Kaikkosen puhe Keskustan ylimääräisessä puoluekokouksessa Kouvolassa 7.9.2019

08.09.2019 - Puheenjohtajakampanja

Keskustalaiset!

Taidan olla sellainen aika tavallinen suomalainen mies.

Kyllä minä kuuntelen, puhun ja tarvittaessa pussaankin, mutta tunteiden avaaminen ei aina ole ihan helppoa. Joskus tuntuu, että on helpompaa kaivaa ojaa, kuin alkaa miettimään, miltä minusta tuntuu.

Mutta kun tässä nyt on tällainen sopivan intiimi joukko koolla, eikä sana tästä varmaan kierrä, niin ajattelin rohkaistua vähän avautumaan. Haluaisin kertoa teille hiukan siitä, kuka minä olen.

Miksi? Siksi, että valitsette johtoonne ihmisen. Vähintä, mitä voitte vaatia, on se, että tiedätte kuka hän on. Mitä ja miten minä ajattelen. Mistä ja miksi olen tähän eteenne tullut.

Mitä nyt tunnen?

No, kyllähän tässä pientä jännitystä on. Tunnen yhteenkuuluvuutta. Kiitollisuutta. Vastuuta.

Muistoja.

Pakkanen kipristelee. Talvi-ilta. 80-luku. Isä käynnisti diesel-Pösön. Vaalit lähestyvät. Julisteet on liimattu ja viety paikoilleen. Pitkä rivi naamoja vihreällä taustalla. Keskustalaisia. Vain muutaman naaman tunnistin, uutisista tai kampanjan varrelta.

Lähdettiin taas jakamaan vaalimainoksia, luukuttamaan. Rivitalot ovat ehkä parhaita. Niissä voi olla pitkä rivi postilaatikoita vierekkäin. Maaseudullekin tietysti jaetaan, mutta siellä talot ovat harvemmassa. Lunta satelee hiljakseen. Käyn viemässä vielä tuon tien päähän. Isä jäi autoon katsomaan perään. Olikohan katseessa vähän ylpeyttäkin?

Vaalityössä tuntui siltä, että saan olla osa jotain, jota on ollut ennen minua ja joka jatkuu minun jälkeeni. Olen yksi lenkki ketjussa.

Ensimmäisiä kokemuksia reppuni täytteeksi.

On loppukesä. Pimenevä ilta on lämmin. Istun Nuoren Keskustan Liiton järjestöväen kanssa Korpilahdella Alkio-opiston nuotiopaikalla. Katselemme järvelle, joku kajauttaa alkuun Nälkämaan laulun. Muut yhtyvät lauluun. Toimin nuorisojärjestön puheenjohtajana ja olen pakahtua ylpeydestä, joukkueestamme. Olemme saaneet tehtyä valmiiksi uuden poliittisen ohjelman.

Politiikkaa mahtavampaa asiaa ei ole olemassa, ajattelen. Iloista yhdessä tekemistä laajalla joukolla, epäkohtien korjaamista, väittelyä ja kompromisseja. Maailmanparannusta yötä myöten. Vaikuttamista. Hauskanpitoa. Ihmisiä, tuttavuuksia, elämän mittaisia ystävyyksiä. Onhan teitä aikalaisia täälläkin tänään.

Silloin sain vahvan ajatuksen siitä, millaista kansanliikettä meidän pitäisi olla tekemässä. Ymmärsin, että pitää enemmän kuunnella kuin puhua itse.

Se oli hyvä laittaa reppuun. Mutta matkaa oli vielä jäljellä.

On kevät, mutta minun sisässäni on marraskuun räntä ja harmaus. Eihän niitä lööppejä voinut olla kauppareissulla vilkaisematta. ”Lue keskustan kultapojan kaatuminen.” Vahingoniloa kirkuva otsikko sattuu syvälle ja enemmän kuin mikään muu politiikassa koskaan ennen. Syytän itseäni, ruoskin itseäni, eikä minun ole helppoa antaa itselleni anteeksi. Olen tehnyt virheen, näin ei olisi saanut tapahtua.

