Kiitos

21.04.2015

Haluan lämpimästi kiittää jokaista äänestäjääni luottamuksesta. Kiitos. Kiitos myös kaikille muille hengessä mukana olleille ympäri Suomen. Tiedän, että moni piti peukkuja läpimenon puolesta. Se onnistui, ja vieläpä todellisella äänivyöryllä

Kun ääntenlaskenta vaali-iltana eteni, tuntui kuin pato olisi murtunut. Lopulta äänimäärä lähes kolminkertaistui neljän vuoden takaisesta. 10 524 ääntä on myös valtakunnallisesti kova äänimäärä. Koko Suomessa se on kuulemma neljänneksi eniten kaikista keskustan ehdokkaista. Olen näin vahvasta tuesta nöyrän kiitollinen. 

Lepäämään tässä ei kyllä ole ehtinyt. Jouduin lähtemään heti maanantaina jo aiemmin sovitulle työmatkalle Strasbourgiin, josta tätä nyt kirjoitan. Täällä on käynnissä Euroopan Neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Olenhan yksi Suomen eduskunnan nimeämästä viidestä edustajasta täällä. Palaan keskiviikkoiltana, sillä torstaiaamuna on keskustan eduskuntaryhmän ensimmäinen kokous. Torstai-illaksi olen lupautunut televisioon keskustelemaan vaalien jälkeisestä elämästä ja hallitusneuvotteluista A-Talkiin.

Työ uuden hallituksen muodostamiseksi alkaa heti Juha Sipilän johdolla. Neuvottelujen pohjalta syntyy runko hallitukselle, jolla lähdetään neuvottelemaan hallitusohjelmasta. Vielä on liian aikaista sanoa, mikä on tulevan hallituksen pohja. Mutta eiköhän se lähiaikoina selviä.

Omalta osaltani olen vahvasti motivoitunut uudelle eduskuntakaudelle. Suomi pitää saada nyt uuden nousun tielle. Kääritään hihat ja ryhdytään hommiin.