Kohti Jyväskylää

21.05.2024

Blogi 21.5.2024

Suomen kiertue kohti keskustan puoluekokousta Jyväskylässä on nyt noin puolessa välissä. Viime viikonloppuna tehtiin toisen puheenjohtajaehdokkaan Tuomas Kettusen kanssa pyörähdys pohjoisessakin, kun kävimme Rovaniemen Erämessuilla ihmisiä tapaamassa. Ensi viikonloppuna nokka on kohti Itä-Suomea. Tilaisuudet ovat olleet monenmuotoisia, äänestäjien tapaamisesta teltoilla tiukkoihin paneelikeskusteluihin ja yksilötentteihin.

Tunnelma kentällä on ollut kohtuullisen hyvä. Viime vuodet ovat olleet vaikeita keskustalle, mutta nyt taitaa jo kajastella valonpilkahduksia. Esimerkiksi Olli Rehnin 15% tulos presidentinvaalissa oli tällainen.

Viime vuosien politiikka Suomessa on ollut repivää ja kahtiajakavaa. Tämä ei ole suosinut nimensä mukaisesti poliittiseen keskustaan kuuluvaa keskustaa. Paremmin on näkynyt ja saanut kannatusta, kun on ollut oikein jyrkästi jotain mieltä. Tasapainoisemmalle linjalle tai sillanrakennukselle ei ole ollut oikein tilaa.

Uskon, että tähän tulee ennemmin tai myöhemmin muutos. Moni suomalainen voi jälleen kiinnostua keskustan vaihtoehdosta. Tämä toki edellyttää sitä, että toimimme itse fiksusti ja olemme luottamuksen arvoisia. Mahdollisena puheenjohtajana koetan tässä tehdä voitavani.

Puoluekokouksessa keskustan puoluejohdon valitsevat viralliset puoluekokousedustajat. Heitä valitaan tuhansia keskustan yhdistyksistä eri puolilta Suomea. Keskustan puoluekokous on kansanvallan juhla, ja yksi maailman suurimmista puoluekokouksista. Kokous jo itsessään on elämys. Nyt siellä tehdään lisäksi merkittäviä henkilövalintoja. Toivottavasti nähdään Jyväskylässä!