Menen kotiin. Äiti soittaa. Äidille kelpaan. Se helpottaa.

Itsesäälissä ja rikkinäisenä kaivan suuria suomalaisia urheiluhetkiä. Katson kiekkokultaa Mertarannan selostamana. Keihäskultaa tietenkin monta kertaa ja kuinka ollakaan päädyn Lasse Virenin kultajuoksuun. Uskalsin ajatella, että suomalainen voi kaatua, mutta hän voi myös nousta.

Päätän, että palaan vielä.

Puolueemme puheenjohtaja Juha Sipilä opetti joskus, että kasvaakseen johtajaksi, pitää tulla vedetyksi pari kolme kertaa kunnolla kölin alta.

Täytän tämän mitan. Ehkä reppuun tämäkin tarvittiin.

Kesä 2016. Valitsivat minut eduskuntaryhmän johtoon. Ryhmä on suurin, mutta tehtävä ei ole helppo. Taas tilanne, joka pitää ratkaista. Ryhmäkokous. Paljon erilaisia näkemyksiä. Mutta yhteen tämä piti vetää. Ratkaisu tarvittiin. Ei sitä voinut siirtää.

Moni tuntee työssään saman tunteen.

Hoitajan on hoidettava, kun vieressä on sairas. Yrittäjän on paiskittava, silloin kun hommia on. Maamiehen on puitava, kun on puimakelit. Homma on hoidettava. Ehdotus ja päätös. Kokous ohi. Media oven takana. 10 askelta aikaa miettiä, mitä sanoa. Vastaus on oltava. Tehtäväkin opetti tekijäänsä. Puolustan ryhmää ja sen jokaista jäsentä. Kuuntelen ja olen käytettävissä, oli tilanne mikä tahansa. Olen sen porukan puolella, joka minut on vetäjäkseen valinnut.

Hyvä ystävät,

Se nuori Antti pakkasessa ei voinut arvata, miten reppu täyttyisi. Keskustan juuret ovat syvällä maassa, eikä sitä pidä koskaan unohtaa. Keskustaa tarvitaan paremman Suomen rakentamiseen.

Sellaisen Suomen, jossa työntekijää, yrittäjää ja itsensä kehittäjää arvostetaan. 

Sellaisen Suomen, jossa elämisen edellytyksiä on niin maalla kuin kaupungissa, etelässä kuin pohjoisessa, idässä kuin lännessä.

Sellaisen Suomen, jossa muistetaan myös yhteiskunnan heikompiosaisia: lapsia, vanhuksia, vammaisia, sairaita.

Tämä on hyvä liike. Rosoinen, elämänmakuinen, mutta paras. Puolue, joka helpottaa tavallisten suomalaisten arkea.

Teen kaikkeni, jotta tämä on yhteinen Keskustamme.

Teen kaikkeni, että hän, joka käänsi meille selkänsä, palaa kotiin.

Teen kaikkeni, että Keskustaa äänestää myös hän, joka ei ole sitä ennen tehnyt.

Olen valmis keskustan puheenjohtajaksi.

Valmiina laittamaan itseni likoon.

Valmiina taistelemaan tämän kansanliikkeen eteen.

Valmiina palauttamaan Keskustan itseluottamuksen.

Takaisin isoksi puolueeksi, takaisin luottamuksen arvoiseksi – oikeudenmukaisen Suomen rakentajaksi.

Keskusta on valmis nousemaan kuin Lasse Viren.

Reppu selkään. Reissu alkakoon. Tulkaa mukaan

Puhe on katsottavissa YouTubessa osoitteessa
https://www.youtube.com/watch?v=s82oxJ3xtB8&fbclid=IwAR2VlQBQ23OmTaG0Yp1bYY9vvJkXua4yrR_327abAOeLvSS5inD7y-IhvcY

Kaikkoselle tukea Pohjois-Savon vaikuttajanaisilta

06.09.2019 - Puheenjohtajakampanja

Keskustan johtajaa valittaessa valta ja vastuu on puoluekokousedustajilla. Jokainen äänioikeutettu päättää itse, ja saa ratkaisunsa myös kertoa. Me olemme päättäneet antaa tukemme Keskustan puheenjohtajavaalissa Antti Kaikkoselle. 

