Karu meininki

08.02.2016

Sähkönsiirtoyhtiö Caruna Oy:n kymmenien prosenttien rajut korotukset ovat olleet yksi viime aikojen puheenaiheista. Hyvä niin. Taisin itse olla aivan ensimmäisten joukossa nostamassa Carunan kohtuuttomia sähkön siirtohintojen korotuksia julkiseen keskusteluun. Lähiviikkoina selvinnee, mihin kaikkeen tämä keskustelu johtaa. Ainakin siihen, että tällaiset kertakorotukset eivät käy.

Merkittävän osan Suomen sähkönsiirtoverkoista omistava Caruna Oy aikoo korottaa sähkön siirtohintojaan rajusti maaliskuun alussa. Korotuksen vaikutus siirtolaskun verolliseen loppusummaan on Caruna Oy:n alueella keskimäärin 27 % ja Caruna Espoo Oy:n alueella keskimäärin 22 %. Yksityisasiakkaiden laskelmien mukaan korotukset ovat tätäkin suurempia. 

Myös muutamat muut sähkönsiirtoyhtiöt ovat ilmoittaneet merkittävistä hinnankorotuksista.

Caruna Oy perustelee korotuksia investoinneilla sähköverkon huoltovarmuuden parantamiseen. Tavoitteena on se, että sähköverkko kestää paremmin esimerkiksi myrskyvaurioita. Huoltovarmuuden parantaminen on toki tärkeää, mutta sähkön kuluttajien kannalta tulossa olevat rajut äkkikorotukset ovat kohtuuttomia.

Huoltovarmuuden parantaminen tulee sähkömarkkinalaista. On tosin huomattava, että siinä on pitkät siirtymäajat, viitisentoista vuotta. Verkon parantamisen voi jaksottaa tasaisesti.

Caruna Oy on Suomen suurin sähkönsiirtoyhtiö, joka hallitsee noin 20 % paikallisista sähkönsiirtoverkoista. Yksityis- ja yritysasiakkaita on yhtensä noin 650 000 eri puolilla Suomea. Carunan pääomistajat ovat kansainvälisiä pääomasijoittajia.

Omistajat nähtävästi osaavat maksimoida voittonsa monopolillaan. Ainakin siltä näyttää, ja sisäisin korkojärjestelyin yhtiö on varmistanut, että veroja se ei maksa Suomeen kuin murusia. Ei hyvältä näytä. Meininki on aika karua.

Fortum myi siirtoverkkonsa Carunalle vuonna 2014. Myynnille oli Jyrki Kataisen hallituksen hyväksyntä, mutta hallituspuolueista Vasemmistoliitto ja oppositiopuolueista Keskusta ja Perussuomalaiset vastustivat myyntiä. Myynnin vastustajat halusivat pitää sähköverkon omistuksen kotimaisissa käsissä. Olin myös itse niiden joukossa, jotka yrittivät myyntiä estää. Tämän voi vahvistaa eduskunnan pöytäkirjoista.

Energiaviraston tehtävä on valvoa sähkönsiirron hinnoittelun kohtuullisuutta. Lain mukainen neljän vuoden tarkastelujakso tässä valvonnassa vaikuttaa liian pitkältä. Energiavirastolla pitää olla mahdollisuus puuttua ilmiselvästi kohtuuttomiin kertakorotuksiin tarvittaessa välittömästi. On hyvä asia, että elinkeinoministeri Olli Rehn on jo luvannut aloittaa nopean lainvalmistelun, joka estää jatkossa tällaiset korotukset.

Edellä mainittuja 22-27 prosentin korotuksia (ja suurempiakin) ei mielestäni voi pitää kohtuullisina, ja siksi Energiaviraston on syytä puuttua asiaan ja velvoitettava Caruna Oy oleellisesti pienentämään aikomiaan korotuksia.

Jos Energiavirasto katsoo, että se ei voi näin tehdä, katse kääntyy kuluttajaviranomaiseen. Myös kuluttajansuojan kannalta tällaiset korotukset ovat kohtuuttomia.

Jos Caruna haluaisi toimia fiksusti (ja pelastaa, mitä pelastettavissa on), se ilmoittaisi itse kohtuullistavansa aikomiaan korotuksia. Sen se ehtisi vielä halutessaan tehdä. Lähiviikot näyttävät, mistä järki ja kohtuus tässä asiassa löytyy, vai löytyykö mistään.