Trump, Macron ja Suomi

08.05.2017

Kävin viime viikolla eduskunnan puolustusvaliokunnan kanssa Washingtonissa. Itseäni kiinnosti erityisesti se, mitä Donald Trumpin valinta ihan käytännössä alkaa tarkoittaa Euroopalle ja maailmanpolitiikalle. Käsitykseni kirkastui ainakin jonkun verran.

Tapasimme matkalla asiantuntijoita Yhdysvaltain ulkoministeriöstä, puolustusministeriöstä ja ajatushautomoista. Vierailimme myös Pentagonissa. Merkittävin poliitikkotapaaminen oli puolustusvaliokunnan puheenjohtaja John McCainin tapaaminen. Hän on tunnetuimpia ja arvostetuimpia poliitikkoja Yhdysvalloissa. Jäi presidentinvaaleissa toiseksi vuonna 2008, kun Barack Obama valittiin ensimmäisen kerran. Tuntee muuten myös Suomen historian hyvin. 

Oma johtopäätökseni on se, että Trumpia ei kannata tulkita ihan pelkästään hänet twiittien ja muiden töräytystensä perusteella. Kannattaa katsoa myös teot. Tekojen valossa saattaa piirtyä hieman johdonmukaisempi ja järkevämpikin kuva. En tällä tarkoita, että tukisin hänen näkemyksiään, vaan sitä, että kyllä niissä usein joku logiikka on.

Myönteistä on se, että hän on tehnyt sittenkin myös hyviä rekrytointeja. Esimerkiksi korkeat poliitikkonimitykset Mattis ja Tillerson tuntuivat nauttivan aika laajaa arvostusta yli puoluerajojenkin, samoin hänen nimityksensä Korkeimpaan oikeuteen. 

Paljon toki nimityksiä on vielä tekemättä, ja Yhdysvaltain hallinto Pentagonia myöten on vielä aika lailla käymistilassa. Menee varmaan vielä vähintäänkin kuukausia, ennen kuin kone on täydessä toimintakunnossa.

Valtuuskuntaamme johti valiokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva. Kanerva pyrkii parhaillaan ETYJin pääsihteeriksi, ja hänellä oli muutamia tapaamisia kampanjaan liittyen matkamme aikana. Näissä kohtaa sain tehtäväkseni vetää valtuuskuntaamme osassa tapaamisista.

Henkilökohtaisesti olin kiinnostunut myös USA:n ja Venäjän tulevista suhteista. Asiastahan on paljon spekuloitu, mutta faktaa on pöydällä aika vähän. Mitään kovin konkreettista lämpenemistä tai kylmenemistä ei ole ensimmäisinä kuukausina tapahtunut. On mahdollista, että Trump ja Putin tapaavat kesällä, kenties Saksassa. Suomikin on valmis tällaista tapaamista isännöimään, jos siihen tarvetta on. Tilannetta kannattaa seurata ja pitää myös EU mukana keskustelupöydissä, varsinkin, jos Eurooppaa koskevista kysymyksistä neuvotellaan.

Ranskassa valittiin toisenlainen presidentti: Emmanuel Macron. Nuorehko ja etevän oloinen, toivottavasti myös viisautta löytyy. Korkean työttömyyden Ranskassa haettiin nyt jotain muuta, ja Macron osui nyt oikeaan rakoon. Vaihtoehto toisella kierroksella Marine Le Pen olisi ollut kyllä EU-yhteistyölle todella hankala vaihtoehto. Uskon, että Suomenkin kannalta valinta osui nyt paremmin.

Toki vasta käytäntö aikanaan näyttää. Macron saattaa olla joissain kysymyksissä liiankin innokas EU:n kehittäjä, ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta. Olemme kyllä valmiita puolustusyhteistyön lisäämiseen, mutta esimerkiksi kovin paljon tiiviimpään talousyhteistyöhön ei Suomessa välttämättä ole intoa. Tällaisesta esimerkki on keskustelu EU:n yhteisestä valtiovarainministeriöstä. Nähtäväksi jää.

STT soitti eilen ja halusi kantaani hieman yllättävään aiheeseen, pitäisikö Suomen presidentiltä poistaa syntymäpaikkavaatimus. Eli pitääkö presidentin olla syntyperäinen suomalainen?

Hieman asiaa pohdittuani päädyin siihen, että tätä asiaa voisi pohtia siinä yhteydessä, kun Suomen perustuslakia seuraavan kerran joskus laajemmin tarkastellaan. Ajattelen niin, ettei se oikein 2000-luvun tasa-arvovaatimuksia vastaa. Se ei kohtele Suomen kansalaisia samalla tavalla.

Asiahan on aina lopulta kansan käsissä. Ihan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa ei taida olla tilannetta, että oltaisiin valitsemassa muualla syntynyttä, mutta nykylainsäädäntö ei salli edes ehdokkuutta. Tukholmassa syntynyt ja Suomeen viisivuotiaana muuttanut Suomen kansalainen ei voi edes tavoitella ehdokkuutta.

Aikanaan ministereillä oli samanlainen vaatimus, mutta se poistettiin jo viime vuosituhannen lopulla. Ehkä jossain kohtaa presidenttiehdokkaidenkin suhteen tätä olisi aika pohtia. Näköjään samaan STT:n juttuun haastateltu valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen on samoilla linjoilla.

Tosin luulen, että sen pohdiskelun paikka ei ole vielä tällä vuosikymmenellä.