Olemme seuranneet aktiivisesti puheenjohtajaehdokkaiden kampanjoita, kampanjan viestejä sekä ehdokkaiden näkemyksiä meidän keskustalaisten johtamiseen. Olemme tulleet lopputulokseen, jossa koemme, että Keskusta tarvitsee nyt ensisijaisesti ihmisten johtajaa: tähän haasteeseen Antti on valmis antamaan itsensä ja osaamisensa. 

Antti nauttii ihmisten kohtaamisesta, hänellä on aina aikaa katsoa silmiin, kuunnella ja antaa arvo ihmiselle – myös erimieliselle ja vähemmän tutulle. Sitä sydämensivistystä me arvostamme valtavasti. 

Antti tuo politiikkaan hyvää. Hyviä ajatuksia ja syvällistä näkemystä, sekä hyvän tavan toimia. Hän on reilu, avoin, ja rakentaa luottamusta yli sukupolvi- ja puoluerajojen. Antti osaa luoda hyvää henkeä ja yhdistää ihmisiä tekemään hyvää. Hän vastuuttaa myös muita. Näitä ominaisuuksia Keskusta tarvitsee.

Keskusta tarvitsee johtajan, joka yhdistää erilaisia keskustalaisia ja kuuntelee enemmän kuin julistaa. Julistaa pitää kuitenkin osata, selkeästi ja puhuttelevasti. Keskusta kun ei ole harmaa keskiarvo, vaan vahvan vihreä liike. On löydettävä vastaukset tämän päivän politiikan kysymyksiin. Johtaa edestä mutta keskeltä. Kaikissa tilanteissa hermojen pitää pitää ja muistaa olla nöyrä. Kun pitäisi valita, itkeäkö vai nauraa, on aina parempi nauraa. Antti tämän kaiken tunnetusti osaa.

Valittiin lauantaina kumpi tahansa, tuemme uutta puheenjohtajaamme. Yhteinen Keskusta nousee vain yhdessä tekemällä. Lauantaina aiomme tehdä kuten sydän sanoo. Kannustamme kaikkia keskustalaisia samaan, puoluekokouksessa ja myös sen jälkeen.

Tunnemme molemmat hyvin ja valitseepa kenttä mitä tahansa, meille käy hyvin. Muistettava on, että koko kentän oltava hänen takanaan ehdoitta! Lisäksi toivomme kaikkien muistavan Annika Saarikon ääneen lausuman viisauden: ollakseen jonkun puolella, ei tarkoita että on toista vastaan.

Sallamaarit Markkanen, Siilinjärvi
Auli Piiparinen, Leppävirta

Helsingin keskustavaikuttajilta tukea Kaikkoselle

05.09.2019 - Puheenjohtajakampanja

Kes­kus­tal­la on nyt tar­ve pu­heen­joh­ta­jal­le, jol­la on ko­e­tel­tu kyky joh­taa, malt­tia kuun­nel­la ja en­nak­ko­luu­lot­to­muut­ta vi­si­oi­da.

Tar­vit­sem­me roh­kai­se­van ja tu­le­vai­suu­teen kat­so­van val­men­ta­jan, joka ryh­tyy mää­rä­tie­toi­seen työ­hön puo­lu­een si­säi­sen it­se­luot­ta­muk­sen nos­ta­mi­sek­si, kan­sa­lais­ten luot­ta­muk­sen pa­laut­ta­mi­sek­si kes­kus­taan ja vi­si­oi­maan kes­kus­ta­lais­ta tie­tä kau­pun­ki­lai­si­a­kin kos­ket­ta­viin suu­riin ky­sy­myk­siin, ku­ten il­mas­ton­muu­tok­seen.

Me hel­sin­ki­läi­set kes­kus­ta­vai­kut­ta­jat tu­em­me Ant­ti Kaik­ko­sen va­lin­taa puo­lu­een pu­heen­joh­ta­jak­si. 

