Ryhmän puheenjohtajaksi?

16.06.2016

Lähetin aamulla sähköpostilla kirjeen Keskustan eduskuntaryhmän jäsenille. Asia koskee sitä, että ensi tiistaina Keskustan eduskuntaryhmä valitsee itselleen uuden puheenjohtajan. Kevään mittaan minulta on kyselty mahdollista ehdokkuutta, kannustettukin. Olen halunnut harkita asiaa perusteellisesti ja ennen kaikkea kuulostella ryhmän tuntoja, ja vähän omianikin. Johtopäätös on hiljalleen kypsynyt. Olen käytettävissä.

Viime ajat olen keskittynyt nykyisten eduskuntatehtävieni mukaisesti nyt varsin ajankohtaiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan. Kansainvälinen tilanne on ollut jännitteinen ja vaativa. Henkilökohtaisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikka on mielekästä ja mielenkiintoista, ja olen siihen hyvin motivoitunut.

Siitä huolimatta olen luonteeltani pohjimmiltani enemmän yleispoliitikko kuin sektoripoliitikko. Olen kiinnostunut laajasti politiikan eri osa-alueista.

Keskustalla on väkevä ja osaava eduskuntaryhmä, talon paras. Jos tulen valituksi ryhmäjohtoon, haluan olla keskusteleva ryhmäjohtaja. Olen myös valmis kiertämään kentällä eri puolilla Suomea.

Oleellista on kuitenkin tukea ja välillä kirittääkin hallitusta tekemään päätöksiä, joilla Suomi laitetaan kuntoon ja nostetaan jälleen nousuun.

Ryhmäjohtajan tehtävä on porukan vaikuttavuuden ja hengen kannalta avaintehtävä. Uskon, että homma hoituisi. Tiistaina selviää, mikä on eduskuntaryhmän mielipide asiaan.

Tältä pohjalta,

Antti