähdään, onnistuvatko työmarkkinajärjestöt. Syytä olisi.

Lopuksi vielä, Yhdysvaltain presidentinvaalit kääntyvät loppusuoralle. Ensi yönä käydään ensimmäinen pääehdokkaiden Hillary Clintonin ja Donald Trumpin välinen vaaliväittely. Kampanja on ollut törkyinen, ja samalla tyylillä taidetaan mennä loppuun saakka. 

Tästäkin huolimatta, paras voittakoon.