Ar­vos­tam­me An­tin yh­teis­työ­ky­kyis­tä ja so­vit­te­le­vaa po­li­tii­kan te­ke­mi­sen ta­paa.

Ny­kyi­ses­sä kär­jek­kyyk­siä ko­ros­ta­vas­sa il­ma­pii­ris­sä noi­ta omi­nai­suuk­sia tar­vi­taan enem­män kuin kos­kaan.

An­nam­me ar­von myös An­tin joh­ta­juus­ko­ke­muk­sel­le, jota hän on ker­ryt­tä­nyt mo­nis­sa eri luot­ta­mus­toi­mis­sa.

Lä­hes­tyt­tä­vyys ja kons­tai­le­ma­ton kan­sa­no­mai­suus ovat myös tä­män­kal­tai­sen liik­keen joh­ta­jal­le tär­kei­tä tai­to­ja.

Keskustasta ei voi tul­la enää kos­kaan suur­ta puo­lu­et­ta, jos sen sa­no­ma ei pu­hut­te­le kaik­ki­al­la Suo­mes­sa.

An­tin me­nes­ty­mi­nen edus­kun­ta­vaa­leis­sa puo­lu­eel­le vai­ke­as­sa vaa­li­pii­ris­sä ker­too An­tin luon­tai­ses­ta tai­dos­ta pu­hu­tel­la ih­mi­siä myös kau­pun­ki­seu­duil­la. Täl­lä on iso mer­ki­tys muun mu­as­sa ko­ti­kau­pun­gis­sam­me Hel­sin­gis­sä.

Me hel­sin­ki­läi­set kes­kus­ta­lai­set us­kom­me sii­hen, et­tä työ tuot­taa lo­pul­ta tu­los­ta. Tä­hän työ­hön tar­vi­taan koko kan­san­liik­keen ja sen yh­des­sä va­li­tun pu­heen­joh­ta­jan myö­tä­e­lä­vä tuki.  

Vil­le Ala­nen

An­te­ro Al­ku

Eli­na Havu

Ma­ri­an­ne Hei­no­nen

Sami Hel­le

Eli­na Hel­ma­nen

Han­na-Mai­ja Kau­se

Timo La­tik­ka

Tii­na Loik­ka­nen

Kir­si Mart­ti­nen

Tuo­mas Me­ri­nie­mi

Mik­ko Myl­ly­mä­ki

Mari Mäki

Anil Ram­pal

An­na Ran­ki

Vil­le-Veik­ko Ran­ta­mau­la

Ol­li Ran­ta­kan­gas

San­na Rau­han­sa­lo

Juha Riek­ki­nen

Juha Sar­lund

Ant­ti Sii­ka-aho

Lii­na Tiu­sa­nen

Anu Tuo­vi­nen

Juha Val­ta

Keski-Pohjanmaan keskustavaikuttajilta tukea Kaikkoselle

04.09.2019 - Puheenjohtajakampanja

Keskustan Kaikkonen on valintamme puheenjohtajaksi

Tuemme Antti Kaikkosen valintaa Keskustan puheenjohtajaksi. Hän on tässä ajassa vahvin, puhuttelevin ja varmin valinta puolueemme johtajaksi.

Kaikkosen kyky johtaa, kestää paineita ja yhdistää on testattu perusteellisesti. Kansanliikkeen kasvattina hän ymmärtää ja innostaa keskustahenkisiä suomalaisia kautta maan.

Valitaan kuka tahansa, joutuu Keskustan uusi johtaja kestämään ankaria paineita, ryöpytystä ja stressiä. Kaikkosen paineensietokyky on läpikotaisesti testattu. Mies ei murru kovimmissakaan paikoissa. Päinvastoin, hänellä on osoitettu kyky kerätä itsensä sekä joukkonsa liikkeelle ankarinakin aikoina. Siksikin hän on nyt oikea valinta.

