Näin ei voi jatkaa

14.03.2015

Voi sanoa, että koko nelivuotiskausi oli jonkin sortin konttailua. Oma puolueeni oli oppositioasemassa, josta ei käytännössä asioihin paljoakaan vaikuteta. Hallitus puolestaan perustettiin kuuden puolueen pohjalle, jotka kaikki näyttivät vetävät köyttä vähän omaan suuntaansa. Lopputuloksena oli vesitettyjä kompromisseja, jos niitäkään.

Hallituspuolueista Vasemmistoliitto ja Vihreät pettyivät itsekin jo matkan varrella, ja jättivät hallituksen. Loppuun saakka hallitus nilkutti eteenpäin huteralla 102 paikan enemmistöllä. Viime viikkoina hallituspuolueet ovat mäiskineet toisiaan jo julkisestikin siihen malliin, että oman arvioini mukaan nykyinen hallitus ei olisi pysynyt pystyssä enää viikkoakaan.

Suomi velkaantuu vuodesta toiseen hurjaa vauhtia. Valtio ottaa velkaa tälläkin hetkellä enemmän kuin miljoona euroa tunnissa.

Ei näin voi jatkaa.

Tarvitsemme kahdenlaisia toimenpiteitä. Toisaalta tarvitaan säästöjä, jotka täytyy pystyä tekemään mahdollisimman järkevällä ja oikeudenmukaisella tavalla. Tämä ei ole mukavaa puuhaa, mutta on rehellistä sanoa tämä ennen vaaleja. Hunajaa ei ole nyt jaettavaksi.

Toisaalta meidän pitää saada Suomen pyörät pyörimään. Nyt täytyy tehdä nippu päätöksiä, joilla edistetään työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Tarvitsemme myös henkisen ilmapiirin muutosta, jolla lähdemme tosissaan nostamaan Suomea suosta.

Kun yrityksemme pärjäävät ja työllistävät nykyistä enemmän, syntyy myös verotuloja. Näin voidaan turvata hyvinvointiyhteiskunnan tärkeät palvelut, lasten päivähoidosta koulutukseen, terveydenhoitoon ja ikäihmisten vanhuuden turvaan.

Keskustan vaaliohjelma, jossa on tarkemmin esityksemme, löytyy osoitteesta www.keskusta.fi. Olen itsekin osallistunut sen kirjoittamiseen eräiltä osin.

Elämme kovia aikoja, mutta Suomi on selvinnyt kovemmistakin ajoista. Olin eilen Mannerheimin patsaalla, jossa muistettiin 75 vuotta sitten päättynyttä Talvisotaa. Siitäkin selvittiin, vaikka hinta oli kova.

Tästäkin selvitään.