Kaikkosen johtamiskyky on vahva. Kokousten johtamisen lisäksi Kaikkonen on tehnyt johtajan kovaa arkista työtä mm. Nuoren Keskustan Liiton, Keskustan Uudenmaan piirin ja Keskustan eduskuntaryhmän johtajana. Johtajana hän on kuunteleva, kokoava ja innostava. Kunnon johtajuusnäytöt ovat välttämättömiä henkilöltä, joka valitaan Keskustan puheenjohtajaksi.

Ennen kaikkea Antti Kaikkonen on innostava ja aito. Hän puhuu selkosuomea ja vastaa reilusti esitettyihin kysymyksiin. Esimerkiksi perheiden asiat, alue- ja kaupunkipolitiikka, yrittäjyys, ympäristö ja liikenne ovat hänellä hyvin hallussa, merkitystään koko ajan nostavan puolustuspolitiikan lisäksi. Näissäkin asioissa Keskustan linjan pitää olla puhutteleva ja selkeä.

Keskusta kykenee parhaiten puolustamaan kotiseutuamme, kun puolue on vahva niin maaseudulla kuin kasvukeskuksissakin, etelää myöten. Uusmaalaiset ovat valinneet Kaikkosen eduskuntaan viidesti, vuoden 2019 tappiovaaleissa hän sai suuremman luottamuksen kuin koskaan aiemmin. Kaikkonen voi kasvattaa Keskustan kannatusta myös alueilla, joissa valtaosa suomalaisista asuu.

Keskustan joukot pitää koota ja kerätä suomalaisten luottamus ihmisläheisellä keskustapolitiikalla, yhteistyössä. Katse pitää kääntää tulevaan, ja tehdä 2020-luvusta Keskustan vuosikymmen. Siksi kannatamme Keskustan Kaikkosta.

Maarit Hotakainen, Halsua
Timo Pärkkä, Halsua
Piia Rautiola, Kannus
Tapio Pajunpää, Kokkola
Erkki Hänninen, Kokkola
Oliver Pietilä, Kälviä

Kaikkoselle tukea Keskustan naisvaikuttajilta

- Puheenjohtajakampanja

Kaikkosesta Keskustalle kokenut ja yhteistyökykyinen puheenjohtaja

Keskusta valitsee lauantaina Kouvolassa uuden puheenjohtajan. Sillä on kaksi hyvää ehdokasta, joista molemmilla on omat vahvuutensa. Allekirjoittaneet tukevat Antti Kaikkosta.

Keskustan puheenjohtajan tehtävä on vaativa, painava vastuun paikka. Näemme, että nyt vaikeassa tilanteessa puolue tarvitsee kokeneen, keskustelevan puheenjohtajan, jolla on laaja käsitys suomalaisten erilaisista elämänpiireistä. Keskustan ja sen puheenjohtajan on tunnettava puolueen juuret ja perusarvot, mutta hänen on pystyttävä kurkottamaan myös tulevaisuuteen ja nähtävä Keskustan nykyistä kannattajakuntaa laajemmalle. Antista saamme puheenjohtajan, jonka johdolla kykenemme terävöittämään keskustan ydintehtäviä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Antti Kaikkonen on koeteltu monenlaisissa tehtävissä ja elämäntilanteissa. Hän on osoittanut pystyvänsä puhuttelemaan erilaisia ihmisiä niin maaseudulla kuin kaupungeissa ja kykenevänsä käymään vuoropuhelua yli puoluerajojen. Suomessakin elämme erilaisten kuplien ja kärjistyvien puheiden ilmapiirissä. Keskustan on kannettava yhteistyön ja ratkaisujen lippua, mikä rooli sillä on usein ollut historiansa aikana. Tätä toimintatapaa tulevan puheenjohtajan tulee vahvistaa. Luotamme, että Antilla on sekä kykyä johtaa politiikan polarisoituneita keskusteluita ilmastonmuutoksesta maahanmuuttokysymyksiin että kykyä innostaa ja sitouttaa ihmisiä mukaan kansalaistoimintaan ja sen uusiin muotoihin.

Meille Keskusta on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolue, joka puolustaa kaikista heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä, olivat he sitten lapsia, nuoria, eläkeläisiä tai työelämän murroksen kourissa. Keskustan on pysyttävä ihmisten arjen pulssilla koko Suomessa. Antissa näemme luontevan puolestapuhujan keskustalaiselle arvomaailmalle.

Antti on uuden ajan joukkuepelaaja. Hän on valmis tekemään maaleja, mutta meitä kaikkia keskustalaisia tarvitaan antamaan hyviä syöttöjä. Tuemme Antti Kaikkosta Keskustan puheenjohtajaksi.

Liisa Hyssälä
Marisanna Jarva
Anneli Jäätteenmäki
Elsi Katainen
Hilkka Kemppi
Eeva Kuuskoski
Mirja Ryynänen
Anu Vehviläinen

Pohjois-Pohjanmaan keskustavaikuttajilta tukea Kaikkoselle

03.09.2019 - Puheenjohtajakampanja

Kaikkonen johtoon kokemuksella, aatteella ja asenteella

Suomen Keskusta hakee uutta johtoa. Millainen johtaja nyt tarvitaan? Mielestämme kokenut, johtamiskykynsä todistanut, oikealla asenteella ja aatteella varustettu puheenjohtaja. Tämä henkilö on puolustusministeri Antti Kaikkonen.

Kaikkonen on tullut tutuksi meille keskustalaisille, ja me keskustalaiset hänelle. Antin kokemus johtajana toki tunnetaan, mutta pitää muistaa että hän tuntee aidosti kenttätyön ja järjestömme. Tästä kertoo hänen kokemuksensa johtotehtävistä Keskustanuorissa, Uudenmaan Keskusta-piirissä sekä ulkoasiainvaliokunnassa ja eduskuntaryhmässä. Kokemus näkyy ja kuuluu.

Vaativia tehtäviä hoitaessaan Kaikkonen on osoittanut kykynsä johtaa. Hän on ratkaisukeskeinen ja uskaltaa tehdä päätöksiä, eikä myöskään karttele keskustelua. Eduskuntaryhmän puheenjohtajana Antti teki vakuuttavaa työtä vaikeissakin tilanteissa ja kiersi ahkerasti kenttää koko Suomen taajuudella.

Asenteellakin on väliä. Kaikkonen tunnetaan yhteistyön rakentajana, joka ei turhia kiukuttele. Hommat hoidetaan, huumoriakin riittää. Tällaista asennetta tarvitsemme.

Kokemuksen ja asenteen lisäksi Antilta löytyy juurevuutta ja aatteellisuutta. Hän on kansanliikkeen kasvatti, joka on aina omien puolella. Antti puolustaa heikompia, ymmärtää sivistyksen, osaamisen, aluepolitiikan ja perinteiden päälle. Ennen kaikkea hänellä on sydämen sivistystä ja herkkyyttä pienen ihmisen murheille. Sellaisen puheenjohtajan ja Keskustan me haluamme, ja siksi kannatamme Antti Kaikkosta Keskustan johtoon. 

Katja Koivukoski, Oulu
Taneli Kastikainen, Oulu
Valtteri Paakki, Ii
Esa Kojo, Liminka
Jaakko Ruokola, Oulu
Hanna Markkanen, Kempele
Pasi Jarva, Kempele
Viljo Långström, Siikalatva
Jarmo Vuolteenaho, Nivala
Liisa Ojantakanen, Siikalatva
Anne Syrjälä, Ylivieska
Mirja Kaartinen, Oulu
Leena Siiri, Haapavesi
Merja Paloniemi, Oulu
Maija Tahkola, Kempele
Anna-Kaisa Markkanen, Kempele
Kaisu Juvani, Kempele
Ahti Tahkola, Kempele
Eija Tahkola, Kempele
Mika Härkönen, Oulu
Jouni Pitkänen, Oulu
Raili Myllylä, Kalajoki
Teuvo Siikaluoma, Oulu
Mikko Tahkola, Pyhäntä
Matias Ojalehto, Oulu